Eurooppalaisia Falun Gongin harjoittajia osallistui Los Angelesin tapahtumaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajia kaikkialta maailmasta osallistui Pershing Squarella Los Angelesissa pidettyyn tapahtumaan 15. lokakuuta 2015. Tapahtumassa vaadittiin Falun Gongin vainon- ja elinryöstöjen lopettamista Kiinassa, ja vaadittiin Kiinan oikeusjärjestelmää tuomaan Jiang Zemin oikeuden eteen.

"Tämä on kriittinen hetki historiassa"

 
Nina ja Alex Saksasta

Hampurista tullut Nina sanoi: "Minulla on kunnia olla mukana tässä tapahtumassa. Olen hyvin liikuttunut. Mieheni ja minä olimme vähällä peruuttaa matkamme kiireiden vuoksi, mutta onnistuimme tulemaan. Mielestämme tämä on suuri ja tärkeä tapahtuma auttaa saamaan Jiang Zemin oikeuden eteen. Tämä on kriittinen hetki historiassa. Olisi ollut sääli jättää matka tekemättä."

Neljätoista vuotta sitten Nina ja yli 30 muuta länsimaista Falun Gongin harjoittajaa menivät Tiananmenin aukiolle vaatimaan vainon lopettamista ja kertomaan maailmalle, että Falun Gong on hyvä. Hän ei voinut tietää, että vaino kestäisi näin kauan. Hänen mukaansa nyt on toivoa sen päättymisestä, koska niin monet Falun Gongin harjoittajat ovat haastamassa Jiangin oikeuteen.

Ninan aviomies Alex sanoi: "Jiangin saattaminen oikeuden eteen on minulle hyvin tärkeää."

Alex mainitsi vainotapauksen, jossa kuollut Falun Gongin harjoittaja vietiin krematoitavaksi, vaikka hänen ruumiinsa oli vielä lämmin. "Se kertoo minulle Jiangin hallituksen kauheuksista Falun Gongin harjoittajien kohtelussa. Jiang antoi toimeksiannon "tuhotkaa heidät fyysisesti”. Elinryöstöt vielä elossa olevilta Falun Gongin harjoittajilta on kauhistuttavaa. Se pitäisi lopettaa välittömästi. Kenenkään ei pitäisi hyväksyä sitä."

Jiangin täytyy seistä syytettynä

 
Saksalaiset Falun Gongin harjoittajat Brigit (oikealla) ja Ralf

Saksasta tulleet Brigit ja Ralf kertoivat olevansa joka viikonloppu Kölnin tuomiokirkon läheisyydessä kertomassa Falun Gongista kiinalaisille turisteille

Brigit sanoi: "Olen erittäin liikuttunut nähtyäni näin paljon Falun Gongin harjoittajia, jotka ovat tulleet eri puolilta maailmaa tähän tapahtumaan. Poliitikkojen ja ihmisoikeusjärjestöjen edustajien puheet lähettivät vahvan viestin maailmalle: "Vaino on lopetettava." Jiang on se, joka käynnisti vainon. Hän on päävainoaja. Hänet täytyy saada oikeuden eteen. Siksi olen täällä.”

"Olen vakuuttunut, että elimiä on otettu eläviltä Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa pitemmän aikaa. Joka kerta, kun ajattelen sitä, olen kauhuissani. On vaikea kuvitella järjestelmää, joka tappaa ihmisiä heidän elimiensä vuoksi”, sanoi Brigit. Hän sanoi sydämensä järkyttyneen vainon julmuudesta kuultuaan Gao Rongrongin siskon puheen. (Gao Rongrong oli Falun Gongin harjoittaja, joka kuoli kidutukseen.)

Brigitin aviomies Ralf sanoi: "Olemme kotoisin Euroopasta, Amerikasta, Aasiasta ja muista paikoista. Olemme vahva voima. Oli hienoa kuulla amerikkalaisten poliitikkojen, asianajajien, ja ihmisoikeusjärjestöjen edustajien puheet. He haluavat auttaa kiinalaisia vainon lopettamisessa.

"Olemme täällä paljastamassa pahan KKP:n

 
Tomek Puolasta

"Olen täällä tukemassa tätä tapahtumaa ja paljastamassa pahan KKP:n. Toivon, että Jiang istuu oikeudessa joskus", sanoi Falun Gongin harjoittaja Tomek. Hän ja hänen vaimonsa tulivat Puolasta tukeakseen tapahtumaa.

Tomek lisäsi: "Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys on avain hyväksi ihmiseksi tulemiselle." Hän kertoi hyötyneensä suuresti Falun Gongista, joten vaino Kiinassa koskettaa häntä. "Maailma pienenee, ja ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa. Hallituksilla on taloudellisia siteitä Kiinan hallitukseen. Tämä julma vaino vaikuttaa koko maailmaan, joten meidän on tehostettava toimintaa sen lopettamiseksi. Se on ihmisoikeuskysymys.”

"Mielestäni myös länsimaalaisten on tärkeää haastaa Jiang. Hän on vastuussa tämän vainon aloittamisesta. Haluamme, että ihmiset länsimaissa tietävät, mitä entinen KKP:n diktaattori teki, ennen kuin tekevät kauppasuhteita KKP:n kanssa. Kun länsimailla on mahdollisuus dialogiin Kiinan kanssa, heidän ei pitäisi sivuuttaa KKP:n rikoksia. Päinvastoin, niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota."

Tomek lisäsi: "Ihailen Kiinassa olevia Falun Gongin harjoittajia, jotka ovat nostaneet rikoskanteita Jiangia vastaan. He ovat todella rohkeita. He ovat vaarassa tulla pidätetyiksi. Koko maailman olisi tuettava heitä ja paljastaa KKP."


Lähde: http://en.minghui.org/html/articles/2015/10/21/153331.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.