Australialaiset virkamiehet toivottavat Shen Yunin tervetulleeksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Shen Yun -esitykset ovat tämän kauden maailmankiertueella viidessä Australian kuudesta väkirikkaimmasta kaupungista, lisäksi pääkaupunki Canberrassa. Esitykset ovat 30.1.-28.2.2015 välisenä aikana Sydneyssä, Melbournessa, Brisbanessa, Adelaidessa, Surfersissa Paradisessa, ja Canberrassa.

 

Yhteesä 24 virkamiestä kaikkialta Australiasta on lähettänyt onnittelukirjeitä toivottaakseen esitykselle suurta menestystä. Kirjeiden lähettäjien joukossa oli kansanedustajia, senaattoreita, pormestareita ja kaupunginvaltuuston jäseniä.

Shen Yun -esitykset on erityisen kiinnostavaa Australiassa asuville kiinalaisille, koska esitykset on kielletty manner-Kiinassa johtuen sen yhteyksistä Falun Gongiin. Tällaiset julistukset ja viralliset tervehdykset osoittavat kansalaisille, että Shen Yuniin ollaan tyytyväisiä maailmalla, kuten myöskin Falun Gongiin. Tämä oikaisee niitä käsityksiä, joita on muodostunut kiinalaisille pitkään levitetyn propagandan seurauksena Kiinassa.

Onnittelujen joukossa oli kunniamaininta Australian valtiovarainministeri Chris Bowenilta: "Toivotan Shen Yun Performing Artsin tervetulleeksi Australiaan heidän kiertueellaan helmikuussa. Toivon, että kaikilla australialaisilla olisi taustoistaan riippumatta mahdollisuus kokea tämä kiinalaisen klassisen tanssin rikas ja vaikuttava esitys, joka juhlistaa perinteistä kiinalaista kulttuuria, ja joka on myös saanut vaikutteita buddhalaisuudesta, taolaisuudesta ja kungfutselaisuudesta. Toivotan onnea heidän esityksilleen ja toivon, että he nauttivat olostaan vierailunsa aikana kauniissa maassamme."

Queensland

Kansanedustajat Bernie Ripoll ja Graham Perrett ovat molemmat Queenslandista. Pienyrityksien parlamentaarisena valtiosihteerinä Ripoll kirjoitti: "Ensinnäkin haluan lämpimästi toivottaa Shen Yun Performing Artsin tervetulleeksi vierailemaan ja esiintymään Gold Coastille ja Brisbaneen tänä vuonna. Australian Falun Dafa -yhdistys on erittäin ylpeä voidessaan esitellä maailman tunnetuimpiin kuuluvan klassisen kiinalaisen tanssiyrityksen ja luotan, että he tekevät ajastanne Queenslandissa hyvin mieliinpainuvan.

"Haluan myös antaa tunnustusta Shen Yunin panoksesta saada kukoistukseen perinteinen kiinalainen kulttuuri ja edistää Kiinan ja Lännen kulttuurivaihtoa. Toivotan teille kaikkea hyvää esityksiinne Queenslandissa ja Australiassa."

Graham Perrett: "Shen Yunin esitykset edistävät perinteistä kiinalaista kulttuuria ja samalla Kiinan ja Lännen kulttuurivaihtoa, ja olen ylpeä saadessani toivottaa kaikki esiintyjät tervetulleeksi suurimpiin kaupunkeihimme Brisbaneen ja Gold Coastiin."

Uusi Etelä-Wales

Useat kansanedustajat Uudesta Etelä-Walesista, jossa myös Sydney sijaitsee, ilmaisivat terveisensä. Kansanedustaja Jonathan Richard O'Dea: "Olen iloinen voidessani ilmaista tukeni ja lämpimät terveiset kaikille niille, jotka osallistuvat Shen Yun Performing Artsin esityksiin. Sillä on tärkeä panos Kiinan kulttuuriperinnön vaalimisessa.

Kansanedustaja Jamie Parker: "Olen hyvin iloinen saadassani toivottaa Shen Yun Performing Artsin tervetulleeksi uudestaan Sydneyhin, ja tuomalla yhteisöömme tämän harvinaisen tilaisuuden, voimme nähdä klassista kiinalaista tanssia ja musiikia parhaimmillaan.

"Kiinalainen kulttuuri on olennainen osa kansakuntaamme, ja Shen Yunin esitykset muistuttavat meitä tarinoista, ajatuksista, ja hengestä, jotka ovat muovanneet kiinalaisyhteisöjä kaikkialla.

"Onnittelut järjestäjille heidän sitoumuksestaan varmistaa, että klassinen kiinalainen kulttuuri herää eloon ja on elinvoimainen. Sitä arvostetaan ja se on kaikkia ihmisiä varten."

