Lv Mengzheng, pääministeri Song-dynastian ajalta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lv Mengzheng (944-1011 jKr.) nimitettiin pääministeriksi kolme kertaa kahden keisarin toimesta Song-dynastian aikana. Hän ei pelännyt puhua totuutta esimiehilleen ja antaa rehellisiä neuvoja keisareille. Hänet tunnettiin vaikutusvaltaisena pääministerinä.

Lv Mengzheng syntyi perheeseen, jossa kunnioitettiin Jumalia ja Buddhia ja opetettiin kohtelemaan ihmisiä suurella myötätunnolla. Hän sijoittui aivan kärkeen suoritettuaan keisarillisen tutkinnon. Kun hän astui ensimmäiseen virkaansa hovissa, jotkut virkamiehet osoittelivat häntä sormella ja sanoivat loukkaavia kommentteja, mutta Lv vain käänsi päänsä pois ja käyttäytyi aivan kuin ei olisi kuullut mitään.

Kun Lv'stä oli tullut pääministeri, hän kysyi pojiltaan, miten hän oli suoriutunut virassaan. Yksi hänen pojistaan sanoi hänellä olevan hyvä maine, mutta harva tiesi kuinka kyvykäs Lv oli. Ihmiset puhuivat, että Lv ei tehnyt muuta kuin siirsi omaa vastuutaan ja valtaansa kollegoilleen. Poikien mielestä se ei ollut reilua. Lv sanoi hymyillen pojilleen:"Minut on otettu virkaan, koska keisari luottaa siihen, että pystyn valitsemaan virkoihin lahjakkaita ja päteviä ihmisiä. Pääministerinä minun velvollisuuteni on valita parhaat mahdolliset virkamiehet pitämään hallitusta yllä. Muuten olisin huolimaton!"

Kerran Lv erotti korruptoituneen virkamiehen virastaan. Kuitenkin keisarillisen hovin kokouksen aikana keisarille kerrottiin, että virkamies ei rikkonut lakia rahan vuoksi, ja hänet tunnettiin vauraudestaan. Keisarille vihjattiin myös, että Lv käytti valtaansa väärin ja kosti virkamiehelle kokemansa vääryyden. Keisari uskoi kaiken ja palautti syytetyn virkamiehen asemaansa. Lv ei puolustanut itseään mitenkään. Hetken päästä löydettiin kuitekin lisää todisteita virkansa takaisin saanutta miestä kohtaan ja tällä kertaa hänet erotettiin lopullisesti. Keisarin uutiset kuullessaan Lv sanoi vain yksinkertaisesti tienneensä kuinka asiassa kävisi.

Kerran keisari pyysi Lv'tä suosittelemaan jotain henkilöä suurlähettilään virkaan, mutta keisari ei kuitenkaan pitänyt Lv'n valitsemasta ehdokkaasta. Seuraavana päivänä keisari pyysi jälleen Lv'tä ehdottamaan jotain henkilöä virkaan ja hän ehdotti taas samaa henkilöä keisarille. Keisari ei ollut tyytyväinen ja hylkäsi ehdotuksen uudelleen. Kun sama asia taas tuli esille, Lv esitteli pitkän suosituskirjeen samasta ehdokkaastaan. Keisari suuttui, heitti kirjeen pois ja huusi: "Miksi olet niin itsepäinen?" Lv nosti kirjeen ylös ja vastasi rauhallisesti: "Mielestäni tämä henkilö on paras henkilö tähän tehtävään. En uskalla vaarantaa kansan turvallisuutta vain miellyttääkseni teidän majesteettianne."Lopulta keisari muutti mielensä ja nimitti Lv'n ehdokkaan virkaansa, joka suorittikin tehtävänsä onnistuneesti.

Lv'n aikalaiset muistavat hänen kuuluisan kirjoituksen "Kannustava Laulu", joka neuvoo ihmisiä olemaan hyväkäytöksinen ja uskomaan, että hyvä palkitaan hyvällä ja paha pahalla. Hän oli hurskas buddhalainen ja saarnasi buddhalaisuudesta perheenjäsenilleen. Hän opetti lapsiaan elämään yksinkertaista elämää, olemaan ahkera ja kunnioittamaan jumalia ja taivasta. Hän uskoi, että ne, jotka ymmärtävät karman merkityksen ja yrittävät olla ystävällisiä muita kohtaan, saavat lopulta todellista vaurautta sekä itselle että jälkeläisilleen.

 
Lv Mengzheng. Kuvittaja: Yeuan Fang

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.