Psykiatrinen sairaala lopetti Falun Gongin harjoittajien vainoamisen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Kun Falun Gongin vaino alkoi 20. heinäkuuta 1999 tätini oli hyvin peloissaan minusta, koska olin Falun Gongin harjoittaja. Vaino toi hänelle mieleen vanhat kauhut Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) veristen vuosien ajalta.

Pelon vuoksi hän yritti kaikkensa estääkseen minua osallistumasta harjoittajien tekemiin asioihin; hän jopa turvautui väkivaltaan. Hän löi minua kasvoihin ja potki saappaillaan, joista jäi pysyvät arvet oikeaan jalkaani. Kerran hän sitoi minut sänkyyn ja laittoi köydenpään kiinni ikkunan karmiin. Sitten hän kutsui paikalle sairaanhoitajan pistämään minulle tuntematonta huumaavaa ainetta - aivan kuin minulla olisi mielenterveyshäiriö! Kaikesta huolimatta hänen keinonsa eivät pystyneet muuttamaan päätöstäni harjoittaa Falun Gongia.

Psykiatrisen sairaalan henkilökunnan epäitsekkyys liikutti minua

Talvella 1999 tätini onnistui saamaan minut mielisairaalaan, jossa hän ajatteli minun luopuvan Falun Gongista.

Tuolloin Kiinassa levitettiin KKP: n herjaavaa propagandaa Falun Gongista, ja ihmiset olivat erittäin vihamielisiä hajoittajia kohtaan. Mitä minun pitäisi tehdä? Sydämessäni kieltäydyin tunnustamasta vainoa ja suonensisäisten lääkkeiden vaikutuksen. Samalla olin päättäväisesti Falun Gongin harjoittaja ja halusin olla esimerkkinä sen hyvyydestä.

Pian sen jälkeen, kun minut oli viety sairaalaan, terapeutti yritti ensimmäiseksi saada minut luopumaan Falun Gongista. Tein ensimmäistä harjoitusta, kun hän otti minua kädestä ja yritti pysäyttää harjoitusten tekemisen. Ajattelin, "Ei ole väliä mitä tapahtuu, en lopeta ennen kuin olen tehnyt kaikki harjoitukset." Hän veti kädestäni uudelleen, mutta en lopettanut. Sitten hän lähti. Kun olin tehnyt neljännen harjoituksen, hän tuli takaisin ja veti minua taas kädestä, nyt niin voimakkaasti, että olin kaatua. Silti en lopettanut. Nähdessään päättäväisyyteni, hän jätti minut rauhaan. Siitä lähtien hän ei enää koskaan häirinnyt minua kun tein harjoituksia.

Koska harjoitin joka päivä, minulla oli erinomainen terveys. Vaikka en pukeutunut lämpimästi talvella minulla ei ollut kylmä ja kasvoni hehkuivat terveyttä. Ruokasalissa työskentelevä nainen oli niin vaikuttunut terveydestäni, että hän kiitti minua päivittäin tavatessamme.

Tärkeintä minulle on, että jokapäiväistä elämääni ohjaa Dafan periaatteet Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys, ja olen pyrkinyt olemaan hyvä ihminen kaikissa olosuhteissa.

Joka aamu autoin laittamaan sängynpeitteen niiden potilaiden vuoteeseen, jotka olivat sekavia. Nähdessäni lattialla likaa siivosin sen pois. Kun oli kylmä, autoin laittamaan lämmityksen saliin, jotta potilaat voisivat mennä sinne lämmittelemään. Joskus, kun kaikilla oli kiire vessaan, menin itse ulos ilman, että tunsin mitään hankaluutta tai että olisin valittanut siitä.

Ruokajonossa odotin viimeisenä, että muut saivat ateriansa. Kun näin vakavasti sairaan potilaan, joka ei kyennyt itse syömään ja hoitajat olivat liian kiireisiä, jätin ruokani odottamaan, ja menin auttamaan hoitajia. Joskus joku potilas halusi lisää ruokaa, joten annoin omastani. Vaikka usein kävi niin, etten saanut tarpeeksi ruokaa, en tuntenut nälkää. Henkilökunnan nähtyä mitä tein, minulle annettiin lisää ruokaa, ja minua kiitettiin hyväsydämisyydestä

Oltuani jonkin aikaa sairaalassa, aloin ymmärtää kuinka paljon potilaat kärsivät. Olin pahoillani heidän puolestaan, ja liikutuin kyyneliin.

Ymmärsin, että minun tulee aina ajatella muita ensin Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys -periaatteiden mukaisesti. Ymmärtäessäni tämän, Dafa paljasti totuuden minulle; kaikilla olennoilla on buddhaluonto ja se on niiden alkuperäinen luonto, ja he haluavat kaikille hyvää, aivan kuten auringonvalo ravitsee kaikkia eläviä olentoja maan päällä. Myös eläimet ja kasvit lisääntyvät, ja niillä voidaan ruokkia ihmisiä.

