Helsinki: Totuuden selventäminen sambakarnevaalien aikana

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kesäkuun 7. päivänä Helsingin kadut täyttyivät ihmisistä, kun värikäs sambakulkue liikkui kaupungin keskustan kaduilla.

Tämä oli harjoittajille hyvä tilaisuus kokoontua Esplanadin puistoon, jossa he ovat olleet monena kesänä kertomassa ihmisille Falun Gongista ja sen harjoittajiin kohdistuvasta vainosta. Muutaman metrin päässä harjoittajien katoksesta sambakulkue eteni hitaasti kolmen tunnin aikana, ja lukuisat ihmiset kulkivat harjoittajien esittelypaikan ohitse mennessään katsomaan kulkuetta.

 

Kulkueesta kaikui laulun sanat, joissa kerrottiin muun muassa, ”Jos pelko ovellasi kolkuttaa, rohkeudella avaa ovesi”. Nämä sanat toistuivat useita kertoja ja ihmiset, jotka olivat ohittamassa harjoittajien pöytää kääntyivät ja kiiruhtivat allekirjoittamaan vetoomuksen. Pöydällä olleessa vetoomuksessa pyydetään Suomen viranomaisia kaikissa Kiina-suhteissaan painokkaasti kiinnittämään huomiota Falun Gongin harjoittajien vainoon ja vaatimaan sen välitöntä lopettamista.

 

Myös kuvassa näkyvä pariskunta kääntyi takaisin ja nainen otti vielä muutaman juoksuaskeleen, että ehtisi allekirjoittaa vetoomuksen ennen kuin heidän piti jatkaa matkaa. Matkalaukusta päätellen he olivat kiiruhtamassa lähistöllä olevaan matkustasatamaan.

Kolme vanhempaa naista luki ison banderollin tekstin ja sitten pöydällä olleen vetoomuksen, minkä jälkeen he sanoivat olevansa täysin samaa mieltä vetoomuksen tekstin kanssa. Yksi naisista toisti sanojaan painokkaasti vielä poislähtiessään. Myös monet perheet kävivät allekirjoittamassa vetoomuksen. Erään viisihenkisen perheen noin 12-14 vuotias poika tuli rohkeasti pöydän luo, allekirjoitti vetoomuksen, otti esitelehtisen, ja sitten palasi perheensä luo, jossa isä ja äiti hyväksyvästi katselivat poikaansa.

 
Harjoittajan ystävällisyys, hänen kertoessaan tosiasioita Falun Gongista, kosketti monia ja vetoomus täyttyi allekirjoituksista

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.