Li Bai – Pyhät runot

Li Bai (701-762 jkr.) oli kuuluisa, pyhänäkin pidetty runoilija Tang-dynastian ajoilta. Hän jätti jälkeensä yli 900 runoa, joita edelleen luetaan.

Jo lapsena Li Baita pidettiin älykkäänä ja päämäärätietoisena. Kymmenvuotiaana hän kirjoitti taidokkaasti runoja ja kriittisiä säkeitä. Tämän lisäksi hän opetteli miekkailua ja sai tunnustusta kirjallisuudesta sekä kamppailulajeista.

Ollessaan yli kahdenkymmenen, hän alkoi matkustaa ympäri Kiinaa vieraillen kuuluisilla vuorilla. 26-vuoden iässä hän aloitti etsimään itselleen uraa ja matka kattoi puolet Kiinasta.

Matkansa aikana Li Bai auttoi huono-osaisia anteliaisuudella ja sankarillisuudella jakaen omastaan. Kun yksi hänen ystävistään kuoli äkillisesti, Li Bai oli syvästi surullinen. Hän järjesti hautajaiset, joissa ystävä haudattiin järvenrannalle. Perinteen mukaan ihmiset toivovat tulla haudatuksi kotikaupunkiinsa. Li Bain seisoessa ystävänsä haudalla, hän lupasi viedä tämän jäännökset takaisin kotikaupunkiin. Muutamaa vuotta myöhemmin Li Bai teki matkan takaisin järvenrannalle. Hän keräsi kuolleen ystävänsä luut ja kantoi ne tämän kotikaupunkiin, jonne jäännökset haudattiin.

Li Bain ollessa 42-vuoden iässä eräs virkamies oli hyvin vaikuttunut hänen runoistaan, ja suositteli Li’tä keisari Tangin palvelukseen. Keisari antoi käskyn, jossa pyysi Li’tä Changan hovin tuomioistuimen palvelukseen. Palveltuaan keisaria jonkin aikaa, Li Bai tajusi, että keisari arvostaa vain hänen kirjallista lahjakkuutta, mutta ei hänen poliittisia neuvojaan. Hänelle tuli myös vaikeammaksi sietää keisarillisen perheen ylimielisyyttä. Hänen lahjakkuutensa herätti kateutta virkamiehissä ja pian hän tajusi, että hän ei voinut jäädä hovin palvelukseen.

Pian Li Bai jätti kaupungin ja alkoi harjoittaa jälleen taolaisuutta. Matkansa aikana hän ei koskaan menettänyt itseluottamustaan, hengellisyyttään tai luopunut kunnianhimostaan, vaikka hän eli köyhyydessä. Eräissä hänen runoissaan on vaikutteita myös buddhalaisuudesta.

Li Bain runot heijastavat syvää isänmaallista sentimentaalisuutta Tang-dynastiaa kohtaan. Ne sisältävät hermistä filosofiaa, taolaisuutta ja sankaritarinoita. Jopa vaikeiden vuosienkin aikana Li Bai jätti paljon kauniita runoja jälkipolville. Hän kirjoitti yli 900 runoa ja ne kerättiin ja yhdistettiin runokokoelmaksi, joka on sittemmin levinnyt laajalti ja josta tuli arvokas perintö Kiinan runokirjallisuudelle.

 
Li Bai. Kuvittaja: Kiyoka Chu

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.