Ymmärrykseni uskon merkityksestä elämään

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Monet kiinalaiset ovat varsin uskonnollisia huolimatta ateismin piilovaikutuksesta kommunistisessa valtiossa. Vaikka Maon "Suuri kulttuurivallankumous" vahingoitti syvästi koko kansaa, niin Kiinan rikas kulttuuri ja hengelliset juuret eivät ole kadonneet. Välttämättä ei ole ollut paljon mahdollisuuksia toipua puolueen valtakauden aikana, mutta Falun Gongin esille tuleminen näyttää muuttaneen asioita.

Seuraavassa uusi Falun Gongin harjoittaja Kiinassa kertoo oman kertomuksensa keskusteluistaan englannin kielen opettajansa kanssa. Se sai hänet miettimään mitä usko todella tarkoittaa.

Etsiessään vastausta, hän innostui kertomuksista Falun Gongin harjoittajista, jotka ovat henkisesti yhteydessä ikivanhaan kulttuurisiin juuriinsa. Lopulta hän alkoi harjoittaa Falun Gongia huolimatta menetelmään kohdistuneesta propagandasta ja vainosta Kiinassa.

Englannin opettajani kysyi minulta: "Minä uskon Jeesukseen Kristukseen. Mikä on teidän uskonne?” Pysähdyin.

Eräs muistikuva välähti mielessäni: kerroin ystävilleni Kiinassa, että nuorena rukoilin Buddhaa ja uskoin Buddhan suojelevan minua. He nauroivat minulle: "Oletko vanha eukko? Olet niin taikauskoinen!" Olin hämmentynyt ja kysyin: "Mihin te uskotte?" Yksi heistä sanoi: "Uskon itseeni, tietenkin! Keneen muuhun voisin uskoa?"

Tämä kokemus sai minut uskomaan, että minulle nauretaan, jos olisin myöhemmin kertonut uskostani Buddhaan tai jotain vastaavaa.

Joten, kun Englannin opettaja otti esiin kysymyksen uskosta, muistin heti lapsuuden kokemukseni ja vastasin: "Uskon itseeni!" Hän hymyili ja sanoi: "Itseluottamus on erittäin hyvä asia, mutta se ei ole uskoa."

"Mitä usko on?" Aloin ajatella. Olin ollut kiireinen koko elämäni ajan; opiskelin, kävin töissä, shoppailin, surffailin Internetissä, ja niin edelleen. Luulin elämäni olevan rikasta ja täydellistä. Ajattelin, että tämä oli sitä, miten elämän piti olla, enkä oikeastaan koskaan pohtinut uskonasiaa.

Tutkiskelin itseäni ja ymmärsin, että usko antaa vastauksia perimmäisiin kysymyksiin kuten "mistä me tulemme", "mikä on elämän tarkoitus" ja "minne olemme menossa?" Tajusin, että syntymä, vanheneminen, sairaus ja kuolema ovat normaalia tämän elämän aikana. Joten mitä järkeä on saada väliaikaisia voittoja? Elämä on itse asiassa hyvin lyhyt. Todellinen elämä on päästää irti henkilökohtaisten hyötyjen tavoittelusta, maineesta, rahasta ja emotionaalisista kiintymyksistä. Miten voisin tehdä elämästäni mielekkäämpää?

Eräänä päivänä luin artikkelin, jossa kerrottiin naisesta jota kidutettiin, raiskattiin ja pakkosyötettiin, koska hän kieltäytyi luopumasta uskostaan Falun Gongiin. Hänelle tapahtui vielä jotain pahempaa, sotilaslääkärit poistivat häneltä sydämen, munuaiset ja muita elimiä, kun hän oli vielä elossa!

En voinut käsittää tällaista barbariaa! Yksikään sana ei voi kuvata suuttumusta sydämessäni. Poliisit ja lääkärit, joiden pitäisi muka "palvella ihmisiä" olivat muuttuneet demoneiksi murhaamalla viattomia kansalaisia.

Se oli hyytävä todellisuus, liioittelematta.

Täydellisenä vastakohtana heidän käytökselleen kuoleman partaalla oleva Falun Gongin harjoittaja huusi: "Falun Dafa on hyvä!" Hän katsoi suoraan kiusaajaansa silmiin ja sanoi: "Kyllä, voit tappaa minut. Mutta voit tappaa myös kaikki sata miljoonaa?"

Näin vilauksen taivaan porteista ja helvetin aukosta. Pyhä ja jalo Falun Gongin harjoittajan sielu lensi kohti Taivasta, ja murhaajien nilkkoihin kiinnittyivät tukevasti helvetin lonkerot.

Silloin aloin ymmärtää, mitä usko tarkoitti - kykyä pysyä uskollisena totuudelle ja puolustaa omaa horjumaton vakaumustaan. Olin todella hämmentynyt siitä, miten suuri kuilu meillä voi olla kahden ihmisen välillä?

Tunsin syvää halua tietää enemmän Falun Gongista, jonka harjoittajat pysyivät liikuttumattomina vaikka oli olemassa vaara menettää henkensä.

Kun tutustuin enemmän Falun Gongiin, tunnetaan myös nimellä "Falun Dafa", ymmärsin, että se on menetelmä itsensä kultivointiin ja että Li Hongzhi on opettanut sitä vuodesta 1992. Se on tieteenala, jonka perustana on maailmankaikkeuden periaate Zhen, Shan, Ren (Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys) Se vaatii kultivoijaa jatkuvasti parantamaan luonteenlaatuaan, opiskelemaan ja ymmärtämään menetelmän ikivanhat perinteet, ja siihen kuuluu myös viisi harjoitusliikettä. Falun Gongin menetelmässä harjoittaja voi saavuttaa hyvän fyysisen kunnon ja parantaa luonteenlaatuaan toimiakseen myönteisemmin yhteiskunnassa.

Olen myös ymmärtänyt, että maailmankaikkeuden perustavaa laatua oleva totuus Zhen-Shan-Ren on ainoa kriteeri arvioitaessa, onko henkilö hyvä tai huono. Ei pidä käyttäytyä ilman näitä periaatteita, eikä tavoitella omaa hyötyä, ja näin ihminen voi tulla hyväksi ihmisenä, joka todella täyttää Zhen-Shan-Ren -vaatimukset. Tulin ymmärtämään, että usko tarkoittaa pysymistä lujana uskossaan Fa´han, ilman ehtoja ja vaalimalla näitä periaatteita.

Koska traaginen vaino jatkuu, haluan ilmaista sydämelliset kiitokseni Falun Gongin harjoittajille, jotka eivät lannistu, vaikka heidän henkeään uhataan, vaan näyttävät maailman ihmisille, mitä todellinen usko on. Haluan myös kiittää niitä, jotka hiljaisesti tukevat Falun Gongin harjoittajia; tee viisas valinta, joka varmasti tarkoittaa valoisaa tulevaisuutta sinulle.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.