Uusi harjoittaja: Aloin vihdoin harjoittaa Falun Gongia jätettyäni useita tilaisuuksia käyttämättä aikaisemmin

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sain ensimmäisen kerran tietää Falun Gongista vuonna 2000 tiedotusvälineissä esillä olleen polttoitsemurhatapauksen yhteydestä. Minua kehotettiin menemään kollegani, työyksikköni henkilöstöpäällikön kanssa erään Falun Gongin harjoittajan kotiin. Siellä näin naispotilaan vuoteessa. Kollegani kysyi potilaan mieheltä miksi hän harjoitti Falun Gongia. Mies sanoi, että koska he olivat köyhiä, heillä ei ollut rahaa viedä potilasta sairaalaan, mutta Falun Gong voi parantaa terveyttä.

Matkalla takaisin toimistoon, kollegani valitti, että hallitus oli mennyt liian pitkälle kieltäessään Falun Gongin, varsinkin kun sairaanhoito on niin kallista. Miksi ei sallita ihmisten harjoittaa Falun Gongia jos he voisivat palauttaa terveytensä? Olin täysin samaa mieltä hänen kanssaan ja koin myötätuntoa harjoittajia kohtaan, mutta kaiken Falun Gongiin kohdistuneen negatiivisen propagandan takia jätin käyttämättä mahdollisuuteni tulla harjoittajaksi.

Vuonna 2007 äitini sai esitteen, jossa oli tietoa Falun Gongista, ja jossa kehotettiin eroamaan Kiinan kommunistisesta puolueesta (KKP) ja sen jäsenjärjestöistä. Hän uskoi siihen mitä luki, ja luki sen uudelleen ja uudelleen, sitten varovasti taitteli sen erään kirjan väliin. Olin vielä puolueen propagandan harhauttama, joten kehotin äitiäni olemaan uskomatta esitteeseen ja heittämään sen pois. Tämä oli toinen kerta, kun jätin käyttämättä mahdollisuuden tulla harjoittajaksi.

Astuminen kultivoinnin polulle

Elokuussa 2010 luin Falun Gongista internetistä erään harjoittajan blogista. Luin joitakin Opettajan luentoja ja aloin tehdä istumameditaatiota.

Äitini kuoli saman vuoden marraskuussa. Olin masentunut ja näin painajaisia joka yö.

Ollessani epätoivoinen sattumalta luin erään Falun Gongin harjoittajan blogia. Tunsin, että tämä oli se, mitä olin etsimässä ja päätin sitoutua Falun Gongiin.

Varhain eräänä aamuna istumameditaation jälkeen maatessani vuoteellani, kehoni alkoi kellua vähän vuoteeni yläpuolella. Tunsin voimakasta energian virtausta päästä jalkoihin. Tunsin kehoni erittäin lämpimäksi, ja olin täynnä energiaa.

En saanut kopiota Zhuan Falunista ennen kuin heinäkuussa 2011, jolloin luin sen ensimmäisen kerran. Silloin ymmärsin, että Falun Gong ei ole lainkaan sellaista, mitä KKP:een propaganda väitti. Falun Gong on Buddha -kouluun kuuluva harjoitusmenetelmä. Tappaminen, itsemurha mukaan lukien, on kielletty. Siksi tiesin, että median väitteet itsemurhapolttotapauksesta ovat vääriä.

Kaikki väsymys-, masennus- ym. oireeni katosivat, ja olin täynnä energiaa. Ennen kuin aloin harjoittaa, olin niin heikko, että en kyennyt istumaan tietokoneen ääressä tuntia kauempaa päivässä. Myöhemmin kykenin työskentelemään yli 10 tuntia päivässä. Öisin en halunnut mennä nukkumaan, koska oli tarve opiskella lisää luentoja. Jos olin väsynyt, yksinkertaisesti vain suljin silmäni hetkeksi, avasi ne ja jatkoin lukemista.

