Yhdysvallat: Itsenäisyyspäivän paraatit

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Huolimatta edelleen jatkuvasta Falun Gongin harjoittajien vainosta Kiinassa, rauhallisen menetelmän harjoittaminen jatkaa kasvuaan ympäri maailmaa. Useiden vuosien ajan Falun Gongin harjoittajat ovat osallistuneet paikallisen yhteisön juhliin tuoden esille Falun Gongin kauneutta ja perinteistä kiinalaista kulttuuria.

Myös tänä vuonna harjoittajat osallistuivat 4. heinäkuuta vietettävään Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlaan ja Saipanin Vapautuspäivän juhlaan. Edellisellä viikolla järjestettiin lukuisia tapahtumia eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Muun muassa Kanada-päivää vietettiin 1. heinäkuuta.

Chicagon alue

Falun Gongin harjoittajat osallistuvat itsenäisyyspäivän paraatiin Evanstonissa, Illinoissa

Evanston on suuri esikaupunkialue Chicagon pohjoispuolella. Tänä vuonna Evanston viettää 150-vuotispäivää. Muistaakseen tätä erityistä juhlavuotta, Illinoisin osavaltion kuvernööri ja Yhdysvaltain edustajainhuoneen edustajia sekä muita poliittisia johtajia osallistui paraatiin.

Falun Gongin harjoittajat olivat tehneet kauniin lautan, jota monet asukkaat sanoivat kauneimmaksi lautaksi mitä he olivat koskaan nähneet. Kauniin ja rauhallisen Pudu- ja Jishi- musiikin soidessa taustalla harjoittajat esittelivät lautalla Falun Gongin harjoitusliikkeitä.

Lautan takana seurasi kaksi harjoittajien ryhmää, joista toisessa soitettiin Tang-rumpuja ja toisessa vyötärörumpuja "Falun Dafa on hyvä" -musiikkikappeleen tahdissa. Yleisö osoitti suosiotaan paraatin reitin varrella ja ihmiset olivat iloisia saadessaan Falun Gongin esitelehtisiä.

Harjoittajat antoivat myös ihmisille tietoa Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) vainosta ja harjoittajien kidutuksesta sekä KKP: n elinryöstörikoksista eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Monet ihmiset olivat järkyttyneitä julmuuksista ja allekirjoittivat vetoomuksen, jossa kehotetaan Yhdysvaltain kongressia laatimaan päätöslauselma, jossa KKP:ta vaaditaan välittömästi lopettamaan Falun Gongin vaino.

Columbus, Ohio

Itsenäisyyspäivän paraati Ohiossa

Falun Gongin harjoittajat osallistuivat Columbussä 3. heinäkuuta järjestettyyn itsenäisyyspäivän paraatiin. Se on suurin heinäkuun 4. päivän muistojuhlaparaateista Ohiossa. Harjoittajien kulkue, värikkäät julisteet ja lootus-lautta, sekä heleä Falun Gongin musiikki, kiinnittivät katsojien huomion paraatin reitillä.

Harjoittajat ovat osallistuneet Columbusin paraatiin vuodesta 1998.

Paraatin jälkeen monet halusivat lisätietoa Falun Gongista. Ihmiset olivat iloisia kuullessaan, että Falun Gongin harjoituksia opetetaan maksutta keskuskirjaston edessä joka keskiviikko, ja Dublinin yhteisön virkistyskeskuksessa joka lauantai.

Saipan

Vapautuspäivän paraati Saipanilla

Vaikka satoi koko paraatin ajan, se ei vaikuttanut harjoittajien mielialaan Saipanin vapautuspäivän paraatissa.

Laaja Saipan sijaitsee Mariaanien saarilla. Tämä oli 12. vuosi, kun harjoittajat osallistuivat paraatiin. Heidän banderollinsa, lautta ja esitykset on otettu lämpimästi vastaan joka kerta.

Falun Gongin kulkueen kärjessä olivat harjoittajat, jotka kantoivat suurta banderollia, jossa luki "Falun Dafa on hyvä", ja heidän jälkeensä tulivat taivaallisiksi neidoiksi pukeutuneet tytöt, jotka tanssivat kauniin Dafa-musiikin tahdissa. Tanssijoiden jälkeen oli toinen banderolli: "Maailma tarvitsee Totuudenmukaisuutta-Laupeutta-Kärsivällisyyttä." Sen jälkeen tuli vyötärörumpuryhmä. Kulkueen kruunasi loistavasti koristeltu lautta, jossa muun muassa kauniisti kuvioitu banderolli "Falun Dafa on hyvä."

Nelihenkisen leijonatanssiryhmän erikoinen ja elävä esiintyminen sai raikuvat aplodit katsojilta.


http://en.minghui.org/html/articles/2013/7/7/140916.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.