Harjoittaja muistelee Mestarin seurassa viettämiään kallisarvoisia päiviä. Osa 5.

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Eräs pekingiläinen harjoittaja soitti Mestarille ja kertoi, että häntä oli tulossa tapaamaan muutama henkilö Ranskasta. Mestari sanoi: "Tiedän, että he tulevat lapsen sairauden vuoksi. Voit kertoa heille, että he voivat etsiä jonkun toisen."

Myöhemmin saimme toisen soiton ja kuulimme, että he olivat matkalla luoksemme ja että heidän täytyi tavata Mestari. Mestari sanoi: "Kun he kerran ovat tulossa, tapaan heidät, jos heillä on kohtalonsuhde."

Tapasin ryhmän, johon kuului kaksi ranskalaista ja kaksi kiinalaista, opastin heidät Mestarin hotellihuoneeseen. He kaikki joutuivat istumaan sängyllä, sillä huone oli hyvin vaatimaton.

Mestari kysyi: "Kertokaa, mistä on kyse."

Kääntäjä aloitti esittelemällä heidät. Nämä ranskalaiset herrasmiehet olivat isä ja poika. He omistivat ison yrityksen.

Isä meni suoraan asiaan. "Olemme juutalaisia", hän sanoi. "Tiedämme, että tämän ajan ihmiset ovat vakavassa tilanteessa, kohtaamassa onnettomuuden ja hävityksen. Jumalamme kertoi, että vain yksi kiinalainen voi pelastaa ihmiset, pelastaa ranskalaiset ja pelastaa juutalaiset. Me tutkimme ja etsimme pitkään ja saimme selville, että tämä henkilö olet sinä - Kiinan qigong-mestari Li Hongzhi. Näin ollen tulimme tapaamaan sinua."

"Jumalamme kutsuu sinut tulemaan Ranskaan ja pelastamaan Euroopan", hän sanoi. "Järjestämme kaiken ja katamme kaikki kulunne." Hänen vetoava äänensävynsä ja ilmeensä koskettivat meitä.

"Tiedättekö mitä olette tekemässä? Tämä on rajattoman mahtavan hyveen teko", Mestari sanoi ystävällisesti. "Oliko vielä muuta?"

Nuorempi mies kertoi poikansa olevan seitsemän vuoden ikäinen ja kehitysvammainen. Lapsi ei pystynyt puhumaan tai liikkumaan itsenäisesti ja hän kuolasi. Nuori mies oli matkannut kaikkialle etsien parannusta pojalleen, mutta turhaan. Hän pyysi Mestaria parantamaan poikansa.

"Näyttäkää minulle hänen kuvansa", Mestari sanoi.

"Meillä ei ole kuvaa mukanamme, mutta toimme videokasetin."

Menimme vastaanottotiskille lainaamaan videolaitetta, mutta hotelli ei ollut korkeatasoinen ja heillä ei ollut sellaista.

Mestari sanoi: "Se ei haittaa. Voitte kuvitella hänet mielessänne."

Hetken päästä Mestari sanoi: "Nyt kuvitelkaa hänet vielä selvemmin."

Sängyllä istuen Mestari piirsi ihmishahmon ja tuijotti sitä hetken. Sitten hän liikutti kättään edestakaisin kuvan pään kohdalla, aivan kuin hän vetäisi sairauden säikeitä pois päästä.

Muutaman tällaisen liikkeen jälkeen hän löi kätensä yhteen. Sitten hän kohotti teekuppinsa kantta ja laittoi kätensä sisällön kuppiin. Sitten hän sulki kupin kannella. Mestari taputteli piirtämänsä ihmishahmon kolmesti, päästä jalkoihin.

Mestari lopetti, katsoi piirrosta ja sanoi sitten: "Luulen, että hänen pitäisi olla nyt kunnossa. Hänen pitäisi reagoida siellä näihin aikoihin. Voitte soittaa ja varmistaa asian."

Menin kysymään hotellin vastaanotosta, mutta heillä ei ollut kansainvälisiä kaukopuhelupalvelua. Ranskalainen herrasmies sanoi soittavansa sitten kun pääsisi omaan hotelliinsa, koska nyt oli liian aikaista. Ranskassa kello oli noin neljä aamuyöllä.

Ennen heidän lähtöään Mestari sanoi: "Tulkaa tänne. Annan teidän tuntea Falunin. Ojentakaa kätenne." Hän piirsi ympyröitä ilmaan heidän käsiensä suuntaan. Kymmenen minuutin kuluttua Mestari kysyi: "Tunnetteko mitään?"

Isä kertoi energiavirran kulkevan kädestä hänen kehoonsa. Se oli hyvin voimakas ja hän tunsi olonsa lämpimäksi. Poika sanoi koko kehonsa vapisevan. Energia oli niin voimakasta ja hän tunsi sen voimakkaimpana kädessään. Hän ei voinut laskea kättään viiteentoista minuuttiin.

Kolme tuntia myöhemmin kääntäjä soitti kotiini. Hän oli liikuttunut puhuessaan. "He soittivat kotiinsa Ranskaan. Nuoren miehen vaimo kysyi, miksi he soittivat niin myöhään. Hän oli herännyt neljän aikaan aamuyöstä voimakkaaseen vapinaan. Huone oli ollut hyvin kirkas. Hän tajusi, että hänen miehensä täytyi olla sen kiinalaisen qigong-mestarin luona ja että tämä mestari lähetti energiaa heidän luokseen. Hän juoksi lapsensa huoneeseen ja näki tämän istuvan sängyllä. Lapsi kysyi selvästi ja tarkasti lausuen: ”Äiti, mitä minulle tapahtui?” Tällaista ei ollut koskaan tapahtunut aiemmin. Hän halasi lastaan ja alkoi itkeä. Hän oli odottanut heidän puheluaan. Kun he soittivat, hän itki siellä ja toiset täällä. Me kaksi kiinalaista itkimme heidän kanssaan. Se oli niin koskettavaa. Mestari Li on niin suurenmoinen. Suurenmoinen.”

