Tosiasioiden selventäminen kiinalaisille turisteille Roomassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tuhannet kiinalaiset turistit näkevät joka päivä Falun Dafan harjoittajien jakavan lehtisiä, joissa kerrotaan Falun Gongin vainosta Kiinassa. He myös auttavat turisteja eroamaan Kiinan kommunistisesta puolueesta (KKP) ja sen alajärjestöistä.

Monet turistioppaat ovat myös eronneet KKP:sta, ja auttavat harjoittajia antamalla tietoa vainosta kiinalaisille turisteille.

Kiinalaisten turistien näkee usein lukevan Falun Gongista kertovia lehtisiä Pyhän Pietarin aukiolla Vatikaanissa. Jotkut matkaoppaat kutsuvatkin harjoittajien kojuja "uusiksi matkailukohteiksi Roomassa".

"Olen vihdoin eronnut KKP:sta, olen onnellinen ja kiitollinen"

Keski-ikäinen mies kertoi lukeneensa Yhdeksän kirjoitusta Kiinan kommunistisesta puolueesta ja piti jokaista sanaa totuutena. Kun harjoittaja kysyi halusiko hän erota KKP:sta, hän vastasi myöntävästi ja sanoi halunneensa tehdä sen jo kauan aikaa sitten.

Hänen vaimonsa kuitenkin esteli miehensä aikeita, koska hän oli huolissaan siitä, että mies saattaisi joutua vaikeuksiin palatessaan Kiinaan. Harjoittaja kertoi naiselle, ettei siitä olisi hänen miehelleen mitään harmia. Koska nainen oli myös KKP:n jäsen, mies rohkaisi myös häntä eroamaan puolueesta ja sen alajärjestöistä. Pian nainen ei ollutkaan enää huolissaan ja sanoi tiukasti: "Kyllä, minä eroan KKP:sta!"

Kun pariskunta oli lähdössä, mies kääntyi ympäri ja sanoi harjoittajalle, että oli jo kauan ajatellut erota kommunistisesta puolueesta, muttei tiennyt minne mennä. "Nyt olen vihdoin eronnut ja olen niin onnellinen ja kiitollinen”, hän sanoi.

Lapsi halusi erota Nuorista Pioneereista

Teini-ikäinen kiinalainen poika halusi ottaa lehtisen vanhempiensa vastustuksesta huolimatta, ja kysyi harjoittajalta miksi hänen pitäisi erota kommunistisesta puolueesta. Harjoittaja selitti, että KKP oli valtakautensa aikana tehnyt pahoja tekoja ja että monet ihmiset ovat kuolleet sen tekojen seurauksena.

Harjoittaja sanoi: "Olet Nuorten Pioneerien jäsen ja se on osa KKP:ta. Kaikki jäsenet joutuvat maksamaan KKP:n tekemistä rikoksista. Haluatko sinä maksaa sen rikoksista?" Poika päätti välittömästi erota puolueesta, ja hänen isänsä tuki poikansa päätöstä.

"Tämä on hyveellistä"

Kerran eräs turistiopas vitsaili harjoittajalle sanomalla tämän olevan kiireinen ja tekevän paljon rahaa. Harjoittaja kertoi hänelle, ettei ansainnut mitään, vaan itse asiassa hän käytti omia rahojaan esitteisiin.

Opas oli ihmeissään. Harjoittaja sanoi, ettei olisi jakamassa esitteitä jos haluaisi rahaa. Hän ei halunnut hukata yhtään tilaisuutta kertoa kiinalaisille turisteille, että heidän pitäisi erota KKP:sta ja pysytellä turvassa. "Tätä kutsun hyveellisyydeksi", opas sanoi.

Siitä lähtien, kun opas näki harjoittajan, hän toi aina ryhmänsä hänen luokseen kuuntelemaan mitä hänellä oli sanottavana.

"Falun Dafa on hyvä!"

Kerran harjoittaja huomasi, että hänen takanaan oli ryhmä kiinalaisia turisteja kuuntelemassa hiljaa, kun hän kertoi muille ihmisille Falun Gongista. Yksi toisensa jälkeen kiinalaiset turistit myönsivät hänelle olevansa KKP:n jäseniä. Kun harjoittaja kysyi, halusivatko he erota puolueesta, monet nyökkäsivät.

Nuori mies nosti kätensä ja huusi useita kertoja: "Falun Dafa on hyvä! Totuus-Laupeus-Kärsivällisyys on hyvä!" Hän kertoi, että monet hänen perheestään harjoittavat Falun Gongia ja että hän tiesi, että se oli hyvä. Kaikki tästä ryhmästä erosivat KKP:sta ja sen alajärjestöistä.

"Tottakai rakastan Kiinaa"

Matkatoimiston johtaja syytti harjoittajaa Kiinan pettämisestä. Harjoittaja kertoi hänelle, että jopa virkamiehet Kiinassa tietävät, että korruptio tappaa Kiinan, mutta korruption kitkeminen tappaa KKP:n. Hän sanoi johtajalle ettei KKP ole Kiina. “Voit syyttää minua siitä, etten rakasta KKP:ta, mutta rakastan Kiinaa varmasti”, harjoittaja sanoi.

Harjoittaja jatkoi: "KKP aiheutti 80 miljoonan kiinalaisen kuoleman ja Kiinan entinen presidentti Jiang Zemin petti maansa ja yritti hävittää Falun Gongin. Siksi olen täällä tänään kertoakseni kiinalaisille, että he eroaisivat KKP:sta." Johtaja rauhoittui ja lähti hiljaa pois.

Auttaa turistiopasta näkemään totuus

Turistiopas kysyi harjoittajalta, oliko tällä poliittisia tavotteita siinä mitä hän tekee. Harjoittaja osoitti pikkupoikaa ja sanoi, että sinä päivänä kun lapsi menee kouluun, hänen täytyy vannoa Kiinan lipun edessä antavansa elämäsä puolueelle. Kommunismia pidetään pahana ideologiana maailmanlaajuisesti. Edes KKP:n jäsenet eivät usko siihen, mutta he uskalsivat huijata pieniä lapsia olemaan sille uskollinen ja saivat heidät myöhemmin tekemään kaiken likaisen työn. Eikö se ole liikaa?

Opas oli samaa mieltä. Harjoittaja kertoi hänelle käyttävänsä omaa rahaa ja aikaa yrittäessään saada ihmiset näkemään mikä KKP todella on. Opas myönsi, että hän oli ollut väärässä. Auttaakseen harjoittajia, hän kehotti ryhmänsä kiinalaisia turisteja lukemaan esitteen. Useimmat heistä erosivat KKP:sta ja sen alajärjestöistä.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2015/1/7/147880.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.