Yang Yanzhao, arvostettu kenraali pohjoiselta rajalta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Yang Yanzhao (958-1014 jKr.) oli tunnettu kenraali Song-dynastian ajalta. Hän vartioi Song-dynastian pohjoista rajaa yli viidentoista vuoden ajan torjuen useita valloitusyrityksiä.

Yanzhao isä, joka myös oli aikoinaan armeijan kenraali, huomasi, että jo lapsena Yanzhao osoitti suurta kiinnostusta sota-aiheisia lautapelejä kohtaan. Vähitellen isä toi poikaansa yhä lähemmäs todellisia sotatantereita ja kun Yanzhao kasvoi, hän toimi isänsä armeijan johdossa. Eräässä taistelussa vihollisen nuoli lävisti Yanzhaon käden, mutta hän ei antanut sen häiritä, vaan taisteli yhä voimakkaammin. Hän voitti lukuisia taisteluita sotilasuransa alussa. Useita vuosia myöhemmin, kun Yanzhao menetti isänsä Khitan taistelussa, hän otti korkeimman sotilaallisen aseman armeijassa.

Yanzhao tunnettiin rohkeana ja jalona kenraalina. Isänsä tavoin, hän vältti ylellisyyttä ja suosi yksinkertaista elämää. Hän oli hyvin kurinalainen ja tiukka upseereitaan kohtaan, arvostaen heitä kuitenkin suuresti. Hän taisteli aina etulinjassa ja kulki joukkojensa rinnalla ankarissakin olosuhteissa. Hän ei koskaan ottanut kunniaa itselleen ennen keisaria ja varmisti aina, että hänen alaisensa saivat ansaitsemansa palkkion. Tämän vuoksi hän nautti suurta arvostusta omien joukkojen ja jopa vihollistensa keskuudessa.

Kerran alkutalvesta pieni kaupunki, jota hän vartioi, joutui ylivoimaisen Khitanin armeijan piirittämäksi. Yanzhao pysyi rauhallisena ja kutsui kaikki kaupungin nuoret miehet liittymään puolustukseen. Puolustus oli kuitenkin niin heikko, että se ei voinut kestää kauan. Eräänä yönä Yanzhao totesi, että lämpötila oli pudonnut pakkasen puolelle, ja hän määräsi heti kaikki kaatamaan vettä alas muurin yli. Vesi jäätyi hyvin nopeasti. Seuraavana aamuna Khitanin armeija hämmästyi nähdessään jäisen seinämän, joka oli ilmestynyt yön aikana. Jäistä seinämää myöten oli mahdotonta kiivetä ylös hyökkäykseen. Ilman lämpötila pysyi kauan pakkasen puolella ja lopulta Khitanin armeija perääntyi.

Yanzhao muistetaan myös hänen "sonniarmeijastaan". Hän määräsi ostamaan suuren määrän sonneja, ja sitten he pukivat variksenpelättimille Khitanin armeijan univormut. Sonnit koulutettiin uskomaan, että niiden jokapäiväinen ateria oli piilossa variksenpelättimien sisällä, ja sonnit käyttivät sarviaan repiäkseen auki variksenpelättimiä etsiessään ruokaa. Ennen tärkeimmän taistelun alkua, Yanzhao piti sonneja nälässä muutaman päivän. Kun taistelu alkoi, hän laski sonnit hyökkäämään kohti Khitanin armeijaa. Khitanin armeija kärsi suuria tappioita ja Yanzhao varmisti voiton onnistuneesti.

Yang Yanzhao vartioi pohjoisella rajalla viisitoista vuotta. Kun Yanzhao kuoli vuonna 1014 jKr. 57 vuoden iässä, keisari määräsi lähetit saattamaan hänen arkkuaan takaisin kotikaupunkiin. Kaikki ne ihmiset, joita hän oli suojellut Khitanin armeijan hyökkäyksiltä, kaipasivat häntä syvästi ja tunsivat suurta surua nähdessään hänen arkkunsa. Jopa hänen elinikäinen vihollinen, Khitan, suri hänen kuolemaansa, koska kunnioitti tätä suuresti.

 
Yang Yanzhao, Kuvittaja Jane Ku

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.