Rabbi vaatii vastatoimia Falun Gongin puolesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

JERUSALEM (TNA) - "Miksi Kiinan hallitus käyttää hyväkseen lukuisia kansalaisiaan?" Shlomo Aviner, yksi Israelin johtavista rabbeista, arvosteli verkkosivuillaan voimakkaasti Kiinan hallitusta Falun Gongin vainosta Kiinassa. Rabbi Aviner uskoo, että vaikka tämä vaino tapahtuu kaukana Israelista, juutalaisen yhteisön täytyy tuoda mielipiteensä julki ja tuomita vaino.

 
Rabbi Aviner

Rabbi Aviner kirjoittaa: "Monien vuosien ajan Kiinan hallitus on vainonnut Falun Gongin harjoittajia ja väittänyt, että he ovat vaarallinen kultti. Mutta se, mitä YK:n ja muiden järjestöjen ihmisoikeusvaltuutetut ovat tutkimuksissaan havainneet on, että tämän viattoman ryhmän tavoitteena on kohentaa fyysistä ja henkistä terveyttä harjoittamalla menetelmää, joka oli yleisesti hyväksytty Kiinassa vuosien ajan. Sen jäsenet tekevät erilaisia sulavia ja hitaita liikkeitä, ja harjoittavat hyveitä - Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys. He asettavat toisten edun omansa edelle; he eivät eristäydy yhteiskunnasta, vaan kantavat oman osansa vastuusta; he ovat vastuullisia perheilleen ja ystävilleen. Harjoitus on suosittu ja maksuton ja he eivät ota rahalahjoituksia vastaan. Heillä ei ole minkäälaisia uskonnollisia rituaaleja, eikä virallisia seremonioita. Kaikki Falun Gongia koskeva materiaali on saatavilla useilla kielillä heidän internet-sivuiltaan. Tähän mennessä emme ole havainneet, että Falun Gong olisi manipuloiva tai haitallinen kultti."

Rabbi Aviner mainitsee kirjoituksessaan, että alussa Kiinan hallitus arvosti suuresti Falun Gongia ja antoi sille useita palkintoja. Mutta kun heidän määränsä kasvoi kymmeniin miljooniin, hallitus alkoi pelätä oman valtansa puolesta ja aloitti laajan vainokampanjan taka-ajatuksenaan saada Kiinan kansa heitä vastaan. Hallitus järjesti provosoivan tapahtuman väittäen, että Falun Gongin harjoittajat kannustavat tekemään itsemurhia. Kävi kuitenkin ilmi, että tapahtuma oli lavastettu. Seuraava vaihe vainossa oli viedä harjoittajia pakkotyöleireille, joissa heitä kidutettiin julmasti ja käytettiin hyväksi.

"Tällainen ahdinko, jossa tuhannet ja tuhannet ihmiset näissä keskitysleireissä kärsivät sietämätöntä fyysistä ja henkistä väkivaltaa, kidutusta ja nöyryytystä, toteutetaan "uudelleenkoulutuksen" nimissä. Rabbi Aviner kirjoittaa ja jatkaa: "Lisäksi heiltä on ryöstetty elimiä elinsiirtojen tarpeisiin käyttämällä osittaista anestesiaa, jonka jälkeen kituvat ruumiit poltetaan. Kaikki tämä muistuttaa meitä omasta vainosta, erityisesti holokaustin ajasta."

Rabbi Aviner muistuttaa, että Kiinassa tehdään monia vääryyksiä - miljoonia ihmisiä häädetään kotoaan ilman ennakkoilmoitusta ja korvausta, ja toisinajattelijoita tapetaan julmasti. On arvioitu, että 80 miljoonaa ihmistä on kuollut sen jälkeen, kun Kiinan kommunistinen puolue on tullut valtaan. Julmat elinryöstöt ja elinkauppa ovat keskiössä, koska ne tehdään yhteistyössä länsimaalaisten henkilöiden kanssa, jotka ostavat näitä elimiä ja teeskentelevät tietämättömyyttä elinten alkuperästä.

Israelin lakia muutettiin vuonna 2008 jonka mukaan se ei enää anna rahoitusta lääkeyrityksille elinsiirtoihin Kiinassa. Rabbi Avinerin mielestä se ei riitä. Hänen mielestään tätä ilmiötä vastaan täytyy protestoida, koska siinä menehtyy niin monia ihmisiä vuodessa - tarkkaa lukua ei vielä tiedetä.

Rabbi Aviner sanoo kirjoituksessaan, ettei kiinalaisia saa unohtaa, koska he ovat Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä. Vaikka Israel on pieni kansakunta, eikä se pysty korjaamaan koko maailmaa, rabbi Avinerin mielestä heidän täytyy protestoida. Kokemus osoittaa, että sillä on suuri vaikutus.

Rabbi Aviner päättää kirjoituksensa Psalmin jakeeseen: "Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia luotujaan."

Aryeh Savir työskentelee Tazpitin uutistoimistossa Israelissa. Häneen voi ottaa yhteyttä [email protected]


Englanniksi:
http://www.sdjewishworld.com/2014/04/09/rabbi-calls-protests-behalf-falun-gong/

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.