Luonteenlaadun kohottaminen vaikeuksien kautta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Bulgarialaisen harjoittajan kokemuskertomus

Kunnioitettu Mestari Li Hongzhi
Hyvät harjoittajat

Viime vuosi kultivoinnissani oli myrskyisä. Toivon ja haluaisin ajatella, että todella kultivoin, että kultivoin innolla ja sellaisella sydämellä kuin ensi kertaa astuessani Dafa-polulle. Olen varma, että olisin voinut toimia paremmin, olisin voinut katsoa sisäänpäin enemmän ja olla ahkerampi. Kompastelin monta kertaa, mutta loppujen lopuksi olen aina pystynyt nousemaan ylös ja jatkamaan matkaani, mistä olen hyvin kiitollinen.

Haluaisin jakaa kanssanne kolme koettelemusten keskellä saamaani ymmärrystä. Ne koskevat kultivointia ja katsomista sisäänpäin.

Kiintymysten juuret

Aloittaessani kultivoinnin tein päätöksen: Asiat, joita en ymmärrä - en ymmärrä, jos ja kun minun täytyy ymmärtää ne – tulen ymmärtämään ne. Mutta käsitin alusta alkaen, että minun pitäisi katsoa sisäänpäin ja poistaa kiintymykseni, joten päätin, että tämä oli se, mihin minun pitäisi keskittyä.

"Kultivointi riippuu omista ponnistuksistanne, mutta Gongin muuntaa Mestarinne.” (Zhuan Falun, luento 1)

Nuo sanat ovat minulle periaate. Yksi niistä on keskittyä siihen, mistä olet vastuussa ja jättää se, mistä et ole vastuussa muille ihmisille. Siispä ymmärsin vastuuni, ja että olisi keskityttävä etsimään sisältäpäin, poistamaan kiintymyksiä ja kohottamaan luonteenlaatua.

Esimerkiksi tällä hetkellä en vieläkään ymmärrä kosmoksen rakennetta, mutta en halua keskittyä siihen, vaan miten kohottaa luonteenlaatuani. Esimerkiksi tullakseni entistä ahkerammaksi katson sisäänpäin ja näen, että minulla on kiintymyksiä, jotka häiritsevät minua tekemästä niin. Voidakseni todella eliminoida ne ymmärsin, että minun pitäisi seurata niitä alas niiden juurille, alkuperään ja katkaista ne sieltä, ymmärtää mitä ne tekevät ja miksi ne ensinnäkin ovat siellä.

Katsoessani sisäänpäin olen ymmärtänyt, että koettelemusten keskellä käyttäytymiseni ei ole sellaista kuin todella haluaisin eikä sellaista kuin Dafa-opetuslapsella pitäisi. Myös kanssaharjoittajat auttoivat minua suunnattomasti, josta olen kiitollinen. Kun esimerkiksi näen konfliktin, jossa en ole osallisena, huomaan edelleen pitäväni tärkeänä sisäänpäin katsomista, ja jossain määrin voin panna merkille, ei vain muiden kiintymyksiä, vaan myös ja ennen kaikkea omiani.

Zhuan Falunin luennossa kolme, Mestari sanoo: "Korkean tason näkökulmasta elämän tarkoitus ei ole ihmisenä oleminen. Ihmisen elämä saa alkunsa maailmankaikkeuden tilassa, joten se on sulautunut Zhen-Shan-Reniin, maailmankaikkeuden luonteeseen, ja se on alkujaan hyvä ja ystävällinen. Mutta kun olentojen määrä lisääntyy, ne muodostavat sosiaalisia suhteita. Tämän seurauksena joistakin olennoista tulee itsekkäitä tai pahoja, eivätkä ne voi jäädä korkeille tasoille, joten ne putoavat tietylle tasolle."

Noista sanoista ymmärsin, että meidän elämämme eivät todennäköisesti alkaneet täällä, tässä paikassa. Ja ajan kuluessa meistä tuli myös itsekkäitä, ja erityisesti tämä itsekkyys on avain henkilön menemiselle ylös tai alas läpi tasojen. Kysyin sitten itseltäni, miksi? Miksi minusta tuli itsekäs?

"Fa'n muodostumisen - liikkumattomuuden - rappeutumisen - tuhon laki loi kaikki elementit, aineen ja elämän vanhassa kosmoksessa, ja samaan aikaan se muodosti Fa'n lait, että kaikki rappeutuisi. Tämä on rappeutuminen kaikkien elementtien sisältä, jotka muodostavat kosmoksen, ilmentäen itsensä olentojen keskuudessa ajatuksen ja käytöksen mittapuun rappeutumisena, ja kerran kun ne putoavat tiettyyn pisteeseen, ne ovat pelastamattomissa, ja sieltä ne suuntaavat kohti viimeistä tuhon vaihetta." (Fa'n opetusta vuoden 2003 lyhtyfestivaalin aikana Länsi-Yhdysvalloissa).

