Entinen 6-10-viraston työntekijä tukee Falun Gongin kultivointimenetelmää

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tämä on kertomus entisestä 6-10-viraston työntekijästä, joka alkoi kultivoida Falun Dafassa. “6-10-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot

Alla Yu Runin kertomus hänen omin sanoin:

Olen Falun Gongin harjoittaja, ja aloin harjoittaa loppuvuodesta 2014. Ostin muutaman Falun Gongin kirjan vuonna 1996 koska kirjat näyttivät mielenkiintoisilta. Selailin ne läpi, mutta en oikeasti lukenut niitä.

Hyvä ystäväni on pysynyt Falun Gongin kultivoinnissaan vainon aikana, ja ihailen hänen päättäväisyyttään. Vuonna 2006 annoin hänelle useita Falun Gongin kirjojani. Paikallinen Kansallisen turvallisuuden virkamies sai tietää tästä, ja käytti tekaistuja syytöksiä lähettääkseen minut pakkotyöleirille kahdeksi vuodeksi. He ajattelivat, että olen myötätuntoinen Falun Gongia kohtaan ja katsoivat minut olevan "puolueen vihollinen."

Olin hyvin vihainen siitä, mitä minulle oli tapahtunut, ja purin kaunani Falun Gongiin. Vapauduttuani työskentelin 6-10-virastossa ja aivopesukeskuksissa. Tarkkailin Falun Gongin harjoittajia ja jäljitin heitä muissa maakunnissa.

Etsiessäni henkistä harjoitusmenetelmää, aloin lukea kirjoja buddhalaisuudesta. Edellä mainittu hyvä ystäväni oli laittomasti tuomittu, ja hänet vapautettiin vankilasta vuonna 2012. Yritin suostutella häntä buddhalaisuuteen, mutta hän jatkoi Falun Gongin harjoittamista.

Olin huolissani hänen turvallisuudestaan. Toisaalta, hän usein pyysi minua lukemaan Falun Gongin kirjoja. Hän sanoi, että hän oli käyttänyt aikaa lukeakseen kaikki Falun Gongin kirjat uudelleen, koska hänellä ei ollut niitä vankilassa.

Hän myös esitti minulle tosiasioista kertovan DVD:n ja antoi minulle informaatiomateriaalia. Hän sanoi minulle usein: "Falun Dafa on hyvä!"

En täysin uskonut kaikkea, mitä hän sanoi, mutta olin miettinyt syytä julmaan vainoon. Ja miksi nämä harjoittajat olivat niin päättäväisiä uskossaan Falun Gongiin, jopa siinä määrin, että he riskeerasivat oman henkensä?

Olin tuntenut ystäväni vuosia. Hän on erittäin hyvä ja ystävällinen ihminen, mutta hänet tuomittiin vakaumuksensa vuoksi. Omat kysymykseni saivat minut lopulta selvittämään, mitä Falun Gong todella on, ja sain ensikäden tietoa.

Sain Falun Gongin pääteoksen Zhuan Falun ja aloin lukea sitä. Sitten siirryin muihin luentoihin. Tajusin, että Falun Gong opettaa ihmisiä olemaan ystävällisiä, ja että Kiinan kommunistisen puolueen propaganda on johtanut ihmisiä harhaan suoranaisilla valheilla. Tiesin, että KKP ei halua ihmisten olevan ystävällisiä, koska se pelkää hyviä ihmisiä. Siksi se yrittää pilata hyvät ihmiset ja sabotoida muiden ihmisten mahdollisuudet tulla hyviksi.

Tunsin ikkunan avautuvan sydämessäni, ja pystyin näkemään todellisen sinisen taivaan ja hengittämään raitista ilmaa. Tunsin keveyttä, vapauden tunnetta ja jännitystä ... Pahoittelen sitä, että en ollut ottanut selvää Falun Gongista aikaisemmin.

Olen myös saanut muistutuksen aikaisemmista pahoista teoistani. KKP:n pettämänä tein paljon töitä 6-10-virastossa. Minut palkittiin pahojen tekojeni vuoksi, ja minulla oli jopa mahdollisuus tavata KKP:n johtaja henkilökohtaisesti. En tiennyt mitä olin tekemässä!

Olen usein syvästi pahoillani ja itsekritiikissä. Kun sain tietää enemmän tosiasioista ja rikoksieni seurauksista, kirjoitin juhlallisen vakuutuksen vuonna 2014: "Vakuutan, että kaikki mitä olen tehnyt Falun Gongille ja Falun Gongin Mestarille, oli väärin. Olen päättänyt tulla aidoksi Falun Gongin harjoittajaksi."

Olen sittemmin harjoittanut Falun Gongia puoli vuotta. Olen lukenut Zhuan Falun -kirjan monta kertaa. En voi laittaa kirjaa pois. Minun täytyy opiskella sitä päivittäin.

Haluan ilmaista vilpittömät kiitokseni Falun Gongin perustajalle Mestari Li'lle. Mestari on hyväksynyt minut ja tarjosi minulle pelastuksen huolimatta siitä, mitä olen tehnyt. Olen elävä todiste Buddhan suunnattomasta armosta. Kiitos, Mestari Li!

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/3/16/149358.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.