72-vuotias nainen neljäksi vuodeksi vankeuteen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sun Wenying pidätettiin laittomasti virkamiesten toimesta 14. toukokuuta 2014 lähellä Shuangfengin kauppakeskusta. Hänet vietiin Guangming Roadin poliisiasemalle. Poliisi myös ryösti hänen kotinsa.

Seuraavana päivänä hänet vietiin Pingdingshanin pidätyskeskukseen, mikä ei ottanut häntä vastaan hänen huonon kuntonsa vuoksi. Poliisi joutui vapauttamaan hänet. Vapautumisesta huolimatta poliisi kuitenkin jatkoi hänen ja perheen häirintää useiden kuukausien ajan.

Sun kutsui poikansa luokseen 14. marraskuuta 2014 ja kertoi hänelle, että hän olisi kotona iltapäivällä. Mutta hän ei palannut kotiinsa. Poika sai tietää, että hänen äitinsä oli tuomittu neljäksi vuodeksi vankeuteen. Hän meni pidätyskeskukseen, mutta vartijat kieltäytyivät päästämästä häntä tapaamaan äitiään antaakseen tälle vaatteita.

Rouva Sun on tähän saakka huolehtinut sairaasta miehestään. Perheen poika pyysi tuomioistuinta lieventämään äitinsä rangaistusta, mutta tuomioistuin hylkäsi valituksen.

Kun kommunistihallinto kielsi Falun Gongin ja aloitti vainon sen harjoittajia kohtaan heinäkuussa 1999 Sun meni Pekingiin vetoamaan oikeutta Falun Gongille. Hänen nimensä laitettiin mustalle listalle ja hän joutui usein ahdistelun kohteeksi.


http://en.minghui.org/html/articles/2014/11/26/147045.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.