Hongkong: Falun Gongin harjoittajien tapahtuma kiinnosti kiinalaisturisteja

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sadat Falun Gongin harjoittajat Hongkongista ja lähialueilta järjestivät tapahtumia 16. tammikuuta lisätäkseen tietoisuutta vainosta Kiinassa.

 

 

Tapahtuman osallistujat muodostivat kolme kiinalaista merkkiä "Totuudenmukaisuus, Laupeus, Kärsivällisyys" ja esittelivät Falun Gongin meditaatioharjoitusta. Harjoittajat järjestivät myös tapahtuman King's Roadin urheilukentällä, jonka jälkeen oli paraati.

Monet katsojat ja kiinalaisturistit olivat vaikuttuneita tällaisesta suuresta ja iloisesta tapahtumasta. He ymmärsivät tapahtuman viestin hyvin.

"Olin hämmästynyt tästä, koska en ole koskaan nähnyt mitään tällaista aikaisemmin", sanoi hra Ma, joka oli tullut Guangzhousta. Hän mainitsi, että ihmisillä Kiinassa pitäisi olla sama uskonvapaus kuin Hongkongissa.

Väistyvä voima

Kan Hung-Cheung, Hongkongin Falun Dafa -yhdistyksen tiedottaja sanoi, että vaino Kiinassa on menettänyt voimaa, kun yhä useammat ihmiset saavat tietää Falun Gongista ja vainosta. "Sen jälkeen, kun Yhdeksän kirjoitusta kommunistisesta puolueesta julkaistiin vuoden 2004 lopulla, yli 220 miljoonaa kiinalaista on hylännyt puolueen ja sen alajärjestöt", hän kertoi tapahtumassa. Keskimäärin noin 100 000 ihmistä ilmoittaa puolueen hylkäämisestä päivittäin.

Noin 800 harjoittajaa osallistui Kings Roadin urheilukentällä tapahtumaan, jonka teemana oli "vainon pysäyttäminen ja vainoon osallistuneiden avainhenkilöiden tuominen oikeuden eteen."


 
Falun Gongin tapahtuma Kings Roadin urheilukentällä

Toinen merkki edistymisestä on Jiang Zeminiä vastaan tehdyt rikosilmoitukset, joita on jätetty Kiinan korkeimpaan tuomioistuimeen yli 200 000 toukokuusta 2015 lähtien.

Suuri joukko ihmisiä on antanut tukensa saatuaan tietää vakavista ihmisoikeusloukkauksista harjoittajia vastaan Kiinassa. "Yli miljoona on allekirjoittanut vetoomuksen Aasiassa tukeakseen oikeusjuttuja", Kan sanoi.

”Kiinan kommunistisen puolueen hylkääminen ja rikosilmoitukset Jiang Zeminiä vastaan ei ole eroteltu”, Kan kertoi. "Se on väistämätön trendi, koska kaikki yritykset tukahduttaa viattomia ihmisiä päättyy turhana. Koska Falun Gongin periaatteet ovat juurtuneet perinteiseen kiinalaiseen kulttuuriin, oikeustoimet auttavat palauttamaan perinteiset arvot ja kohottamaan moraalia yhteiskunnassa.

 
Kan Hung-Cheung, Hongkongin Falun Dafa -yhdistyksen tiedottaja

"Teidät muistetaan sisukkuudesta"

Fung Chi-wood, pastori ja Hongkongin entinen lainsäädäntöneuvoston jäsen, kiitti Falun Gongin harjoittajia heidän panoksestaan yhteiskunnalle: "Vaikeudet, joita olette kestäneet, uhraukset ja sinnikkyytenne tullaan muistamaan." Hän lisäsi, että Falun Gongin ja sen harjoittajien vaikutuksen vuoksi Kiina on siirtymässä kohti parempaa yhteiskuntaa ja parempaa valtiota.

 
Fung Chi-wood, pastori ja Hongkongin entinen lainsäädäntöneuvoston jäsen

Demokraattisen puolueen johtaja Chan Shu-ying korosti Hongkongin sananvapautta, ja kehotti antamaan enemmän tukea Falun Gongin harjoittajille. "Meidän on hallituksen virkamiehinä tehtävä parhaamme edistääksemme Hongkongin perusarvoja, joten nämä arvot voisivat vastustaa KKP:ta ja sen ala-arvoista kulttuuria ja politiikkaa."

Julmuus päättyy

Ho Chun-yan, Hongkongin lainsäädäntöneuvoston jäsen ja demokraattisen puolueen entinen puheenjohtaja antoi tukensa tapahtumaan äänitteen kautta: "Meidän täytyy saada loppumaan elinryöstöt eläviltä Falun Gongin harjoittajilta, ja meidän täytyy tuoda rikoksiin syyllistyneet avainhenkilöt oikeuden eteen." Hän totesi, että tällainen julmuus on epäinhimillistä ja tarvitaan lisätutkimuksia, kunnes vainossa mukana olleet joutuvat vastuuseen.

Leung Yiu-chung, Hongkongin pitkäaikainen lainsäädäntöneuvoston jäsen oli Ho'n kassa samaa mieltä elinryöstöistä." Hän korosti Jiangia vastaan tehtyjen rikosilmoitusten merkitystä: "Se antaa lisäpontta Jiangin haastamiseksi, ja lisää painetta Kiinan hallitukselle, jotta se ymmärtäisi [lopettaa vainon], ja lisätieto tästä on hyväksi kansainvälisessä yhteisössä."

Kiinalaiset turistit ilmaisevat tukensa

Monet paikalliset asukkaat ja kiinalaiset turistit seurasivat Falun Gongin tapahtumaa sateesta huolimatta. Hra Wang Pekingistä kertoi tämän olevan ensimmäinen kerta, kun hän näkee tällaisen paraatin. "Minulle se oli hyvin ainutlaatuinen", hän kommentoi. Kuultuaan harjoittajan kertovan Kiinan hallinnon tekemistä rikoksista, hän hylkäsi puolueen.

 
Falun Gongin harjoittajien paraati


Guangzhoussa työskentelevä nti Lin oli tullut ystäviensä kanssa. Hän sanoi matkan olleen hyvin merkityksellinen, koska hän näki Falun Gongin harjoittajien paraatin. "Kerran ystäväni kertoi minulle, että sinulla on lupa, ja voit pitää paraatin ja ilmaista mielipiteesi julkisesti. Tämä on mahdotonta manner-Kiinassa."

Liu Shenzhen kertoi olleensa Hongkongissa useita kertoja, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän näki harjoittajien paraatin.

Liu kommentoi: "Pidän vapaudesta. Loppujen lopuksi ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus ilmaista mitä he ajattelevat, eikö?"


http://en.minghui.org/html/articles/2016/1/19/154864.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.