Ruotsin harjoittajat toivottavat Mestari Li'lle Hyvää uutta vuotta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin perustaja Li Hongzhi piti Fa-luentoja Göteborgissa vuonna 1995. Monet ihmiset Ruotsissa ovat sen jälkeen alkaneet harjoittamaan Falun Gongia, ja ovat hyötyneet siitä henkisesti ja fyysisesti. Vuoden 2016 Kiinalainen uusivuosi lähestyy, joten ruotsalaiset harjoittajat ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ilmaistakseen kiitollisuutensa Mestari Li`lle.

 
Ruotsin Falun Gongin harjoittajat toivottavat myötätuntoiselle Mestarille Hyvää uutta vuotta!

Parasta elämässäni

Nimeni on Annie ja aloin harjoittaa Falun Dafaa 21 vuotta sitten vuonna 1995. Kun muistelen niitä vuosia, tiedän, että oli monia asioita, joita en tehnyt tarpeeksi hyvin harjoittajana. Olen kuitenkin tyytyväinen syvällä sydämessäni, koska olen Falun Gongin harjoittaja, ja olemme odottaneet niin kauan, monien elämien ajan. Se on parasta minulle ja tärkein asia elämässäni.

Uusi vuosi on alussa, ja toivon, että voin saavuttaa enemmän harjoittajana ja että teen hyvin asiat, jotka on tehtävä. Tiedän, että Mestari odottaa meidän kypsyvän ja edistyvän paremmin, ja että jatkamme eteenpäin, herättäen enemmän ihmisiä saamaan tietoa Falun Dafasta ja vainosta.

Vuoteen 1995 minulla oli paljon selvempi käsitys siitä, mitä merkitsee olla Dafan harjoittaja ja mikä merkitys oli sillä, että hyödynnämme jokaisen mahdollisuuden täyttää historialliset valat.Tämän saavuttamiseksi minun täytyy lisätä aikaa Fa-opiskeluun, moraalin kohottamiseen päivittäisessä elämässä, ja kiintymyksien poistamiseen. Tämä auttaa minua päästämään irti inhimillisistä käsitteistä ja auttaa edistymään nopeammin. Usein kun olin poistanut inhimillisiä käsitteitä olin päättäväisempi puhelinsoitoissa tai sähköposteissa.

Haluan myös toivottaa kaikille harjoittajille Hyvää uutta vuotta! Toimimalla yhdessä voimme olla entistä ahkerampia, ja entistä vakaampia yksilöllisessä kultivoinnissamme. Tämä voi antaa meille enemmän mahdollisuuksia auttaa muita ihmisiä ymmärtämään Falun Gongia.

Olen myös kiitollinen harjoittajille Kiinassa heidän jakamistaan artikkeleista. Se auttaa meitä yhtenä kehona oppimaan toisiltamme ja auttaa meitä olemaan tietoisia vainon nykytilanteesta.

Oppia tulemaan paremmaksi ihmisenä

Nimeni on Thomas ja asun lähellä Göteborgia, joka on Ruotsin toiseksi suurin kaupunki. Vuodesta 1998 lähtien, jolloin olin 14-vuotias, Falun Gongin periaatteilla Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys on ollut ohjaava vaikutus minuun, opettaen olemaan parempi ihmisenä ja parantaa terveyttäni. Nyt tuntuu, että jokainen päivä on antoisa ja iloinen.

 
Thomas aloitti Falun Gongin harjoittamisen 14-vuotiaana

Falun Gongin vaino Kiinassa on jatkunut lähes 17 vuotta. Haluan tehdä enemmän paljastaakseni Kiinan kommunistipuolueen tekemät hirmuteot maailmalle ja ihmisille Kiinassa. Toivon myös, että vaino päättyisi pian ja että Mestari Li voisi palata Kiinaan ja nähdä harjoittajat julkisuudessa.

Toivon myös, että Mestari voisi tulla Göteborgiin uudestaan. Mestari, Hyvää Uutta Vuotta!

Elämän todellinen tarkoitus

Nimeni on Brett ja aloin harjoittaa Falun Gongia vuonna 1995. Sitä ennen olin etsinyt todellista kotiani ja elämän todellista merkitystä. Tämä etsiminen päättyi, kun löysin vastauksia Falun Gongista. Tämä oli parasta, mitä koskaan on tapahtunut elämässäni. Kiitos Mestari!

Olen Peter ja minä myös aloitin Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1995. Olen kiitollinen, sillä Falun Gong auttoi minua ymmärtämään tärkeitä kysymyksiä, joita meillä kaikilla on elämässämme. Toivotan vilpittömästi Mestari Li´lle Hyvää Uutta Vuotta!

Loputon myötätunto

Olen Pirjo ja kotoisin Pohjois-Suomesta. Perheeni muutti Ruotsiin, kun olin 9-vuotias. Olin hyvin onnekas, kun sain osallistua Mestari Li`n luennolle Göteborgissa vuonna 1995. Silloin oli pääsiäinen, ja en koskaan unohda opettajan myötätuntoa ja kärsivällisyyttä. Alkaessani tuolloin harjoittamaan Falun Gongia, se on siitä lähtien ohjannut elämääni.

 
Pirjo alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1995

Onnitteluni tulee sydämestäni, koska Falun Gong opetti minulle elämän tarkoituksen ja herätti minut. Näiden vuosien aikana Mestari on myös myötätuntoisesti auttanut meitä voittamaan monet vaikeudet kultivointimme polulla, ja nyt ymmärrän syvällisemmin, mitä merkitsee olla Falun Gongin harjoittaja.

Jäljellä olevana aikana aion työskennellä kovemmin päästäkseni inhimillisistä käsitteistä, ja auttaa useampia ihmisiä ymmärtämään Falun Gongia, ja täyttää historialliset lupaukseni.

Falun Gongin oppiminen 80-vuotiaana merkitsi uuden elämän alkua

Nimeni on Ronald Franklin ja asun Göteborgissa. Sain tietää Falun Gongista kesällä 2014 täytettyäni 80 vuotta. Siitä lähtien olen käynyt Falun Gongin harjoituksissa ja Fa-opiskelussa. Sekä kehoni että mieleni ovat kohentuneet huomattavasti.

Olen hyvin kiitollinen Mestarille Falun Gongista. Se on siunaus meille, yhteiskunnalle ja koko ihmiskunnalle. Kiitollisuuttani ei voi sanoin ilmaista.

Mestari, Hyvää Uutta Vuotta!

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/2/5/155095.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.