Takaisin vuoteen 2009: Isäni sai käsiinsä paperin, jossa oli kappale Opettajan luennosta (todennäköisesti harjoittajan kopioima). Äitini oli todella kiinnostunut siitä. Hän luki sitä toistuvasti ja jopa pyysi minua lukemaan sen isälleni. Meidän kaikkien mielestä se oli todella hyvä ja tunsimme itsemme virkeiksi sen lukemisen jälkeen. Äitini kopioi sitä käsin kerran ja luki sitä useana päivänä. Oli todella valitettavaa, että äitini kohtaaminen Fa`n kanssa jäi niin lyhyeksi ennen hänen kuolemaansa. Hän ei saanut mahdollisuutta lukea Falun Gongin kirjoja.

Sitoutuminen harjoittamiseen ei ollut helppoa, mutta Opettaja jatkoi ohjaamistani kohti kultivointipolkua. Omat kiintymykseni viivästyttivät minua aikaisemmin.

Kiintymysten poistaminen, pelko mukaan lukien

Olin hyvin liikuttunut katsoessani Shen Yun -esitystä DVD-levyltä heinäkuussa 2012. Tajusin, että Opettaja ja useat harjoittajat tekivät kaikkensa pelastaakseen ihmisiä.

Aloin tuottaa Shen Yun DVD-levyjä. Yöllä näin unessa kaksi jättiläiskokoista vaaleanpunaista lootuskukkaa.

Ollessani aamuisin ja iltaisin kävelyllä laitoin DVD:t ihmisten pyöräkoreihin, kun kukaan ei ollut näkemässä, sillä siihen aikaan pelkäsin paljon enkä uskaltanut kohdata ihmisiä suoraan.

Kerran palattuani kotiin kävelyltä, katsoin yhtä Shen Yun DVD:tä ja huomasin, että levyt eivät olleet hyvälaatuisia. Katsoin sisäänpäin ja löysin monia kiintymyksiä. Ymmärsin esimerkiksi olleeni hieman pihi, joten ostamani tyhjät levyt eivät olleet hyvälaatuisia.

Shen Yun DVD-levyjen jakaminen

Olen luonteeltani syrjäänvetäytyvä ja harvoin vuorovaikutuksessa muiden kuin työtovereitteni kanssa. Kerran halusin opetella ajamaan autoa, joten ilmoittauduin ajotunneille. Tämä oli minulle hyvä tilaisuus tavata eri taustoja omaavia ja eri ikäisiä ihmisiä. Kahden kuukauden ajo-opetusjakson aikana jaoin melkein 80 Shen Yun -levyä.

Kukaan ei ollut nähnyt Shen Yunia aikaisemmin. Oma asuinympäristöni on ollut kuin sokea piste, jossa tosiasiat Falun Gongista on vielä selventämättä. Tämä rohkaisi minua tekemään ja levittämään enemmän DVD-levyjä.

Monet ihmiset olivat kaivanneet saada tietää totuus Falun Gongista. He pitivät Shen Yunista ja kiittivät minua vilpittömästi. Yksi ajo-opettajistani suositteli, että hänen oppilaansa katsoisivat DVD:n.

Oikeamielisten ajatusten lähettäminen tukemaan kanssaharjoittajia

Aloin ymmärtää, että harjoittajien vainoamisen taustalla olivat nuo vanhat voimat, ja harjoittajina meidän täytyy kieltää tämä. Olin edelleenkin pelokas. Puhuessani ihmisille Falun Gongista kerroin heille vain, että se on Buddha -kouluun kuuluva harjoitusmenetelmä, ja jätin mainitsematta miten olin itse hyötynyt siitä. Löysin tämän kiintymyksen itsestäni lukiessani harjoittajien kokemusartikkeleita Minghuin verkkosivuilla.

Luin Yhdeksän kirjoitusta Kiinan kommunistisesta puolueesta -kirjan useita kertoja ja lähetin oikeamielisiä ajatuksia poistamaan KKP:n pahuutta. Pelkoni katosi, ja oikeamielisistä ajatuksistani tuli voimakkaampia.

Vaikka en ole tavannut paikallisia harjoittajia, voin tuntea heidän tukevan toisiaan yhtenä kehona. Heidän vahvat oikeamieliset ajatuksensa puhdistivat ympäristöäni niin, että minulle oli helpompi jakaa DVD -levyjä. Samoin, kun itse lähetän oikeamielisiä ajatuksia, tuen myös muita harjoittajia.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/4/6/68.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.