Kansainvälinen foorumi lisää tietoisuutta julmista elinryöstöistä Kiinassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Oikeus- ja lääketieteen asiantuntijat keskustelivat Kiinassa tapahtuvista elinryöstöistä mielipidevangeilta. Teemana oli "Elinsiirrot ja ihmisoikeudet". Foorumi pidettiin 16. huhtikuuta Bernissä Sveitsissä.

Foorumin osanottajat lupasivat auttaa rikollisen toiminnan lopettamisessa lisäämällä kansainvälistä painostusta Kiinan hallitusta kohtaan ja käyttämällä Kiinan ulkopuolella laillisia keinoja estääkseen kiinalaisia virkamiehiä osallistumasta julmuuksiin.

Järjestäjän IGFM (Internationale Gesellschaft für Menschenrechte - International Society for Human Rights) Foorumin tavoitteena oli lisätä yleisön tietoisuutta ja tarjota asiantuntijoille maailmanlaajuinen keskustelufoorumi, jossa tunnistetaan ja toteutetaan ratkaisuja, jotka voisivat auttaa lopettamaan tämä rikos ihmisyyttä vastaan.

Entinen kanadalainen diplomaatti David Kilgour ja ihmisoikeusjuristi David Matas esittelivät tutkimuksiaan ja totesivat, että vuosina 2000-2005, ainakin 41500 elinta otettiin Falun Gongin harjoittajilta - rauhallinen hengellinen ryhmä - joita on julmasti vainottu Kiinassa viimeiset 16 vuotta.

Kilgour ja Matas aloittivat tutkimuksensa heti, kun uutinen elinryöstöistä tuli julki vuonna 2006. Tuolloin erään kirurgin vaimo paljasti Washingtonissa julkisesti, että Falun Gongin harjoittajien elimiä käytetään rikolliseen toimintaan.

 
Foorumi "Elinsiirrot ja Ihmisoikeudet" Bernissä 17. huhtikuuta 2015. (Kuva: Sveitsin IGFM, internationale Gesellschaft für Menschenrechte- International Society for Human Rights)

 
David Kilgour puhuu foorumissa (Kuva: Sveitsin IGFM)

Kilgour esitteli maailmanlaajuiset ponnistelut Kiinan elinryöstöjen lopettamiseksi, mukaan lukien vuoden 2013 EU:n päätöslauselma, ja vuoden 2014 Kanadan parlamentin lausunto sekä yli 2 miljoonaa allekirjoitusta, jotka on kerätty kolmen viime vuoden aikana maailmanlaajuiseen, YK:lle toimitettavaan vetoomukseen.

Perustuen yhdeksän vuoden tutkimuksiin, Kilgour sanoi, että pyrkimykset lopettaa rikokset lähestyy kriittistä pistettä, jossa eksponentiaaliset tulokset voivat milloin tahansa lopettaa sen kokonaan.

Swisstransplant: Meidän täytyy lopettaa tämä "ihmiskunnan katastrofi”

 

Sydänkirurgi Franz Immer, toimitusjohtaja Chief Executive Officer (CEO) of Swisstransplant, Swiss National Foundation for Organ Donation and Transplantation (Sveitsin elinluovutus- ja elinsiirtosäätiö) (Kuva: Sveitsin IGFM)

Soittaminen Kiinaan paljasti elinryöstörikokset, joka on "katastrofi ihmiskunnalle", sanoi Franz Immer. Säätiö on työskennellyt kuuden vuoden ajan Euroopan parlamentin ja Maailman terveysjärjestön (WHO) kanssa elinryöstöjen pysäyttämiseksi.

"Vierailuni aikana Pekingissä vuonna 2007,sairaala kutsui meidät katsomaan sydänsiirtoa. Järjestäjä kysyi meiltä haluammeko tämän operaation tehtävän aamu- vai iltapäivällä”, Immer selitti.

"Tämä tarkoittaa sitä, että luovuttaja kuolisi, tai tulee tapetuksi tiettynä aikana, mikä sopii viereilijoille. En suostunut osallistumaan", hän lisäsi.

Falun Gongin harjoittaja: Epäilyttävät lääkärintarkastukset

 
Falun Gongin harjoittaja Liu Wei (Kuva: Sveitsin IGFM)

Falun Gongin harjoittaja Liu Wei kertoi kokemuksensa Pekingin naisten työleiriltä, mikä vahvistaa Matasin ja Kilgourin havainnot. Puolentoista vuoden vankeuden aikana hän joutui viidesti tutkimuksiin, joihin sisältyi verikokeita, elinten ultraäänitutkimus, ja kysymyksiä perinnöllisten sairauksien esiintymisestä suvussa.

