Sairaanhoitajat Kiinasta: elinryöstö ja laittomat elinsiirrot ovat todellisia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tieto laittomista elinryöstöistä vangituilta Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa tuli julkisuuteen vuonna 2006, samana vuonna, kun entinen diplomaatti David Kilgour ja ihmisoikeusjuristi David Matas aloittivat tutkimuksensa näistä julmuuksista.

Kilgourin ja Matasin tutkimukset huipentuivat raportissa "Bloody Harvest." Siitä lähtien he ovat matkustaneet ympäri maailmaa paljastaakseen elinryöstörikoksia.

Todistajat puhuvat

28 laitonta elinsiirtotapausta raportoitiin International Council of Nurses (ICN, kansaivälinen sairaanhoitajaliitto) konferenssissa Soulissa, Etelä-Koreassa 19.-23. kesäkuuta 2015. Tieto saatiin Japanin, Etelä-Korean, Malesian ja Kiinan terveysalan henkilökunnilta.

 
Yhteensä 28 laitonta elinsiirtotapausta ilmoitettiin ICN-konferenssille

Kaksi sairaanhoitajaa Kiinasta on todistanut nimettöminä Kiinassa tapahtuvista elinryöstöistä.

"On totta, että lääkärit Kiinassa ottavat sisäelimiä eläviltä ihmisiltä. Tiesimme, että se on laitonta, mutta silti oli pakko osallistua, koska määräys tuli valtion virastosta", sanoivat hoitajat.

Elinryöstöt vangituilta Falun Gongin harjoittajilta

Elimet ryöstetään pääosin vangituilta Falun Gongin harjoittajilta. Harjoittajia vainotaan ja pidätetään laittomasti, koska he kieltäytyvät kommunistihallinnon vaatimuksista luopua vakaumuksestaan.

Jiang Zemin, Kiinan kommunistisen puolueen entinen johtaja, aloitti Falun Gongin vainon 1999 mikä johti julmiin elinryöstöihin. Harjoittajista tuli ensisijaisia kohteita, koska he elävät terveellistä elämää, eivät käytä alkoholia eikä huumeita, ja heidän sisäelimiä pidetään erittäin hyvinä.

Elinsiirtoetiikan Kansainvälinen yhdistys (IAEOT) ja Lääkärit Elinryöstöä vastaan (DAFOH) isännöivät konferenssia. Konferenssin päätarkoitus oli tiedottaa 12 000 konferenssiin osallistujalle Kiinassa tapahtuvasta Falun Gongin harjoittajien systemaattisesta tappamisesta heidän sisäelintensä vuoksi.

 
 
IAEOT ja DAFOH ICN-konferensissa

IAEOT ja DAFOH keräsivät yli 900 allekirjoitusta YK:lle luvutettavaan vetoomukseen, jossa vaaditaan Kiinaa lopettamaan välittömästi elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta.

 
 
Saatuaan tietää laittomista elinsiirroista Kiinassa ICN-liiton osallistujat allekirjoittivat vetoomuksen

Terveysalan työntekijät ympäri maailmaa: tämä rikos on lopetettava

Li Eunji DAFOH-yhdistyksestä puhui konferenssissa. Hän totesi, että poliisi- ja sotilassairaalat Kiinassa ovat tärkeimpiä elinryöstöissä otettujen elinten käyttäjiä. Vuotuinen tulo laittomista elinsiirroista oli yli 100 miljardia yuania.

Li lisäsi, että Kiinan hallinto edistää elinsiirtoja, koska niistä saadaan tuottoisa voitto. Kiinassa ei kuitenkaan kerrota, että elimiä on ryöstetty eläviltä Falun Gongin harjoittajilta.

 
Professori Robert Simon (keskellä) kehottaa lopettamaan laittomat elinryöstöt Kiinassa

Professori Robert Simon Hollannista sai tietää elinryöstöistä Li´n puheenvuorosta. Hän sanoi, että ICN:n on lisättävä tiedottamista näistä julmuuksista, ja että hän ryhtyy toimiin auttaakseen lopettamaan ne.

Espanjalaisen Medical Journal -lehden toimittaja ehdotti, että kirja ”State Organs” tulee kääntää espanjaksi, jotta useammat espanjalaiset saavat tietää elinryöstöjulmuuksista Kiinassa. Hänen mukaansa YK:n pitäisi puuttua tällaiseen rikokseen.

Japanilainen kätilö, joka työskentelee sekä Japanissa että Yhdysvalloissa, sanoi auttavansa lisäämään tietoisuutta elinryöstörikoksista molemmissa maissa.

International Emergency Nursing -päätoimittaja kertoi haluavansa julkaista asian lehdessään ja järjestävänsä konferensseja aiheesta.

Etelä-Korealainen professori Daegu Health Collegesta toi ystävänsä ja perheensä allekirjoittamaan vetoomuksen auttaakseen lopettamaan nämä julmuudet Kiinassa.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/7/1/151344.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.