Laittomasti vangittu harjoittaja näyttää Falun Dafan hyvyyden

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Minut pidätettiin ja vangittiin maaliskuussa 2011, koska olin jakanut Falun Gongiin liittyviä materiaaleja. Pidätyksen jälkeen ymmärsin, että voisin yhtä hyvin kertoa vangeille tosiasiat Falun Gongista. Normaalioloissa minulla ei olisi sellaista mahdollisuutta.

Vangit saavat tietoa Falun Dafasta

Olin sellissä missä oli 32 vankia. Heidät oli pidätetty eri syistä, kuten huumekaupasta, huumeiden käytöstä, varkaudesta, murhasta ja muista rikoksista. Puhuin kahdelle 20-vuotiaalle miehelle, jotka oli pidätetty sähköauton varastamisesta. Kerroin heille Falun Gongista ja Yhdeksästä kirjoituksesta kommunistisesta puolueesta. He olivat levottomia eivätkä halunneet kuunnella. Toiset vangit tekivät sarkastisia huomautuksia.

En ole ainoastaan puhunut vangeille Falun Gongista, vaan olen myös huolehtinut heistä. Jotkut olivat muista maakunnista ja heillä ei ollut ystäviä eikä sukulaisia lähistöllä, joten kun kävin ostamassa itselleni tavaroita päivittäiseen käyttöön, ostin myös heillekin.

Kerroin vangeille ymmärryksestäni karman ja perinteisen kiinalaisen kulttuurin ja uskon käsityksistä, ja että Kiinan kommunistinen puolue (KKP) joutuu maksamaan vainottuaan Falun Gongin harjoittajia.

Jotkut kysyivät viesteistä, joita harjoittajat olivat painaneet seteleihin, ja puolueen jäsenyyden lopettamisen merkityksestä. Selitin, että luopuminen puolueen jäsenyydestä katkaisee siteen puolueeseen. Ja kun kommunistihallinto hajoaa tulevaisuudessa, se ihminen on suojattu. Kehotin heitä suullisesti luopumaan puolueesta pidätyskeskuksessa ja myöhemmin, kun ovat vapautuneet, voivat pyytää harjoittajaa auttamaan lopettamaan jäsenyyden.

Ehdotin, että he sanovat "Falun Dafa on hyvä, Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys on hyvä".

Tapasin yli 130 vankia lähes kahden vuoden aikana. Heistä suurin osa lopetti KKP:n jäsenyyden. Kun vankeusaikani oli loppumassa,vangit kehottivat minua puhumaan uusille vangeille.

Vangit oppivat Dafaa

Tein viisi harjoitusta ja kerroin kuinka olin hyötynyt menetelmästä. Olin myös tallentanut muistikirjaani sen, mitä olin oppinut ulkoa Mestarin luennoista ja jaoin sen vangeille.

Hunanin maakunnasta kotoisin oleva 40-vuotias mies oli syytettynä murhasta. Hän huomasi, että olin ainoa henkilö sellissä, joka ei ollut saanut flunssaa. Hän oli ajatellut, että Dafa oli uskomaton, ja halusi oppia harjoitukset. Hän kopioi mitä olin kirjoittanut muistikirjaani ja alkoi lausua Mestarin luentoja.

Toinen yli 40-vuotias mies oli pidätetty huumeiden myymisestä. Hän kuului etniseen vähemmistöön eikä puhunut sujuvaa mandariinikiinaa. Hän haisi hielle ja muut kiusasivat häntä. Ostin hänelle tavaroita päivittäiseen käyttöön, joten hän oli halukas puhumaan minulle. Kerroin hänelle Dafasta ja hän halusi oppia menetelmän. Hän oli huolissaan siitä, että jos hän harjoittaa menetelmää, se voi vaikuttaa hänen tuomionsa pituuteen. Vakuutin hänelle: "Sinulla täytyy olla halu oppia Falun Dafaa, silloin Dafa suojelee sinua. Päästä irti ajatuksesta tuomiosi pituudesta." Tästä miehestä tuli harjoittaja.

Oikeamielinen harjoitusmenetelmä

60-vuotias mies oli pidätettynä tekaistujen kuittien myymisestä. Hän oli eläkkeellä oleva sotilas ja puolueen jäsen. Hän kertoi valheita, kun puhuin hänelle Falun Gongista. Kun tein istumameditaatiota, hän laitoi vesilasin käteeni. Yritin olla kärsivällinen ja selitin hänelle tosiasioita Dafasta, ja pyysin häntä lopettamaan valheiden puhumisen. Mutta hän vain jatkoi, ja aloin paheksua häntä.