Sydneyn esikaupungin Parramattan kunnanvaltuutettu John Hugh oli innoissaan voidessaan toivottaa tervetulleeksi Shen Yun Performing Artsin kiertueen Australiaan jälleen tänä vuonna, koska "Shen Yun -esitykset ovat oiva mahdollisuus tuoda esille kiinalaista kulttuuria paitsi paikallisille kiinalaisyhteisöille, myös laajemmalti Australian yhteisöille, jotta he voisivat kokea perinteisen kiinalaisen kulttuurin tanssin ja musiikin kautta.

"Kiinalaisen kulttuuritaustani vuoksi olen halukas katsomaan esityksen jo neljättä kertaa Sydneyssä. Esitys tarjoaa minulle mahdollisuuden juhlia ja olla ylpeä siitä, että olen osa tätä antiikin kulttuuria, joka yhä vieläkin valaisee maailmaa."

Victoria ja Etelä-Australia

Kansanedustaja Luke Donnellan on Victorian Tie- ja tieliikenneturvallisuuden ministeri. "Minulla on suuri ilo toivottaa Shen Yun Performing Arts takaisin Melbourneen 2015", hän kirjoitti. "Shen Yun on jatkanut yleisönsä valloittamista ympäri maailmaa antamalla heille harvinaislaatuisen käsityksen perinteisen kiinalaisen kulttuurin kauneudesta ja eloisuudesta. Shen Yunin esiintyjien lahjakkuus on epäilemättä jotain, joka pitää nähdä, ja olemme hyvin onnekkaita saadessamme Shen Yun -esityksen jälleen tänne."

Etelä-Australian lakiasäätävän neuvoston jäsen Tung Ngo toivotti parastaan esityksille: "Tahtoisin onnitella teitä uskomattomasta työstä, esitellä 5000-vuotista perinteistä kiinalaista kulttuuria tanssin, musiikin ja puvuston kautta. Kiinalainen yhteisö osallistuu paljon Australian kulttuuriin ja ilmaisen kiitollisuuteni teille, jotka esittelette perinteistä kiinalaista kulttuuria maailmalle."

Vaikka Shen Yun -kiertue 2015 ei sisällä Etelä-Australiaa, muutamat sen alueen virkamiehet kehuivat tapahtumaa, kuten kansanedustajat Melissa Parke ja Alannah MacTiernan. Parke sanoi: "Olen varma, että tämä kaunis esitys, jossa erottuvat taiteellinen musiikkiyhdistelmä, värit ja valot, luo merkittävän kiinnostuksen kiinalaiseen kulttuuriin ja ilahduttaa monia australialaisia, jotka nauttivat esityksen korkealaatuisesta monimuotoisuudesta."

MacTiernan: "Viime vuoden esityksien kauneus ja laatu oli satumainen. Se oli perinteisen kiinalaisen kulttuurin todellista juhlaa. Esitykset lujittavat australialaisten ja kiinalaisten välistä suhdetta. Odotan etukäteen toista vaikuttavaa kokemusta."

Työvoimasta vastaavalla senaattorilla Joe Bullockilla oli ilo toivottaa Shen Yunin esitykset kiinalaisen Vuohen vuoden lähestyessä. Hän oli varma, että esitykset antavat australialaisille syvemmän taustan arvostaa kiinalaista kulttuuria ja historiaa, sekä onnitella Australian Falun Dafa -yhdistyksen toimintaa, heidän työskennellessä tämän maailmankuulun kiinalaisen tanssiyrityksen saamiseksi maahamme.

"Australian kasvavalle kiinalaisyhteisölle, ja erityisesti vaimolleni, tämänkaltaisia esityksiä on innolla odotettu. Esitän esiintyjille ja yleisölle onnitteluni onnistuneesta kaudesta ja toivon menestyksekästä Uuttavuotta", Bullock kirjoitti.

Myös seuraavat henkilöt lähettivät kirjeitä Shen Yunin tukemiseksi:

The Honorable Barbara Perry, MP, NSWMr. Chris Hartcher, MP, NSWThe Honorable Robyn Parker, MP, NSWMr. Tony Issa, OAM MP, NSWMr. David Shoebridge, MLC NSWDr. John Kaye, MLC NSWLord Mayor Robert Doyle, City of MelbourneMrs. Inga Peulich, MLC VictoriaMr. Neil Angus, MP VictoriaCouncillor Andrew Wilson of Parramatta CityCouncillor Kim Marx of BrisbaneCouncillor Dawn Crichlow, OAM of Gold Coast City Council


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/2/7/148262.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.