Saksa: Falun Gongin harjoittajat vaativat oikeutta Xi Jinpingin vierailun aikana

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajien järjestämässä mielenilmaisussa Berliinissä 28. maaliskuuta 2014 vaadittiin vainoon osallistuneiden saattamista oikeuteen. Tämä tapahtuma sai jatkoa, kun harjoittajat toistivat vaatimuksensa Düsseldorfin kaupungintalon edessä Heinrich Heinean aukiolla 29. maaliskuuta. Samana päivänä Kiinan kommunistipuolueen (KKP) johtaja Xi Jinping oli vierailulla kapungissa liittyen hänen Euroopan-kiertueeseensa. Xi'n aikataulu muuttui, ja hänen vierailunsa kaupungintalolle peruttiin.

WDR Fernsehen -TV tallensi harjoittajien tapahtuman. Haastattelut ja kuvamateriaalia lähetettiin samana yönä osana Xi'n kaupunkivierailusta tehtyä erityisraporttia. Uustisraportti kesti noin kolme minuuttia paikallisella kanavalla Pohjois-Reinin – Westfalenin osavaltiossa, jossa Düsseldorf on sen pääkaupunki.

Ihmisiä pysähtyi allekirjoittamaan vetoomuksen, jossa Kiinan hallintoa vaaditaan lopettamaan Falun Gongin vaino sekä erityisesti elinryöstöt elossa olevilta Falun Gongin harjoittajilta.

Rauhanomainen tapahtuma Düsseldorfin kaupungintalon edessä

 
Falun Gongin edustajat puhumassa tapahtumassa

 
Vetoomuksen allekirjoittaminen vainon lopettamisen puolesta

 
WDR-TV:n toimittajia ylimmäisessä kuvassa

Falun Gongin edustaja Biergötter puhui tapahtuman tarkoituksesta: "Kiinan johtajan vieraillessa Düsseldorfissa, me kokoonnumme tänne lisätäksemme tietoisuutta ihmisoikeusrikkomuksista Kiinassa, erityisesti hallinnon osallisuudesta Falun Gongin harjoittajien vainoon."

Biergötter esitteli Falun Gongia ja kertoi, miten Kiinan entinen johtaja Jiang Zemin oli käynnistänyt brutaalin vainon harjoitusmenetelmää vastaan vuonna 1999. Yli 3700 Falun Gongin harjoittajaa on vahvistettujen tietojen mukaan kuollut vainon seurauksena, vahvistamattomien tietojen mukaan luku on huomattavasti suurempi.

Ralf Gronner Kölnistä on International Society for Human Rightsin jäsen ja Falun Gongin harjoittaja. Hän sanoi: "Euroopan parlamentti antoi päätöslauselman 12. joulukuuta 2013 jossa tuomitaan elinryöstöt Kiinassa ja vaaditaan niiden lopettamista. Falun Gongin harjoittajat ovat elinryöstörikoksista kärsivien suurin ryhmä. Päätöslauselmassa Kiinaa kehotetaan "Välittömästi lopettamaan elinryöstöt mielipidevangeilta sekä uskonnollisilta ja etnisiltä vähemmistöryhmiltä ja vapauttamaan välittömästi kaikki mielipidevangit Kiinassa, mukaan lukien Falun Gongin harjoittajat.”

 
Kynttilävigilia Heinrich Heinen aukiolla

Kynttilävigilian aikana harjoittajat istuivat banderollin edessä, jossa luki "Vainossa kuolleiden Falun Gongin harjoittajien muistolle”. Monet ohikulkijat pysähtyivät saadakseen tietää vainosta ja allekirjoittivat vetoomuksen vainon lopettamiseksi.

Paikalle tullut nainen poikansa ja tyttärensä kanssa kertoi olevansa järkyttynyt kuultuaan, että vaino on jo jatkunut 15 vuotta. ”On hienoa, että olette täällä ja kerrotte meille todellisen tilanteen. Kiitos." Hän allekirjoitti vetoomuksen, samoin poika ja tytär.

Saksalainen poliisi: "Olen kuunnellut"

Kaupungintalon edessä partioineet poliisit ”pitivät yllä järjestystä". Keskipäivällä yksi heistä keskusteli harjoittajan kanssa ja ilmaisi tukensa. "Olen kuunnellut teidän tapahtumaa, siinä ei ole ongelmia, eikä meillä ole syytä huoleen. Jos joku yrittää aiheuttaa teille ongelmia kertokaa meille."

Tapahtuman jälkeen poliisi sanoi harjoittajalle: "Olemme olleet useissa mielenilmauksissa, ja teidän tapahtuma on hyvin erikoinen ja erilainen. Haluaisin tietää mitä Falun Gong on ja mitä tapahtui. Voisinko saada jotakin materiaalia? Olen seurannut teitä ja näyttää siltä, että kuka tahansa voisi oppia harjoitusliikkeet."

Tapahtumapäivänä Xi oli perunut vierailunsa kaupungintalolle, mutta harjoittajat jatkoivat tiedottamista. Ihmisiä kiinnosti Falun Gongin vaino ja he odottivat rivissä päästäkseen allekirjoittamaan vetoomuksen.

Myös Falun Gongin harjoitusmenetelmän esittely kiinnosti ihmisiä. Nainen Aachenista kertoi harjoittavansa joogaa, ja ihmetteli, miksi Kiinan hallitus tukahduttaa terveellisen menetelmän kuten Falun Gong. Kun hän sai tietää tosiasiat vainosta, hän osoitti päätään ja sanoi: "Kiinalaisten johtajien aivoissa on jotain vialla." Hän allekirjoitti vetoomuksen ja tiedusteli missä voisi oppia harjoituksia.

Kaksi nuorta saksalaismiestä kertoi harjoittajille: "Näimme (Xi'n) saattueen ja me halveksimme niitä ihmisiä. Vastustan ihmisoikeusloukkauksia. Jokaisella on oikeus elää ja puhua. Falun Gongin vaino on väärin." Molemmat allekirjoittivat vetoomuksen.

Noin kymmenkunta yläasteen oppilasta tuli tapahtumapaikalle iltapäivällä. He kaikki allekirjoittivat vetoomuksen kuultuan harjoittajan selittävän todellisen tilanteen. He myös ottivat valokuvan harjoittajasta, joka piteli vainossa menehtyneen harjoittajan kuvaa.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/4/2/146166.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.