Helsinki: Maailmanlaajuinen tuki Jiang Zeminin saattamiseksi oikeuteen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajat Suomessa ja muualla maailmassa ovat järjestäneet syksyn aikana tapahtumia, joissa kerrotaan rikosilmoituksesta, jonka viimeisen vuoden aikana noin 200 tuhatta kiinalaista on tehnyt Jiang Zeminin saattamiseksi vastuuseen yli 16 vuotta jatkuneen Falun Gongin vainon käynnistämisestä ja vainon aikana tapahtuneista rikoksista.

 
 
 

Helsingin tapahtumissa ihmisillä oli mahdollisuus allekirjoituksella tukea niitä kiinalaisia, jotka ovat tehneet rikosilmoituksen Jiang Zeministä.

Erityisesti nuoret ovat olleet kiinnostuneita tapahtumasta, ja he myös kannustavat harjoittajia, kuten eräs nuori mies, joka sanoi: ”Jatkakaa edelleenkin.” Toinen nuori mies kiitti harjoittajia, ja sanoi heidän tekevän hyvää työtä.

Monien mielestä Jiangin kaltaiset pahantekijät tulee saada oikeuden eteen ja ihmisten tulisi tukea niitä, jotka ovat tehneet rikosilmoituksen Jiangia vastaan. Nuoren naisen mukaan ”allekirjoitus on velvollisuutemme”.

Eräänä kertana Helsingin tapahtumassa vanhempi aviopari halusi lisäselvitystä Jiangin rikoksista, koska mies empi tukiallekirjoituksen tekemistä. Hänen käsityksensä oli, että vaimon allekirjoitus riittää. Kuultuaan Jiangin rikoksista, erityisesti elinryöstöista ja siitä, että vaino jatkuu edelleenkin, ja kuultuaan vielä harjoittajan huomautuksen henkilökohtaisesta allekirjoituksesta, mies päätti allekirjoittaa. Vaimo oli oikein tyytyväinen ja sanoi miehelleen: ”Nyt sinä lopultakin uskot mitä Falun Gongin vaino tarkoittaa.”

Lokakuun lopulla olleen tapahtuman aikana paikalla kävi useita turisteja ja muualla Suomessa asuvia ihmisiä. Romaniasta kotoisin oleva henkilö ylisti tapahtumaa ja kertoi kunnioittavansa Suomen harjoittajia, että he vapaassa maassa tekevät tällaista työtä ihmisoikeuksien hyväksi.

 

Isot banderollit harjoittajien katoksessa kertovat tapahtuman luonteesta, mikä saa ihmisten kiinnostuksen heräämään.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.