Jos kaikki olisivat hyviä toisiaan kohtaan, niin hyve merkitsisi polun ihmiskunnalle ja maailmassa vallitsisi rauha ja harmonia. Sen sijaan henkilö, joka ei epäröi vahingoittaa muita oman etunsa vuoksi, tulee niittämään sitä mitä hän on kylvänyt. Jos hallitus turvautuu petokseen ja väkivaltaan huiputtaakseen kansaansa, sillä tulee olemaan seurauksia.

KKP joka ei kaihda mitään tukahduttaakseen demokratiaa ja ihmisoikeuksia, on nyt romahduksen partaalla.

Luja uskoni Falun Gongiin ilmeni optimismina kanssakäymisessä muiden kanssa, ja se vaikutti sairaalan henkilökuntaan tavalla, jota en osannut odottaa. Myöhemmin eräs kollegani tuli sairaalaan töihin. Kun hän näki minut, hän sanoi kunnioittavasti: "Kaikki työntekijät arvostavat sinua suuresti. Sinusta sanotaan, "Falun Gongin harjoittaja, joka on muuttanut ympäristön hyväksi."

Kun johtava lääkäri lähetti minut kotiin, hän sanoi tädilleni: "Antakaa hänen harjoittaa Falun Gongia. Se on hänen uskonsa.” Täti nyökkäsi ja sanoi: "Kyllä, varmasti." Sen jälkeen hän ei enää koskaan tehnyt mitään estääkseen minua uskomasta Falun Gongiin. Myöhemmin hän jopa suostui kokeilemaan harjoitusliikkeitä.

Sairaalan johtava lääkäri tekee oikean valinnan

Maaliskuussa 2010 läänin 610-viraston päällikkö ja useita työpaikkani turvallisuusjaoksen virkamiehiä lähettivät minut uudestaan mielisairaalaan tarkoituksena pakottaa minut luopumaan Falun Gongista. Useita lääkäreitä, joiden mielestä minulla oli mielenterveyshäiriö, osallistui pakkolääkitsemään minua huumeilla. Tämän seurauksena minun oli vaikea hengittää, olin rauhaton ja minun oli vaikea liikkua. Kaiken lisäksi minulle pakkosyötettiin suuria annoksia lääkkeitä, jotka pahensivat psyykkistä vointiani päivä päivältä.

Se oli todella vaikeaa aikaa, mutta en suostunut mihinkään myönnytyksiin. Onnistuin ostamaan kannettavan tietokoneen. Kirjoitin artikkelin Falun Gongista ja annoin sen johtajalle. Artikkeli oli otsikoitu "Hyvä ihminen, anna itsellesi mahdollisuus oppia totuus Falun Gongista."

Kerroin artikkelissa lyhyesti, mitä Falun Gong on ja miten se tuotiin julkisuuteen. Kerroin myös KKP:n propagandasta huomauttamalla epäjohdonmukaisuuksista, jotta ihmiset voisivat nähdä, miten heitä oli petetty. Kerroin yksityiskohtaisesti joistakin Kiinan valtiollisen median tiedotteista joissa kehuttiin Falun Gongia ennen vuotta 1999. Nämä kertomukset vahvistivat sen, että käytännössä harjoittajat eivät koskaan rikkoneet mitään lakia, ja että yleisö otti hyvin vastaan Falun Gongin, ja omaksui sen. Kerroin myös, että menetelmä on levinnyt ympäri maailmaa.

Annoin esimerkkejä Falun Gongin harjoittajista, jotka olivat toipuneet sairauksistaan alettuaan harjoittaa menetelmää, ja että he hyötyivät siitä fyysisesti ja henkisesti. Annoin myös esimerkkejä harjoittajista, jotka olivat hyvin koulutettuja ja hyvissä ammateissa. Falun Gongin voima auttaa ihmisiä tulemaan viisaammaksi, koska se on tiedettä, eikä mitään taikauskoa. Lopuksi totesin, että Falun Gongin leviäminen ympäri maailmaa on todellinen siunaus ihmiskunnalle.

Kun johtaja oli lukenut artikkelin hän sanoi minulle: "Se on hyvin kirjoitettu. Luin sen kahdesti. On hyvin merkittävää, että seisot siinä ja selvennät vainoa samalla kun sinua ollaan julmasti vainottu. Voin kertoa, että kaikki pakkolääkityksessä sinulle annetut lääkkeet ovat haitallisia.”

Totuudenselvennykseni heräsi elämään, hänellä oli vielä omatunto, ja ensimmäiseksi hän halusi suojella harjoittajaa. Se oli todella merkittävää! Hän oli erittäin rohkea kohtaamaan totuuden ja kohteli minua oikeudenmukaisesti.

Sen jälkeen selvensin totuuden kaikille sairaalassa, mukaan lukien potilaiden luona käyvät sukulaiset. Totuus Dafasta levisi, ja minut vapautettiin.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.