Falun Dafan harjoittajien tiedotustilaisuus Suomen Eduskunnan tiloissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 

Kiinassa tapahtuvat vakavat ihmisoikeusrikkomukset ja Euroopan parlamentin päätöslauselma P7_TA(2013)0603, jossa EU:n jäsenmailta pyydetään välittömiä toimia liittyen Kiinassa tapahtuviin mielipidevankien elinryöstöihin, olivat aiheena Falun Dafan harjoittajien pitämässä tiedotustilaisuudessa Suomen Eduskunnan tiloissa 19. maaliskuuta 2014. Tiedotustilaisuuteen saapui neljä kansanedustajaa eri puolueiden edustajina.

 

Tilaisuus alkoi Powerpoint-esityksellä, joka käsitteli 1990-luvun tapahtumia Kiinassa, qigongin suosiota ja Falun Gongin leviämistä. Menetelmän valtavan suosion seurauksena aloitettu vaino, joukkopidätykset sekä raaka väkivalta, jota Falun Dafan harjoittajat ovat joutuneet kokemaan, olivat keskeisessä asemassa esityksen jälkipuolella. Lisäksi esitys käsitteli valtion hyväksymiä sisäelinryöstöjä mielipidevangeilta, joista suurin osa on Falun Dafan harjoittajia. Suomesta YK:n turvapaikan saanut kiinalainen harjoittaja kertoi omia kidutuskokemuksiaan vankileiriltä. Kansanedustajat esittivät kysymyksiä ja kiittivät saamastaan tiedosta.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.