Lisäksi olen ymmärtänyt, että koska olen olento vanhasta kosmoksesta ja siten olin Fa'n muodostumisen - paikallaan pysymisen - rappeutumisen - tuhoutumisen lain alaisena. Ja on hyvin todennäköistä, että minusta tuli itsekäs kauan ennen kuin tulin tänne. Ja kiintymykset tässä ihmisten maailmassa ovat vain ilmentymiä samasta itsekkyydestä. Kiintymykset itsessään eivät ole ongelman juuri, vaan oire. Haluan hävittää itsekkyyden, jonka olen hankkinut ennen tänne tuloani! Huomasin, että tämä ei ole helppo tehtävä, enkä voi tehdä sitä yhdessä yössä, koska se on ollut minussa, todellisessa itsessäni, pidemmän aikaa kuin voidaan jäljittää. Mutta siitä huolimatta uuden kosmoksen mittapuu on erittäin korkea, ja haluan peitellä sitä.

Uhrautuminen

Toinen aihe, jonka haluan jakaa, liittyy vahvasti kiintymyksiin ja itsekkyyteen. Koska haluan poistaa itsekkyyden, yritän löytää sen vastakohdan. Ihmisten termeillä itsekkyyden vastakohta on epäitsekkyys.

Zhuan Falunissa sanotaan: "Sanomme myös tämän: jos jokainen meistä kultivoi sisäisesti omaa itseään, tarkastelee oman luonteenlaatunsa tasoa sekä väärin tehtyään etsii syitä omasta itsestään - jotta seuraavalla yrityksellä asiat sujuisivat paremmin - ja jos aina ajattelemme toisia ennen kuin toimimme, ihmisten yhteiskunta muuttuu paremmaksi, moraalin taso kohoaa jälleen, ihmiset ovat kohteliaampia toisilleen, ja yleinen järjestys paranee." (Zhuan Falun, luento 9)

Minulle itsekkyyden vastakohta on ajatella ja huomioida toiset ensin.

Serbiassa sieppauksemme aikana ja sen jälkeen minulla oli joitakin testejä. Jotkut niistä koskivat uhrautumista. Ihminen voi uhrautua monella tavalla, kun kysymyksessä on hänen mukavuutensa, vapautensa… Yksi näistä testeistä tapahtui, kun meidät pantiin mustiin pakettiautoihin emmekä tienneet minne olimme menossa ja miksi meidät oli pidätetty. Matkustaessamme täysin pimeässä päätimme, että lähetämme oikeamielisiä ajatuksia, kunnes olisimme perillä. Lähettäessämme oikeamielisiä ajatuksia minulla oli joitakin vahvoja kokemuksia. Eräs niistä oli elämän ja kuoleman testi. Ja se oli uhrautumisen muodossa, äärimmäisen uhrautumisen; antaisinko elämäni pelastaakseni toisen? Tämä ei ollut minulle uutta, koska minulla oli ollut sellainen aikaisemmin ja kykenin läpäisemään sen.

Mutta muutaman kuukauden kuluttua palattuamme kotiin, minulla oli toinen testi tähän liittyen. Eräällä tavalla pelottavampi minulle, sellainen, jota en ollut ennen kohdannut. Se oli hyvin erityinen asetelma, ja testi edessäni tarkoitti: uhraisinko, ei vain elämääni, tätä ihmisen ihoa, vaan kaikki elämäni, alkusieluni, sieluni, todellisen itseni. Uhraisinko todellisen elämäni pelastaakseni muita, jotta he voisivat tehdä siitä uuden kosmoksen. Se oli hyvin vaikeaa minulle. Menneisyydessä näin pienen vilauksen todellisesta kehon ja sielun sukupuuttoon kuolemisen prosessista, ja se oli pelottavaa, epäilemättä pelottavin asia mitä voin kuvitella.

Ja minulle se oli toistaiseksi suurin testi siitä, voinko päästää irti itsestäni vai en.

"Samalla harjoittajan täytyy pystyä tekemään uhrauksia - päästämään irti kaikista erilaisista tavallisten ihmisten kiintymyksistä ja haluista." (Zhuan Falun, luento 9)

Usko ja yhteistyö

Ymmärsin, että ilman uskoa, horjumatonta, ehdotonta, kiistatonta uskoa Mestariin kaikki on pysähtynyttä, huteraa ja ilman perustaa. Mutta tämä ei ole se, mitä haluan jakaa kanssanne. Haluan jakaa uskon harjoittajatovereihin.