Liu oli ymmällään. "Ilmeisesti työleirin vartijat olivat huolissaan meidän terveydentilasta, koska jouduimme tekemään pakkotyötä yli 16 tuntia joka päivä", hän totesi.

Kun Liu pakeni Saksaan, hän sai tietää elinryöstöistä Falun Gongin harjoittajilta, jotka muodostavat mielipidevankien enemmistön Kiinassa. Siinä vaiheessa hän sanoi ymmärtäneensä, että lääkärintarkastukset olivat elinsiirtoa varten.

David Matas: Kiinan hallinnon valheet pyörivät ympyrää

 
David Matas (Kuva: Sveitsin IGFM)

Matas totesi, että Kiinan hallinnon selitykset elinten alkuperästä ovat muuttuneet monta kertaa lähes kymmenen vuoden aikana. Vaikka kuilu tehtyjen elinsiirtojen määrän ja vapaaehtoisten luovuttajien välillä on ollut valtava, Huang Jiefu, Kiinan entinen terveysministeri, joka puhui Kiinan kommunistisen puolueen puolesta, kiisti kuolemaantuomittujen vankien elinten käytön.

Huang tunnusti myöhemmin, että elimiä otettiin teloitetuilta vangeilta, ja väitti kuolemaantuomittujen vankien olevan 90% elinten lähde. Suhdetta sitten alennettiin 65%, sitten alle 20% hänen 2014 lausunnossaan. Nyt Huang väittää, ettei kuolemaantuomittujen vankien elimiä otettu väkisin, ja että kaikki vangit luovuttivat elimensä vapaaehtoisesti.

Silti ero tehtyjen elinsiirtojen määrässä ja kuolemaantuomittujen vankien kokonaismäärässä on yhä selittämättä. Yhdeksän vuoden tutkimuksiin perustuen, Matas ja Kilgour ovat tulleet siihen tulokseen, että valtaosa elimistä voi olla vain Falun Gongin mielipidevangeilta. Nopea elinsiirtojen kasvu on suorassa suhteessa Falun Gongin harjoittajien pidätyksiin, koska satoja tuhansia harjoittajia on pidätettynä pidätyskeskuksissa, vankiloissa ja työleireillä.

Matas huomautti, että kiinalaiset maksansiirtotilastot lakkasivat olemasta julkisia sen jälkeen, kun hän ja Kilgour kertoivat heidän raporteistaan. Tilastot ovat nyt käytettävissä vasta, kun sinulla on salasana sisäänkirjautumiseen.

Yhdeksässä kansallisen tason- ja yhdentoista maakuntatason sotilassairaalassa tehdään suurin osa kaikista viimeaikaisista elinsiirroista. Sotilassairaaloiden merkittävä rooli elinryöstöissä on toinen tärkeä seikka, sekä se, että tämä osapuoli on sittemmin yrittänyt peitellä niitä”, sanoi Matas.

Lakiprofessori: Syytteessä mukana Puolueen henkilöstöä

 

Oikeustieteen professori Gerhard Dannecker (director of the Institute for German, European and International Criminal Law and Criminal Procedure Law at the University of Heidelberg (Kuva: Sveitsin IGFM)

Professori Gerhard Dannecker esitteli toimivaltaa ja soveltavia rikosoikeudellisia lakeja laittomaan elinkauppaan. Hän sanoi, että jos elinryöstöihin osallistuva Kiinan kommunistipuolueen virkamies matkustaa Saksaan, ja jos uhri liittyy elinryöstörikokseen ja on Saksan kansalainen, rikossyyte voida nostaa virallisesti. Vaikka virkamies vaatisi diplomaattista koskemattomuutta, oikeusjuttu toimisi pelotteena niille, jotka edelleen osallistuvat näihin rikoksiin.

Sveitsin parlamentin jäsen Margrit Kessler, joka on myös Sveitsin Potilas ry:n puheenjohtaja, sanoi elinryöstöjen olevan "ehdottomasti katastrofi." Hän sanoi ottavansa asian esille poliitikkojen kanssa.

Foorumin aikana IGFM kertoi aikovansa myös perustaa asiantuntijakomitean lisäämään tietoisuutta asiasta entisestään.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/5/4/150002.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.