Laiton elinkauppa esillä ESOT- konferensissa Brysselissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Laittomasta elinkaupasta pidettiin erityinen foorumi Euroopan elinsiirtokonferensin aikana (European Society for Organ Transplantation, ESOT) Brysselissä 13.-16. syyskuuta 2015. Kiinan laittomat elinsiirrot kiinnittivät foorumiin osallistuneiden huomion.

Tapahtumassa oli yli 3000 osallistujaa, ja myös Lääkärit elinryöstöjä vastaan -järjestö (DAFOH) oli kutsuttuna. DAFOH:n johtaa tutkimuksia, jotka kohdistuvat Kiinassa tapahtuviin elinryöstöihin mielipidevangeilta, erityisesti Falun Gongin harjoittajilta.

 
ESOT-konferenssin tapahtumapaikka Brysselissä

 
Laittoman elinkaupan foorumi

Monet lääketieteen ammattilaiset ja lakiasiantuntijat osallistuivat foorumiin. Professori John Forsythe, ESOT:in puhemies, johti tilaisuutta.

Professori Forsythe sanoi haastattelussa, että huone oli ollut ääriään myöten täynnä ja aiheesta nousi paljon keskustelua. Hän totesi, että laiton elinkauppa aiheuttaa huolta kaikille elinsiirroissa mukana oleville. Koskien laitonta elinkauppaa Kiinassa, elinsiirron yhteisö on toteuttanut joitakin toimenpiteitä käsiteltyään asiaa.

Kanadalainen lakimies David Matas, joka teki riippumatonta tutkimusta Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) elinryöstöistä, osallistui konferenssiin. Hän sanoi, että elinsiirtojen ammattilaiset voivat pitää työtään hyödyllisenä. Mutta he eivät voi kuvitella, millä tavalla tätä tekniikkaa käytetään Kiinassa tappamaan mielipidevankeja sisäelinten vuoksi. Hän sanoi tilaisuudessa, että elinten laiton kauppa Kiinassa on iso kysymys ja että kansainvälisen yhteisön on ryhdyttävä toimiin sen lopettamiseksi.

 
DAFOH:n edustaja Harold King (vasemmalla)


Harold King kertoi osastollaan, että KKP on harjoittanut 16 vuotta laitonta elinkauppaa mielipidevankien sisäelimillä. DAFOH haluaa informoida lääketieteellistä yhteisöä tästä rikoksesta ja lopettaa sen.

DAFOH:n osastolla kävi paljon väkeä. Lääkäri Kingin mukaan varsin harvat lääkärit olivat kuulleet elinryöstöistä Kiinassa. Jotkut liikuttuivat kyyneliin saadessaan tietää asiasta ensimmäistä kertaa. Oli myös ihmisiä, jotka olivat KKP:n propagandan vuoksi luulleet, että elinryöstöt olisivat jo lopetettu.

Professori Forsythe kertoi tienneensä Kiinan laittomasta elinkaupasta useita vuosia ja että pelkkä tuomitseminen ei saa elinryöstöjä loppumaan. Hänen mielestään oikeusalan ammattilaisten pitäisi toimia lääketieteen ammattilaisten kanssa yhteistyössä ratkaistakseen ongelman.

Matas huomautti, että KKP kertoo ihmisille mitä he haluavat kuulla, kuten lupaavat asteittain lopettaa elinryöstöt mielipidevangeilta, ongelman ollessa yhä kuitenkin olemassa.

Matas sanoi, että on vaikea jäljittää elinten alkuperää, koska toiminta ei ole avointa. Lisäksi KKP ei luovuta tietoja kuolemaantuomittujen vankien määrästä tai rekisteröintitietoja elinsiirroista. Matasin mukaan olisi tehokkaampaa yksinkertaisesti lopettaa yhteistyö kiinalaisten lääkärien kanssa, ja tämänkaltaisilla toimenpiteillä voisi olla vaikutusta Kiinassa.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/9/27/152766.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.