Mestari sanoo:

"Ajatelkaapa vain hetken aikaa millaista jumalallisen olennon oli saapua tähän maailmaan ja tulla ihmiseksi. Eikö hän olisi ollut tietoinen siitä, millainen ihmisten maailma on? Se on vaarallinen ja kauhistuttava. Ja silti hänellä oli rohkeutta luopua jumalallisesta asemastaan ja hypätä, saapua tänne ja muuttua ihmiseksi. Näin ollen jo yksistään tämän ansiosta Dafa-opetuslasten tulisi pelastaa hänet. Kyseiset olennot ovat aivan kuin te, Dafa-opetuslapset, jotka onnistuitte tulemaan tänne ja ryhtymään niin suuriin tehtäviin ja velvollisuuksiin. Ettekö tienneetkin millainen tästä ympäristöstä tulisi? Olisi ollut vaikeaa kuvitella ihmisten pelastamista, kun te olisitte saattaneet itsekin mennä täällä pilalle. Ja silti te tulitte. He tekivät samoin." (Fa'n opetusta vuoden 2015 New Yorkin Fa-konferenssissa)

Minun ymmärrykseni on, että suuri, käsittämätön vastuu suotiin Dafa-harjoittajille. Tämä yksin saa minut tuntemaan suurta kunnioitusta niitä kohtaan, jotka voivat kantaa tämän vastuun tänään, niitä kohtaan, jotka hyppäsivät tänne tähän valtakuntaan ja kulkevat nyt tätä polkua, koska tämä pitää sisällään myös tavalliset ihmiset.

Minullekaan ajatus siitä, että annoimme lupaukset toinen toisillemme ennen hyppäämistämme tänne, olisi mahdoton. Lupasimme auttaa toisiamme, jos joku putoaa - auttaa häntä nousemaan. Tänään keskellä tätä karkeaa paikkaa, keskellä arjen konflikteja, saatan unohtaa tämän joskus. Mutta eikö se oikeastaan olekin apu? Kaikkien noiden mahdollisten ristiriitojen luominen voi nostaa kiintymykset pintaan, jolloin ne voidaan nähdä ja poistaa? Eikö tämä olekin jo suureksi avuksi?

Jos noilla suurilla olennoilla on uskoa meihin, Dafa-opetuslapsiin, eikö meillä pitäisi olla uskoa myös? Olen jopa sitä mieltä, että myöntämällä meille tämän kunnian Mestari luottaa meihin, uskoo meihin …

Eikö meillä siten pitäisi olla jopa enemmän uskoa toisiimme?

Tämä usko sai minut tekemään vielä paremmin yhteistyötä! Kaikki mitä minun täytyy tietää, on että tämä harjoittaja on vastuussa tästä. Siinä kaikki! Minun ei tarvitse seurata häntä ympäriinsä tai pitää hänet aina mielessäni. Vaikka hän epäonnistuu, useimmiten mitään äärimmäistä ei tapahdu, ja yhdessä, vain yhdessä voimme tehdä sen.

Tämä kehittää luottamusta keskuudessamme, mikä puolestaan johtaa entistä aidompaan ympäristöön, jolloin jakaminen avoimella sydämellä on päivittäinen asia, ilman pelkoa ns. ”hyökkäyksistä". Ja kaikesta tästä on seurauksena suuri tuki ja ennen kaikkea - yhteistyö.

Minä uskon teihin kanssaveljeni ja -sisareni. Luotan teihin. Hyväksyn teidät. Minä vaalin teitä. Kiitos!

Ja haluaisin lopettaa näihin Mestarin sanoihin. Halusin lisätä ne tähän ehkä itselleni, muistuttamaan itseäni ja koskaan unohtamatta niitä.

"Taivaalliset olennot näkevät sen näin: henkilön käyttäytyminen ja millaisiksi jotkin asiat lopulta osoittautuvat, ovat se, mikä todella merkitsee, eikä se, mitä hän sanoo, mikä saattaa olla ristiriidassa sen kanssa, mitä hän tekee. Näin korkean tason olennot tarkastelevat asioita." (Ei virallinen käännös. Käänt. huom.) (Fa'n opetusta vuoden 2015 New Yorkin Fa-konferenssissa)

Minulla ei ole sanoja osoittamaan todellista kiitollisuuttani Mestarille ja teille, kanssaharjoittajat.

Yritin parhaan kykyni mukaan kirjoittaa tämän jakamisen ilman kiintymyksiä ja mahdollisimman puhtaana, mutta häpeäkseni tiedän, että minulla on niitä ja siksi pyydän anteeksi. Olkaa hyvä ja huomauttakaa jos havaitsette jotain sopimatonta.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.