Falun Gongin harjoittajia vainotaan taloudellisesti Pekingissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

58-vuotias Dan Ling työskenteli Pekingin Lääketieteen korkeakoulussa dosenttina, mutta vapauduttuaan 12 vuoden vankeustuomiosta Pekingin naisvankilasta vuonna 2014 hän on joutunut tekemään osa-aikatyötä. Vapautumisen aikaan hän oli jo yli 55 vuotta mikä on Kiinan eläkeikä. Hän ei kuitenkaan saanut eläkeoikeuttaan, koska korkeakoulu kieltäytyi tunnustamasta hänen vuosikymmeniä tekemäänsä työtä vedoten siihen, että hänet oli irtisanottu vankeusaikana.

 
Dan Ling

Dan ei ole ainoa Falun Gongin harjoittaja, jonka elämään Falun Gongin valtakunnallinen vaino on vaikuttanut.

Epätoivoisessa yrityksessään murskata Falun Gong, silloinen Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) johtaja Jiang Zemin antoi joukon salaisia määräyksiä kuten, "pilatkaa heidän maineensa, saattakaa heidät taloudelliseen vararikkoon, ja tuhotkaa heidät fyysisesti."

Tavoitteena oli, että tuhoamalla harjoittajien peruselintaso, he tuhoavat harjoittajien päättäväisyyden jatkaa vakaumustaan, ja johtaa yleisöä harhaan uskottelemalla, että harjoittajat ovat epäonnistuneita köyhiä ja ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta. KKP:n valvoma työllisyys- ja eläkejärjestelmä tekee taloudellisen vainon mahdolliseksi.

Tässä raportissa tarkastellaan 12 Falun Gongin harjoittajan tapausta. Heillä kaikilla on ammatti, ja osa on korkeasti koulutettuja. Kaikki ovat joutuneet kärsimään valtavia taloudellisia menetyksiä, koska he harjoittavat Falun Gongia.

Siitä huolimatta, vaikka he ovat työskennelleet ahkerasti vuosikymmeniä, heidät oli laittomasti irtisanottu tai heiltä vietiin mahdollisuus kehittymiseen, palkkaan ja eläkkeisiin. Kun he saavuttavat eläkeiän, KKP takavarikoi heidän rahavaranja ja jopa asunnon. Monet vanhemmat asiantuntijat ovat joutuneet työskentelemään siivoojina tai lastenhoitajina pysyäkseen hengissä.

Pekingin yliopiston tiedekunnan jäsen menetti eläkkeen

Pekingin yliopiston entinen henkilökunnan jäsen, 59-vuotias Yuan Ling vangittiin laittomasti seitsemäksi vuodeksi 2002-2009. Hänet erotettiin yliopistosta ja hänen työkertymänsä poistettiin. Hänellä ei ole tuloja, joten hän vetoaa perheensä puolesta saadakseen taloudellista apua.

Apulaisprofessori ottaa osa-aikatyötä selviytyäkseen

Guo Zhi on 50-vuotias Kiinan Tiedonvälitysyliopiston entinen professori. Hänet tuomittiin laittomasti kolmeksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2002. Hänelle oli ilmoitettu vankilassa, että hänen työsuhteensa yliopistossa oli päättynyt. Vapautumisensa jälkeen Guo on toiminut osa-aikaisesti urakoitsijana yliopistolla, mutta palkka on liian pieni kattamaan hänen elinkustannuksiaan. Hän on joutunut ottamaan lisätyötä yliopiston ulkopuolelta.

Entinen valtion virkamies pakotetaan tekemään vahtimestarin töitä

 
Li Fengqing

Li Fengqing 52 vuotta, työskenteli Pekingin teollisessa korkeakoulussa 36 vuotta ja sai lukuisia palkintoja erinomaisesta toiminnastaan. Vuonna 2001 hänet tuomittiin laittomasti kuudeksi vuodeksi vankeuteen, koska hän harjoitti Falun Gongia. Korkeakoulu erotti hänet ja poisti hänen henkilötietonsa, jotka hän löysi lopulta Hepinglin kadun sosiaalitoimistosta. Virkailija kuitenkin kertoi Li'lle, että hänen tietonsa oli jäädytetty, koska hänet oli irtisanottu valtion laitoksesta. Hänen 36 vuotta kestäneestä työhistoriasta ei ollut mitään hyötyä.

Monien neuvottelujen jälkeen Hepinglin kadun sosiaalitoimistosta suostuttiin todistamaan hänen kuuluvan pienituloisten ryhmään, jonka vuoksi hän voisi vaatia alinta kuukausiavustusta, joka olisi 311,19 yuania (noin 36,5 €). Tämä avustus tuskin riitti kattamaan päivittäiset elinkustannukset ja pahimpina aikoina Li keräsi muovipulloja saadakseen ruokaa. Hän joutuu työskentelemään osa-aikaisesti talonmiehenä.

