Li Longji, keisari, joka valmisti lääkkeen veljelleen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Li Longji (685-762 jkr.) oli keisari Tang-dynastian ajoilta ja hallitsi Kiinassa yli 40 vuoden ajan. Hänet tunnettiin lahjakkaana, ahkerana ja taitavana hallitsijana. Tekemällä joukon ratkaisevia uudistuksia byrokratiaan ja nimittämällä virkoihin osaavia ja lahjakkaita virkamiehiä, hän teki Kiinasta tehokkaan ja vauraan maan. Hänen kiinnostuksensa musiikkia, runoutta ja kuvataidetta kohtaan johti keisarillisen Tang-musiikkikorkeakoulun perustamiseen.

Kun Li Longji nousi valtaistuimelle, hän osoitti samaa huolenpitoa veljiään kohtaan kuin ennenkin, mikä oli hyvin harvinaista Kiinan kuninkaallisissa perheissä, jossa julmuus ja juonittelut hallitsivat. Hänen veljensä olivat tervetulleita vierailemaan hänen palatsissaan ja jotkut jopa nukkuivat hänen makuuhuoneessaan. Li Longji yritti viettää työnsä ohella mahdollisimman paljon aikaa veljiensä kanssa.

Kerran yksi hänen veljistään lähenteli juovuksissa hänen suosikkivaimoaan juhlien aikana. Kun vaimo valitti siitä Li Longji'lle, hän pyysi vaimoaan antamaan hänelle anteeksi. Seuraavana päivänä veli pahoitteli huonoa käytöstään ja oli kiitollinen keisarille tämän suopeudesta.

Toinen tarina kertoo siitä, kuinka hän perui tuomioistuimen istunnon kuullessaan veljensä sairastuneen. Hän kiirehti veljensä luo ja valmisti kasviperäisen lääkeen. Hauduttaessaan lääkettä tulella, hän vahingossa poltti omaa partaansa. Kun hänen säikähtänyt palvelijansa oli saanut parran sammumaan, Li Longji oli sanonut, ettei olisi pannut pahakseen, vaikka koko parta olisi palanut, jos lääke vain pystyisi parantaa hänen veljensä.

 

Li Longji piti vilpittömästi huolta veljistään ja he tukivat toisiaan koko hänen valtakautensa ajan.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.