Toinen Lähi-idän Falun Dafa -konferenssi pidettiin Istanbulissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Toinen Lähi-idän Falun Dafa kokemustenjakokonferenssi pidettiin Istanbulissa 17.-19.1. 2014. Falun Gongin harjoittajia osallistui monista maista, muun muassa Turkista, Iranista, Israelista, Arabiemiirikunnasta, Kreikasta, Bulgariasta, Ruotsista ja Venäjältä.

Falun Gongin harjoittajien kokemustenjakokonferenssit koostuvat yleensä yhden päivän kokemusten jakamisesta, ja toisen päivän ryhmätapahtumista ennen tai jälkeen pääkokousta. Neljätoista harjoittajaa jakoi kultivointikokemuksiaan.

 
Toinen Lähi-idän Falun Dafa -konferenssi Istanbulissa

Kokemustenjakoa

Turkkilainen harjoittaja Derrin kertoi kokemuksessaan merkittävistä muutoksista, joita hän koki harjoittamisen myötä. Hän ei ollut pitkään aikaan kyennyt pääsemään irti pelostaan elämään ja työhön johtuen aiemmista koettelemuksista ja paineista. Kultivoijana voi saada aikaan muutoksia ympäristössään muuttamalla itseään, ja voi lopulta poistaa nämä pitkään jatkuneet pelot. Nyt hän nauttii kultivoinnin keveydestä.

Thalia Thedorou alkoi harjoittaa Falun Gongia äskettäin. Hän jakoi toisten kanssa muutamia ihania kokemuksia, jotka tapahtuivat hänelle ja miten hän vakuuttui Falun Gongin ihmeitä tekevästä kauneudesta.

Bela Israelista on selventänyt tosiasioita kiinalaisille, auttanut heitä näkemään Kiinan kommunistisen puolueen ( KKP) kielteisen propagandan läpi ja ymmärtämään Dafan hyvyyden. Hän ymmärsi auttavansa useampia ihmisiä, jos kultivoisi itse hyvin. Ei ole väliä mitä esteitä hän kokee totuudenselvennyksen aikana, hän hakee sisältäpäin kiintymyksiään. Tulokset ovat parempia joka kerta.

Kiinan konsulaatin edessä Istanbulissa

 
Harjoittajat surevat Kiinassa vainossa menehtyneitä

 
Ryhmäharjoitukset Ortakoyssa - suosittu paikallisten asukkaiden ja turistien alue Istanbulissa.

 
Ryhmäharjoitukset Besiktas-kadulla

 

Ryhmäharjoitukset ja totuuden selventämistä Beyoglun metroaseman ulkopuolella lähellä vaurasta ostosalueen kävelytietä.

Emel on turkkilainen harjoittaja, ja hän kertoi kokemuksessaan sinnikkyyden voimasta työskennellessään Dafa-harjoittajien pyörittämässä sanomalehdessä. Aina kun oli vaikeuksia, hän vahvisti päättäväisyyttään. Hän tunsi saapuvansa korkeampaan valtakuntaan joka kerta.

Harjoittajat järjestivät ryhmäharjoituksia ja muita tapahtumia ennen kokemustenjakokonferenssia.

Harjoitusliikkeitä tehtiin Kiinan konsulaatin edessä Istanbulissa. Sen jälkeen harjoittajat menivät Besiktasin kunnan sponsoroimalla bussilla esittelemään Falun Gongin harjoituksia ja jakamaan totuudenselvennysmateriaaleja Ortakoyhin, joka on suosittu paikallisten asukkaiden ja turistien alue Istanbulissa. Toinen tapahtuma pidettiin Besiktas-kadulla samana päivänä.

18. tammikuuta harjoittajat kokoontuivat Beyoglun metroaseman ulkopuolella. He jakoivat paljon esitteitä, joissa kerrottiin harjoittajiin kohdistuvasta vainosta ja KKP:n elinryöstöistä elossa olevilta Falun Gongin harjoittajilta.

Jälkeenpäin monet harjoittajat sanoivat oppineensa paljon kokemusten jakamisesta ja ryhmätapahtumista. He korostivat itsensä kultivoinnin tärkeyttä tosiasioiden selventämiseksi tehokkaammin.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/1/26/144604.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.