Opettaja siirrettiin aivopesukeskukseen neljän vankilavuoden jälkeen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Falun Gongin harjoittaja, opettaja Jiang Xinbo pidätettiin, kun hän oli jakamassa Shen Yun Performing Arts DVD:itä. Kahden kuukauden kuluttua Jiansanjiangin tuomioistuin haastoi hänet oikeuteen.

Jiangin perhe palkkasi lakimiehen puolustamaan häntä. Kuitenkin tuomioistuimen puheenjohtaja Yuan Pengfei lykkäsi oikeudenkäyntiä yli kuudella viikolla, ja tuona aikana viranomaiset painostivat Jiangin aviomiestä antamaan potkut asianajajalle. Laittomassa oikeudenkäynnissä Jiang tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Syyskuun 9. päivänä 2013 Jiang Xinbo'n oli määrä vapautua neljän vuoden vankeuden jälkeen Heilongjiangin naisvankilasta. Sukulaiset, aviomies ja Jiangin veli odottivat vapautumista huolestuneena. Heitä käskettiin allekirjoittamaan joitakin kaavakkeita, koska sen sijaan, että Jiang olisi vapautettu, hänet vietiin Qinglongshan Farmin aivopesukeskukseen. Sukulaiset eivät peitelleet pettymystään.

Jokin aika sitten Jiangin tytär kirjoitti äidilleen: "Kaikki aina valittavat, että aika kuluu niin nopeasti! Nämä neljä vuotta, jotka olen ollut erossa äidistäni, ovat olleet liian pitkiä. Ne ovat tuntuneet tuhansilta vuosilta. Kuinka kaipaankaa sinua kotiin! Olen aina haaveillut ihanasta ajasta sinun ja isän kanssa. Kun kommunistipuolue vangitsi sinut, unelmani ovat romuttuneet uudelleen ja uudelleen."

Tapahtumaan osallistuneet henkilöt:

Fang Yaochun, Qinglongshanin aivopesukeskuksen johtaja: +86-13846125557
Tao Hua, entinen Qinglongshanin päiväkodin johtaja : +86-13555430238
Li Junli, Qianjin Farmin poliittisten ja oikeudellisten asioiden valiokunnan johtaja: +86-13945438205
Shi Ping, 610-viraston johtaja: +86-18946432509
Wang Li, johtaja: +86-13845495111


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/10/13/142685.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.