Australian päättäjät tuomitsevat Kiinan elinryöstöt

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ihmisten kiinnostus elinryöstöjä kohtaan on lisääntynyt sen jälkeen, kun Australian kansallinen televisio SBS lähetti aiheesta TV-dokumentin parhaaseen katseluaikaan 7. huhtikuuta 2015.

Australian poliitikot ja kuntien johtajat vaativat YK:ta tekemään perusteellisia tutkimuksia ja lopettamaan välittömästi nämä rikokset ihmisyyttä vastaan.

Elinryöstöt ovat häpeällisiä

Craig Kelly, liittovaltion kansanedustaja ja PAFOH:n (parlamentaarikot elinryöstöjä vastaan -järjestö) jäsen, kutsui elinryöstöjä häpeällisiksi. Hän lupasi jatkaa työtään Falun Gongin hyväksi ja tuoda asiaa julki, jotta rikokset ihmisyyttä vastaan saataisiin loppumaan.

Hän lisäsi, että "elinryöstöt ovat barbaarisia ja julmia, joilla ei ole sijaa meidän maailmassamme."

 
Craig Kelly parlamenttitalon edessä Canberrassa heinäkuussa 2014

Kansainvälisen tuomioistuimen puututtava elinryöstöihin

 
Signe Westerberg, Fairfield-Liverpool -alueen Vihreiden puolueen tiedottaja New South Walesissa

Signe Westerbergin mielestä Australian hallituksen pitäisi tehdä Kiinan hallitukselle selväksi, että elinryöstöt ovat teko, joka ansaitsee maailman tuomion. Hän kuvaili Kiinan hallituksen silmien alla tapahtuvat elinryöstöt järkyttäviksi ja täysin mahdottomiksi hyväksyä.

Hän sanoi, että elinryöstöt ovat sodankäyntiä omaa kansaa vastaan. Westerbergin mielestä ihmisten täytyy saada tietää mitä Kiinassa tapahtuu ja että Kiina kohtelee omia kansalaisiaan vihamielisesti ja epäinhimillisesti.

Andrew Bush, liberaalipuolueen jäsen sanoi, että Human Harvest -dokumentti auttoi häntä ymmärtämään paremmin Falun Gongin harjoittajien päättäväisyyttä paljastaa rikokset ja saattamaan syylliset oikeuden eteen.

Hänen mielestä dokumentin sisältö oli ja on järkyttävä, mutta se on viesti, jota on levitettävä maailmanlaajuisesti, kunnes Kiinan viranomaiset ymmärtävät, että he ovat tehneet väärin.

Bush sanoi: "Se on yksi pahimmista ihmisoikeusloukkauksista ja se on pysäytettävä."

Kiinan hallitus tuomittava elinryöstöistä

 
Pastori Bill Crews (Ashfield Uniting Church Parish Mission) ja Exodus säätiön perustaja ja toimitusjohtaja

Pastori Bill Crews piti ajatusta, että joku valtio ryöstää kansalaistensa sisäelimiä heidän vakaumuksensa vuoksi, kammottavana. Hänen mielestään sellaisen valtion pitäisi saada tuomio teoistaan.

Pastori Bill Crews sanoi, että "jokaisella ihmisellä on oikeus elää tässä maailmassa niin kauan kuin haluaa ja pystyy, ja sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä heidän uskonsa kanssa. Ihmisten teloittaminen heidän vakaumuksensa vuoksi on vastenmielistä."

Parramattan kaupungin valtuutettu tukee Falun Gongia

James Shaw, Parramattan kaupunginvaltuutettu totesi, että "jos on olemassa väitteitä, että ihmisiltä ryöstetään elimiä Kiinassa, olisi silloin ryhdyttävä tutkimuksiin, joihin myös Kiinan tulisi osallistua. Hän muistutti, että Australia on yksi YK:n perustajajäsen.

 
James Shaw, Parramattan kaupunginvaltuutettu

Shaw sanoi, että hän tietää hyvin millaisia Falun Gongin harjoittajat ovat. "He ovat aina kohteliaita ja miellyttäviä, ja eikä vain minulle, vaan myös toisiaan kohtaan. He ovat hyviä kansalaisia", hän jatkoi.

Shaw jatkoi, että Kiinan konsulaatti voi lähettää hänelle kirjeitä, mutta se ei muuta hänen mieltään siinä, miten hän tekee työtään kaupunginvaltuutettuna. Tällä hän viittasi kollegansa, valtuutettu John Hughin saamaan kirjeeseen, jossa Kiinan konsulaatti Sydneyssä vaati, ettei hän antaisi tukeaan Falun Gongin harjoittajille ja heidän ponnisteluilleen elinryöstöjen lopettamiseksi.

 
Andrew Wilson, Parramattan kaupunginvaltuutettu


Andrew Wilson sanoi: "Millainen hallitus ryöstää sisäelimiä omalta kansaltaan rahan vuoksi? Millaista henkistä tuskaa se on tuottanut uhrien perheille?”

Wilson kiitti SBS Datelinea, joka lähetti Human Harvest -dokumentin. Wilson sanoi, että hän on aktiivisesti kehottanut Australian hallitusta kiinnittämään huomiota tähän rikokseen ihmisyyttä vastaan.

Hän lisäsi, että Kiinan elinryöstöihin sekaantuneet viranomaiset tulisivat tulevaisuudessa olemaan pahoillaan siitä, mitä ovat tehneet. Hän toivoo, että he voisivat tunnustuksen kautta löytää sovinnon, niin että Kiina ei myrkyttäisi maailman ilmapiiriä vainoamalla ja kiduttamalla.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/5/2/149977.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.