Kou Zhun, vaikutusvaltainen kansleri Song-dynastian aikana

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 
Kou Zhun (961-1023 jKr.) toimi kanslerina Song-dynastian aikana

Kou Zhunin isä kuoli, kun hän oli vielä lapsi, ja hänen äitinsä hankki perheelle elannon kutomalla kankaita. Aika oli raskasta erityisesti äidille, mutta hän piti pojastaan hyvää huolta ja rakasti tätä hyvin paljon.

Kuitenkin erään kerran, kun nuori Zhun oli kiintynyt liikaa materiaalisiin nautintoihin, hänen äitinsä vihan tunteen vallassa heitti Zhunia punnuksella, joka osui häntä jalkaan. Verta valui paljon, ja kumpikin heistä oli järkyttynyt tapahtuneen vuoksi. Tämä sai Zhunin ajattelemaan tulevaisuuttaan ja hän päätti opiskella ahkerasti.

Zhun läpäisi keisarillisen tutkinnon ja hänestä tuli valtion virkamies. Hänen äitinsä, joka oli vakavasti sairas, antoi maalaamansa kuvan lahjaksi pojalleen ennen kuolemaansa. Hän pyysi palvelijaa tuomaan tämän asian aina esille, jos Zhun olisi vaarassa kiintyä liikaa ylelliseen elämään.

Vuosia myöhemmin Zhunista tuli kansleri, ja rakkaus ylellisyyteen kasvoi vallan myötä. Eräänä päivänä, kun hän aikoi järjestää juhlat syntymäpäivänsä kunniaksi, vanha palvelija näytti äidin tekemän maalauksen Zhunille. Maalaukseen oli kirjoitettu runo, jossa äiti neuvoo, ettei Zhun unohtaisi niitä vaikeuksia, joita heillä oli ollut. Tämän nähdessään, Zhun liikuttui kyyneliin ja perui välittömästi syntymäpäiväjuhlat ja palautti kaikki lahjat.

Zhun hoiti virkaansa suoraselkäisesti ja rehellisesti. Keväällä 991 jKr. ankara kuivuus koetteli maata. Keisari kokosi kaikki virkamiehet keksimään ongelmaan ratkaisua. Kun Zhunin mielipidettä kysyttiin, hän vastasi: "Uskon, että taivas suosii oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Minulle kuivuus on taivaan antama varoitus ja että vääryys täytyisi tuoda esiin."

Tuona aikana ministerin veli oli saanut hyvin lievän rangaistuksen vakavasta korruptiosta, kun taas alempi virkamies teloitettiin vähäisemmästä rikkomuksesta. Kuultuaan tämän, tuomioistuimen ministeri jähmettyi paikalleen ja polvistui kerjäämään armoa. Zhun antoi selvän varoituksen muille korruptoituneille virkamiehille.

Kun Khtan hyökkäsi yllättäen pohjoisesta, Zhun vaati, että keisari vierailisi etulinjassa kohottaakseen sotajoukkojensa moraalia. Rohkaisevan eleen ansiosta, Song-dynastian joukot taistelivat onnistuneesti epäedullisesta asemastaan huolimatta ja pääsivät sopimukseen Khtanin kanssa.

Vaikka Zhun oli arvostettu ja vaikutusvaltainen kansleri, hän vietti yksinkertaista elämää työskennellen tuomioistuimessa vuosikymmenten ajan. Yksi hänen hyvistä ystävistään, Wei Ye, kuvasi Zhunia runossaan vaikutusvaltaiseksi kansleriksi, jolla ei ollut taloa hallitsemallaan maalla.

Kou Zhun muistetaan jalona ja rehellisenä pääministerinä Kiinan Song-dynastian historiassa.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.