Minä itkin myös tässä päässä puhelua.

Kääntäjä sanoi, että ranskalaiset miehet halusivat tavata Mestarin illalla ja suunnittelivat sitten lentävänsä takaisin Ranskaan.

Samana päivänä pidettiin ensimmäinen Fa-luento. Se pidettiin Dalianin veturitehtaan auditoriossa, jonne mahtui 2700 ihmistä. Tämä oli toinen kerta kun Mestari opetti Fa'ta Dalianissa. Niin monet halusivat osallistua luennoille, että jouduimme myymään lippuja seisomapaikoille, joten yleisöä oli lopulta lähes 3000.

Ennen luennon alkua kerroin Mestarille mitä ranskalaiselle lapselle oli tapahtunut. Sanoin haluavani kertoa siitä kaikille paikalla olijoille, sillä Mestari teki sen tunhansien kilometrien päästä. Yksi henkilökunnan jäsenistä oli sitä mieltä, että minun ei pitäisi puhua asiasta, sillä Mestari ei tee sairauksien parantamista tai vastaavia asioita. Sanoin, että kyse ei ollut sairauksien parantamisesta vaan Mestari käytti yliluonnollisia kykyjä yli tuhansien kilometrien päässä.

Nousin lavalle ja kerroin tarinan yleisölle ennen luennon alkamista. Jätin pois kohdan juutalaisesta jumalasta. Yleisö vastasi kuuluvin aplodein. Katsoin Mestaria. Hänen ilmeensä oli todella tyyni. Olin täysin vakuuttunut Mestarin suurenmoisuudesta.

Luennon jälkeen järjestin ravintolaillallisen ranskalaisille Mestarin kanssa. He kertoivat Mestarille puhelustaan Ranskaan. He olivat vielä hyvin innostuneita ja täynnä kiitollisuutta Mestaria kohtaan. Illallisen aikana he viimeistelivät aikataulun Mestarin vierailulle Ranskaan. Otin muutamia kuvia illallisen aikana.

Kun kuvat oltiin kehitetty, näin niissä useita epämääräisiä kuvajaisia. "Monet jumalat olivat läsnä illallisella, mukaan lukien juutalainen jumala", Mestari kertoi minulle. "Tiedätkö kuka hän on? Hän on Nostradamus, jonka 400 vuotta sitten tekemä ennustus toteutui 99 prosenttisesti. Hänen tarkoituksensa tullessaan tähän maailmaan, oli kertoa ihmisille katastrofeista. Ihmiset uskovat hänen viimeiseen ennustukseensa ihmiskunnan tuhosta. Katastrofi oltiin todellakin järjestetty. Kuitenkin, koska minä saavuin opettamaan Dafaa, se ei tule tapahtumaan niin kuin alun perin suunniteltiin. Minä muutan sen. Katastrofia ei tule, mutta pahat ihmiset tuhotaan. Liian monet kuolevat ja se tulee olemaan kauheaa."

Mestari kertoi minulle sellaisen suuren taivaallisen salaisuuden. Tunsin oloni kunnioitetuksi ja kauhistuneeksi.

Dalianin luentosarjan jälkeen Mestari julisti Dalianin ”Avustajien Keskus” perustetuksi. Hän kannusti harjoittajia opiskelemaan Fa'ta, tekemään harjoitukset hyvin, kultivoimaan xinxingiä ja saavuttamaan täydellistymisen.

Lushun

Seuraavaksi seurasin Mestaria Lushuniin sotalaivalle. Merta tarkkaillen ja tuulta päin kääntyneenä, Mestari puhui laivan kannella laivaston harjoittajille. Dalianissa oli paljon harjoittajia armeijassa, laivastossa ja ilmavoimissa. He kultivoivat todella hyvin. Mestari sanoi pitävänsä kovin näistä harjoittajista, jotka olivat sotilaita. Heillä ei ollut paljoa kiintymyksiä ja heidän valaistumiskykynsä oli hyvä.

Keltaisenmeren ja Bohainmeren rajalla Mestari oli hyvin tyytyväinen. Arvelin monien olentojen taivaista ja merestä saapuneen paikalle. Pystyin tuntemaan Mestarin hyväntuulisuuden, vaikka en pystynytkään näkemään mitään. Mestari suoristi kätensä: "Katsokaa kättäni." Avustaja Lushunista näki taivaallisella silmällään monia Buddhia ja olentoja Mestarin kämmenellä.

Palattuani takaisin, katsoimme videota matkasta. Sotalaiva oli lukemattomien eri kokoisten Falunien ympäröimä. Taivaalla oli lukuisia kirjojen kuvia, osa avonaisia osa suljettuja. Mitä ne saattoivat olla? Ne olivat tietenkin Dafa kirjoja. Kaikki harjoittajat, jotka katsoivat videoita olivat ällistyneitä.

Mestari on todella suurenmoinen. Me päätimme seurata Mestaria aina loppuun asti.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/11/24/153799.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.