Näköni palautui Falun Dafan harjoittamisen myötä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Aloin harjoittaa Falun Dafaa vuoden 1996 lopulla. Harjoitin sitä ahkerasti kahden vuoden ajan, kunnes muutin muualle ja menetin samalla mahdollisuuden osallistua Falun Dafan kirjojen ryhmäopiskeluun..

Olin yötä päivää kiireinen liiketoiminnan ja elannon ansaitsemisen parissa. Kiintymyksistä tuli minulle raskas taakka, ja vähitellen lopetin Falun Dafan kirjojen lukemisen ja harjoitusten tekemisen.

Viime marraskuussa huomasin, että näköni oli sumenemassa, enkä pystynyt näkemään yhtä selkeästi kuin aikaisemmin. Menin viipymättä maakunnan parhaaseen sairaalaan, jossa minulla todettiin silmien väsyminen, verkkokalvon surkastuminen sekä sarveiskalvon tulehdus.

Siihen aikaan terveyteni oli varsin heikko. Minulla oli kasvaimia kohdussa, maksassa ja ohutsuolessa. Sisäisellä tai ulkoisella lääkityksellä ei ollut vaikutusta, vaan sen sijaan tilani paheni. Vähitellen menetin näköni täysin.

Perheeni oli huolissaan. Isäni sanoi minulle: ”Olet vain 50-vuotias. Sinun pitäisi tehdä parhaasi, jotta löytäisit parannuskeinon, vaikka sitten joutuisit myymään kaiken kulujen kattamiseksi. Kuinka loppuelämäsi tulee muuten sujumaan?”

Tammikuun 20. päivänä 2014 serkkuni, joka ei harjoita Falun Dafaa, kiirehti yllättäen kotiini aikaisin aamulla. Hän sanoi hengästyneenä: ”Serkku, näin tänä aamuna unta. Pitkä ja vahva keski-ikäinen mies sanoi minulle, että minun pitäisi pyytää sinua harjoittamaan Falun Dafaa, koska kukaan ei voi parantaa sairauttasi. Sairaus vain pahenee hoitojen myötä.” Osoitin Falun Dafan Mestarin kuvaa ja kysyin: ”Onko tämä näkemäsi mies?” Hän huudahti: ”Kyllä, se on hän! Kuinka ihmeellistä!”

Tällä tavalla Mestarin ohjaamana palasin harjoittamaan Dafaa. Serkkuni auttoi minua löytämään läheltä opiskeluryhmän ja jopa vei minut sinne. Siihen aikaan en olisi mitenkään pystynyt menemään sinne yksin, koska olin menettänyt näköni. Tietenkään en voinut myöskään lukea.

Ryhmäopiskelupaikassa kuuntelin, kun toiset harjoittajat lukivat Zhuan Falunia. Kotona kuuntelin Mestarin luentoja videolta. Kolmen tai neljän päivän päästä pystyin näkemään niin hyvin, että saatoin lukea ensimmäisen kappaleen. Asteittain saatoin lukea enemmän – ensin yhden sivun, sitten 20 sivua – näköni tuli paremmaksi päivä kerrallaan.

Kolmessa kuukaudessa näköni palautui normaaliksi ja saatoin jälleen nähdä selkeästi! Ystäväni ja perheeni todistivat Dafan ihmeellisyyden. Kohdatessani uusia ihmisiä kerron heille tarinani ja selvennän heille, mistä Falun Dafassa on kysymys. Monet ihmiset ovat olleet kiinnostuneita Dafasta, ja perheeni tukee täysin Falun Dafan harjoittamistani.

Pidän paljon Dafa-kirjojen opiskelemisesta. Niiden lukemisen myötä ymmärrän jatkuvasti yhä enemmän Falun Dafan periaatteita ja pystyn aidosti edistymään.

Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/7/22/2168.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.