Missä vain ja milloin vain kuka tahansa voi olla uhri: Kolme samankaltaista tositapahtumiin perustuvaa valokuvaa Kiinan ihmisoikeuksien tilasta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


(Minghui.org) Vuosittainen Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen ihmisoikeuksia koskeva keskustelutilaisuus pidettiin 30.‒31. 7. 2013 Kunmingissa, Yunnanin maakunnassa. Puheiden päätteeksi Kiinan ulkoministeriö ilmoitti, että kiinalaiset nauttivat historiansa parhaimmasta ihmisoikeussuojasta.

Tällainen hävytön väite ei voisi olla kauempana totuudesta, eikä ole edes tarpeen luetella kaikkia Kiinan hallinnon ihmisoikeusrikkomuksia. Haluan esittää kolme kuvaa, joiden silmiinpistävä samankaltaisuus on enemmän kuin tarpeeksi paljastamaan tosiasioita Kiinan ihmisoikeustilanteesta.

Kuva 1: Otettu toukokuussa 2013

Keskeinen piirre: Erikoisjoukkojen virkamies raahaa kyläläistä maata pitkin hiuksista vetämällä.

Tarinan taustaa: Aseistettu erikoisjoukkojen ryhmä lähetettiin Jinoun kylään, Wenzhoun kaupungissa, Zhejiangin maakunnassa 29. toukokuuta 2013 pysäyttämään asukkaiden protestointi hallituksen politiikkaa vastaan. (Hallitus takavarikoi heidän maitaan.) Ryhmä virkamiehiä pahoinpiteli vakavasti erään miehen. Nainen (yläpuolella olevassa kuvassa) lyötiin maahan ja häntä raahattiin maata pitkin hiuksista vetämällä.

Kun kyseinen kuva levisi verkossa heinäkuussa, bloggaajat kehottivat raivoissaan ihmisiä tunnistamaan kuvassa olevan virkamiehen. Pahoinpitely oli armoton ja ihmisarvon vastainen.

Kuva 2: Kuva otettu vuonna 2002

Keskeinen piirre: Poliisi raahaa Falun Gongin harjoittajaa maata pitkin hiuksista vetämällä.

Tarinan taustaa: Kun Zhang Yuhua, Jilinin kaupungista, vetosi Falun Gongin puolesta Pekingissä 16. tammikuuta 2002 hänet pidätettiin ja lähetettiin Shijingshanin pidätyskeskukseen. Kaksi poliisia Shijingshanin piirikunnan poliisilaitokselta, Li Peng ja toinen, jonka rintanapissa oli numero 043364, yrittivät saada Zhangin paljastamaan kotikaupunkinsa osoitteen. (1) Kun hän kieltäytyi, hänet lyötiin maahan ja raahattiin maata pitkin hiuksista vetämällä. Hänen kasvoilleen syljettiin ja häntä potkittiin päähän ja kylkiluihin väittäen samalla, että kukaan ei välittäisi vaikka hän kuolisi. Myöhemmin kolmas poliisi, Wang Ning, hakkasi häntä uudelleen. Pahoinpitelyn seurauksena Zhang Yuhua`n kasvot olivat erittäin turvoksissa ja jalat pahoin mustelmilla, ja hänellä oli vaikeuksia liikkua. Vapautumisensa jälkeen, saadakseen nostettua häneen kohdistuneen kidutuksen uudelleen esille, hän esitti kuvat poliisin käyttämästä julmuudesta.

Kuva 3: Öljymaalaus vuodelta 2005

Keskeinen piirre: Naispuolista Falun Gongin harjoittajaa raahataan liikkuvan moottoripyörän perässä jalat sidottuina, kunnes hän kuolee.

Tarinan taustaa: 28. tammikuuta 2006 Australian Amnesty Internationalin järjestämässä 9. Freedom, Peoples Choice – näyttelyn palkintojenjakotilaisuudessa erään harjoittajan maalaama öljymaalaus ”Totuudenmukaisuuteen, Laupeuteen ja Suvaitsevaisuuteen Uskovan Kuolema " voitti palkinnon.

Taiteilija Zhao Xijie`n mukaan maalaus kuvaa tositapahtumaa Machengin kaupungissa, Hubein maakunnassa. Kaksi paikallista Falun Gongin harjoittajaa sai surmansa kuvan mukaisen pahoinpitelyn seurauksena, koska he eivät luopuneet harjoittamisesta. Zhao sanoi lähettäneensä maalauksen näyttelyyn, jotta ihmiset saisivat lisätietoa Falun Gongin vainosta Kiinassa ja auttaisivat lopettamaan sen. (Otteita artikkelista: Falun Gongin harjoittajan taideteos voitti palkinnon Amnesty Internationalin taidenäyttelyssä.)

Silmiinpistävä kolmen kuvan samankaltaisuus

Vaikka nämä kolme kuvaa ovat viimeiseltä kymmeneltä vuodelta, niiden sisältö on lähes samanlainen; uhria kidutetaan maassa raahaamalla. Ne osoittavat miten kommunistihallinnon agentit pahoinpitelevät Kiinan kansalaisia. Vainoa on selvästi laajennettu kohdistumaan Falun Gongin harjoittajista myös muihin kansalaisiin.

Yksi esimerkki lisää kiduttamisesta maassa raahaamalla

Kaikki kolme kuvaa osoittavat, kuinka uhreja raahattiin maata pitkin ‒ Falun Gongin harjoittajien pidätyksissä yleisesti käytetty kidutusmenetelmä. Esimerkiksi naispuolinen harjoittaja Xin Shuhua, Benxistä, Liaoningin maakunnasta, altistettiin tällaiselle kidutukselle toistuvasti kahden kuukauden ajan.

Xin riisuttiin alasti ja kiinnitettiin käsiraudoissa pienen vessan patteriin joulukuusta 2005 tammikuuhun 2006. Vartijat pitivät ikkunaa auki päivittäin palelluttaakseen häntä. Vain ruokailun aikana annettiin käyttää joitakin vaatteita. Palelluttamiskidutusta lisättiin kolmeen kertaan päivässä. Kolme kertaa päivässä hänet myös raahattiin jalat kahleissa portaita alas kahvilaan. Hänen takaraivonsa ja selkänsä hiertyivät niin pahoin haavoille, että portaikko ja kahvilaan johtava eteinen olivat hänen verensä peitossa. Peitelläkseen tekonsa, vartijat käyttivät aina salaista käytävää.

Kiinan huolestuttava ihmisoikeustilanne

Edellä kuvattu raahaamalla kiduttaminen on vain yksi lukuisista kidutusmenetelmistä, joita järjestelmä käyttää omiin kansalaisiinsa. Kuitenkin yhdenkin kidutusmenetelmän käyttäminen on enemmän kuin tarpeeksi paljastamaan tosiasioita Kiinan ihmisoikeustilanteesta.

Järjestelmä ei vainoa ainoastaan Falun Gongin harjoittajia, vaan myös muita Kiinan kansalaisryhmiä. Missä vain ja milloin vain kuka tahansa voi olla uhri. Kun Falun Gongin harjoittajat kertovat ihmisille miten heitä vainotaan, he eivät ole turvaamassa vain omia oikeuksiaan, vaan myös kaikkien muiden vainottujen oikeuksia.

Huomautus:

(1) Jotta ei uhkaisi muiden ihmisten turvallisuutta, Falun Gongin harjoittajat kieltäytyvät usein paljastamasta nimiään ja osoitteitaan.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/10/15/142717.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.