 
Li Li

Li Li, joka on 60- vuotias, työskenteli aiemmin filosofian dosenttina National Prosecutors Collegessa. Kun hallitus aloitti Falun Gongin vainon vuonna 1999 collegen kansleri, korkeimman syyttäjäviraston virkamiehet, ja prokuraattorien varajohtaja Hu Kehui yrittivät painostaa häntä luopumaan Falun Gongista.

Luo Gan, silloinen 610-viraston päällikkö mainitsi Li'n tapauksesta monta kertaa kokouksissa, ja yritti painostaa collegea "muuntamaan" hänet. Kansliapäällikkö Sun Qian pyysi Li Li'tä eroamaan, mutta tämä kieltäytyi. Hu Kehui määräsi Li Li'n valitsemaan työnsä ja Falun Gongin välillä. Li vastasi: "Haluan molemmat, koska ne eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään."

Sisäisen poliittisten ja oikeudellisten asioiden valiokunnan painostuksesta, college takavarikoi Li'n asunnon ja muutti hänet pieneen huoneistoon ränsistyneessä rakennuksessa. Vajaan vuoden kuluttua college määräsi Li'n ja hänen perheensä muuttamaa pois, ja uhkasi häätää heidät milloin tahansa. College erotti Li'n toukokuussa 2000 ja takavarikoi samalla asunnon. Li Li tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2002.

Kun hänet vapautettiin vuonna 2011 hänellä oli vain kuluneita vaatteita, ja hänen terveys oli romahtanut vankeusrangaistuksen aikana. Hän asui ensin poikansa asunnossa, mutta 610-virasto ja paikallinen poliisiasema ahdisteli usein sekä äitiä ja poikaa, joten hän joutui jättämään Pekingin ja asumaan sukulaisten luona Changchunissa.

Viranomaiset purki hänen dosentin virkansa, alensi hänet tavallisen virkailijan tasolle ja siirsi hänen henkilökansionsa paikalliseen katutoimistoon.

Virasto hylkäsi Li'n eläkehakemuksen vaikka hän oli jo 57 vuotias, kaksi vuotta vanhempi kuin mitä eläkeikä on. Katutoimisto myös kieltäytyi antamasta hänelle minimiavustusta (noin 50 dollaria kuukaudessa) vedoten siihen, että hänellä oli poika, joka voisi tukea häntä.

Eläkeläiseltä vietiin eläke

 
Zhao Zhisheng

Zhao Zhisheng työskenteli Dongchengin Rakennus- ja kehitysyrityksessä. Vuonna 2000 yhtiö halusi vähentää työvoimaa, ja tarjosi työntekijöille varhaiseläkettä, jolloin yhtiö edelleen maksaisi eläkeläiselle osapalkan. Zhao pääsi varhaiseläkkeelle suunnitelman mukaan. Myöhemmin hän pääsi virallisesti vanhuuseläkkeelle.

Vuonna 2002 Zhao tuomittiin pakkotyöhön kolmeksi vuodeksi ja passitettiin suoraan työleirille. Pidätyksen aikana Taiyanggongin katuvirasto lopetti hänen eläkkeensä. Ennen Zhaon vapauttamista poika oli saanut suullisen lupauksen, että äidin eläkettä jatketaan, kun hänet vapautetaan. Kuitenkin viranomaisten ohjeiden mukaisesti, katuvirasto ja hänen entinen työnantajansa ovat estäneet Zhao saamasta eläkettä. Yhtiö kertoi peruuttaneensa puolentoista vuoden osuuden valtion ylläpitämään eläkerahastoon, jotta hänen vuosikertymänsä olisi ollut alle kymmenen vuotta. Sen vuoksi häneltä hylättiin eläke. Zhao on elänyt ilman perheensä tukea

Korkeakoulun opettajan palkka pysäytetään toistuvasti

Zhuang Yanhong 56 vuotta, on Pekingin teknologiayliopiston entinen opettaja. Hänet on pidätetty laittomasti useita kertoja, ja tuomittu pakkotyöhön kahdesti, koska hän piti kiinni oikeuksistaan harjoittaa Falun Gongia. Pidätyksien ja pakkotyöleirituomioiden vuoksi, hän menetti urakehityksen ja palkankorotukset. Kun Zhuang jäi eläkkeelle, hänelle myönnettiin 80 % hänen eläkkeestään. (Lukuisien valituksien jälkeen, hän saa nyt täyden eläkkeen).

