Poliisit eivät halua pidättää Falun Gongin harjoittajia huolimatta valtion hyväksymästä vainosta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vaikka Kiinan kommunistinen puolue (KKP) on jatkanut 16 vuotta sitten aloittamaansa maanlaajuista kampanjaa Falun Gongin harjoittajia vastaan, on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat entistä paremmin selvillä tosiasiasta, että Falun Dafa on suuri menetelmä, joka opettaa ihmisiä käyttäytymään Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys periaatteiden mukaan.

Lukutaidoton 80-vuotias lukee Zhuan Falunia

80-vuotias Li on lukutaidoton. Hän ei ole koskaan käynyt koulua, mutta pystyy lukemaan Falun Gongin tärkeää kirjaa Zhuan Falunia. Kun Li pidätettiin, poliiseja ja 6-10- viraston henkilökuntaa käskivät hänen lukea Zhuan Falunia heille."Se on totta", he sanoivat hämmästyneenä, kun he todistivat tämän lukutaidottoman naisen lukemista.

Kun poliisi oli pysäyttänyt ja ahdistellut Li´tä hän kertoi heille Falun Gongin monista hyvistä puolista. Myöhemmin joku oli tehnyt ilmoituksen poliisille rouva Li´stä, että tämä jakaa ihmisille lehtisiä, joissa kerrotaan Falun Gongista. Poliisi tuli paikalle vasta jonkin ajan kuluttua ja kertoi kohteliaasti: "Vaikka joku raportoi meille teistä, tiedämme, että Falun Dafa on hyvä, joten emme halunneet heti tulla. Haluatteko meidän vievän teidät kotiin?" Li sanoi, että hän voi ihan hyvin mennä kotiin omillaan.

Poliisit eivät halua pidättää Falun Gongin harjoittajia

Falun Gongin harjoittaja, joka oli jakamassa materiaaleja vainosta, pyydettiin poliisiautoon. Poliisit ajoivat hiljaiselle kadulle ja kertoivat harjoittajalle, että hän saa mennä ja että hän voi tehdä mitä haluaa. ”Emme pidätä enää.”

Edellä mainittu harjoittaja oli alueensa koordinaattori ennen vainoa. Hänen miehensä kuoli vainon seurauksiin, ja häntä itseään kidutettiin vakavasti poliisin toimesta. Kun hänellä todettiin syöpä, poliisilla oli kunnioitusta, ja hänet vapautettiin.

Eri alueilla on monia poliiseja, jotka eivät noudata ohjetta pidättää Falun Gongin harjoittajia. Jotkut heistä ovat lähestyneet harjoittajia ja luvanneet etteivät enää koskaan pidätä harjoittajia.

"Tunnen myötätuntoa Falun Gongia kohtaan"

Eräs nuori harjoittaja jakoi tiedotetta, jossa kerrotaan kuinka ohittaa Kiinan internet-sulun, mikä koskee Falun Gongia. Hän sattui antamaan tiedotteen poliisille, ja tämä hyväksyi sen, ja kommentoi asiaa: "Falun Gongin harjoittajat tekevät asioita avoimesti nyt. Tunnen sympatiaa Falun Gongia kohtaan."

Poliisi: "Miksi vieläkin tulet kertomaan Falun Gongin harjoittajista?"

Kolmesta Falun Gongin harjoittajasta tehtiin ilmoitus poliisille, kun he olivat puhumassa ihmisille vainosta tavaratalossa Changchunissa. Kun poliisit saapuivat paikalle, he antoivat kahden harjoittajan kävellä pois ja ottivat yhden harjoittajan ja ilmiantajan mukaansa paikalliselle poliisiasemalle.

Heti kun he saapuivat poliisiasemalle, poliisipäällikkö huudahti: "Falun Dafa on hyvä!" Muut poliisit nyökkäsivät. Poliisipäällikkö moitti ilmiantajaa: "Mitä sinä teet? Miksi vielä raportoit Falun Gongin harjoittajista? Etkö tiedä, että moni on saanut karmisen takaisinmaksun osallistumalla vainoon?"

Ennen kuin harjoittaja lähti poliisit käskivät hänen huolehtia itsestään ja turvallisuudestaan.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.