Kerran olin lausumassa Mestarin luentoa, ja hän alkoi kiusata minua. En huomioinut sitä, vaan yritin päästä hänet ohitseen. Hän työnsi minut nurkkaan. Tunsin kipua ja sanoin joitakin kovia sanoja.

Sinä iltana kasvoni turposivat ja hampaisiini sattui. Tajusin, että olin puhunut väärin. Seuraavana päivänä pyysin anteeksi vanhalta mieheltä sitä, että käytin kovia sanoja. Sanoin hänelle, että harjoittajana, minun ei olisi pitänyt kohdella häntä sillä tavalla.

Hän nauroi ja sanoi, että kaikki oli kunnossa. Hän jatkoi: "Dafan harjoittajat ovat todella hyviä ihmisiä! Haluan luopua puolueesta nyt!" Olin aikaisemmin rohkaissut häntä luopumaan puolueesta, mutta hän ei halunnut. Tällä kertaa hän teki sen usean vangin edessä.

Myöhemmin kosketin kasvojani ja huomasin, että turvotus oli poissa! Vangit, jotka olivat nähneet kasvoni aikaisemmin, olivat uteliaita ja kysyivät minulta, mitä oli tapahtunut. Selitin, että kasvoissani oli eilen turvotusta, koska puhuin väärin. Tänään olin myöntänyt virheeni ja pyytänyt anteeksi vanhalta mieheltä. Hän myös teki oikein luopumalla puolueen jäsenyydestä. Siksi turvotus meni pois.

He ymmärsivät, että näin pitää harjoittaa Dafaa, ja monet alkoivat uskoa, että Dafa oli oikeamielinen menetelmä.

Luopuminen KKP:n jäsenyydestä avoimesti ilman pelkoa

Olin kerran puhumassa viidelle uudelle vangille Falun Dafasta ja vainosta. He päättivät lopettaa jäsenyyden ja suullisesti luopuivat puolueesta. Sellien kamerat valvovat vankien tekemistä ympäri vuorokauden. Mutta viisi vankia eivät pelänneet, vaan juhlallisesti luopuivat puolueesta. He sanoivat sen kovalla äänellä ja selkeästi, ja se tuli heidän sydämistään.

30-vuotias mies Xinjiangin maakunnasta oli tuomittu lompakoiden varastamisesta. Kun hän saapui vankilaan, hänellä ei ollut rahaa eikä henkilökohtaisia tavaroita, joten ostin hänelle aamutossut ja saippuan. Hän oli erittäin liikuttunut ja siten vastaanottavainen, kun kerroin hänelle Dafan hyvyydestä. Vaikka hänen mandariinikiinansa ei ollut sujuvaa, hän usein huusi: "Falun Dafa on hyvä! Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys on hyvä!" Hän toi uusia vankeja minulle, jotta voisin kertoa heille Dafasta.

Kuurot vangit ymmärsivät tosiasiat

Yhtenä päivänä meidän selliin tuotiin kaksi vankia, jotka olivat kuuroja. He käyttivät viittomakieltä.

Pian sain selville, että toinen heistä osasi lukea kiinalaisia merkkejä. Joten kirjoitin paperille "Falun Dafa on hyvä! Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys on hyvä”. Kirjoitin myös tietoa menetelmästä ja vainosta. Kun hän lopetti lukemisen pyysin häntä kertomaan toiselle. He hymyilivät ja nostivat peukalonsa pystyyn.

Vangit muuttuvat paremmiksi, oltuaan tekemisissä harjoittajan kanssa

Vartijat usein kysyivät sellini vangeilta tilanteesta meidän sellissa. Yksi vartija tiesi, että puhuin Falun Gongista ja että kannustin vankeja luopumaan puolueesta. Hän myös katsoi sormien läpi kun tein harjoituksia tai lähetin oikeamielisiä ajatuksia.

Hän sanoi minulle kerran: "Et todellakaan tiedä, miten puhua vangeille. Varmista, että opetat nuorille punkkareille hyvin, niin että minulla on vähemmän töitä!" Ehdotin, että hän muistaa "Falun Dafa on hyvä! Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys on hyvä" ja luopuu puolueen jäsenyydestä. Hän hymyili ja sanoi ymmärtävänsä.

Kommunistihallinnon mielestä meidän vangitseminen estää Falun Gongin harjoittamisen. Mutta harjoittajille vankila on myös paikka, missä voi näyttää Dafan hyvyyden. Ihmiset ovat heräämässä, ja vangitseminen ei voi enää estää meitä levittämästä totuutta!


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/10/26/153393.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.