Zhuang menetti yli 100 000 yuania jättäessään tilapäisesti työnsä välttääkseen laittomat pidätykset ja aivopesuluennot. Tänä aikana yliopisto jätti maksamatta noin 30 000 yuania hänen palkastaan. Ensimmäisen pakkotyöleiripidätyksen aikana 2007-2009 hän menetti 40 000 yuania. Hänet tuomittiin pakkotyöhön uudelleen vuonna 2013 mikä johti 30 000 yuanin palkanmenetykseen.

Zhuang oli jo saanut vanhemman opettajan pätevyydestä korkeamman palkan, mutta sitten oikeudet oli poistettu, ja hänen piti hakea paikkaa uudestaan. Taloudellinen menetys ja virkaiän poistaminen eivät sisälly edellä mainittuun yhteensä 100 000 yuanin menetykseen.

Sairaanhoitaja elää minimiavustuksella

 
Liu Xiaojie

Liu Xiaojie 52 vuotta, oli ensiavun sairaanhoitaja Huairoun piirikunnen ensimmäisessä sairaalassa. Hän oli vangittuna seitsemän vuotta ja vapautettiin kesäkuussa 2007. Palattuaan kotiin, hän sai tietää, että hänet oli irtisanottu hänen työpaikastaan sairaalassa. Liu elää nyt päivärahalla, ja tekemällä tilapäistä työtä.

Eläke alennettiin vankeuden seurauksena

 
Liu Jiying

Liu Jiying 59 vuotta, työskenteli myyjänä paikallisessa yrityksessä. Vuonna 2009 hänet vapautettiin kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen. Hän alkoi vaatia eläkettään, joka perustuu 55 vuoden eläkeikään. Laskennan tuloksena viimeisten viiden vuoden työtulos aiheuttaisi hänen eläkkeeseensä noin 30 000 yuanin vähennyksen.

Pääjohtajan yksityisomaisuus anastettiin

 
Pang You

Pang You 51 vuotta, tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2000 ja sitten uudelleen neljäksi vuodeksi vuonna 2009. Hänet myös erotettiin hänen pääjohtajan tehtävistä Chaoyangin piirikunnassa sijaitsevasta Xuri Real Estate LLC:stä, koska hän oli vedonnut Falun Gongin oikeuksien puolesta. Viranomaiset ryöstivät hänen kotinsa ja veivät koruja ja muita arvoesineitä yhteensä noin 120 000 yuanin arvosta. Vapautumisen jälkeen Pangilla ei ole ollut työtä eikä tuloja ja hän elää säästöillään.

 
Guo Shujing

Guo Shujing on Pang Youn vaimo. Viranomaiset pysäyttivät Guon auton joulukuussa 2000. Huomattuaan, että hänen matkustajanaan oli Falun Gongin harjoittaja, auto hinattiin pois. Autoa ei ole kirjattu mihinkään poliisin asiakirjoihin, ja on sittemmin kadonnut. Auton arvo oli noin 450 000 yuania. Guo siepattiin joulukuussa 2002 ja vangittiin kolmeksi vuodeksi. Vapautumisensa jälkeen hänellä ei ole ollut tuloja ja hän elää perheen säästöillä.

Virkamies menettää puolet eläkkeestään

Jos Tian Juan olisi jäänyt eläkkeelle normaalisti virkamiespaikaltaan Jianguomenin piirikunnan katutoimistosta 55-vuotiaana vuonna 2014, hän olisi saanut eläkettä vähintään 3000 yuania kuukaudessa. Mutta laiton neljän vuoden vankeustuomio vuonna 2007 johti hänen erottamiseen ja palkanmaksun lopettamiseen.

Kun Tian vapautettiin, hän sai ilmoituksen, että hän ei ollut noudattanut normaalia eläkemenettelyä ja eläke olisi vain 1050 yuania kuukaudessa. Hänen oli myös maksettava kertaluonteinen 30 000 yuanin sairausvakuutus, jonka hän olisi ollut velvollinen maksamaan, jos hän olisi jäänyt eläkkeelle virkamiehenä. Laiton vangitseminen ja alennettu eläke maksoi Tianille noin 370 000 yuania.

Vanhemmalla insinöörillä ei ole tuloja eikä eläkettä

 
Ma Hongyun

Ma Hongyun 55 vuotta, toimi vanhempana insinöörinä Kiinan tietoliikenneyliopistossa. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2001. Vapautumisensa jälkeen vuonna 2006 hänellä ei ollut eläkettä tai sairausvakuutusta. Nyt hän joutuu tukeutumaan vaimonsa ja äitinsä pieneen eläkkeeseen.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/3/23/146039.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.