Guan Zhong – Kiinan ensimmäinen oikeudenmukainen valtiofilosofi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Guan Zhong oli ansioitunut poliitikko ja ensimmäinen oikeudenmukainen valtiofilosofi Kiinan historiassa kevään ja syksyn aikakaudella. Qin herttua Huan (685 eKr.) nimitti hänet pääministeriksi Qi'n hallintokauden aikana. Qi oli kyseisen ajanjakson voimakkain valtio.

Guan Zhong ja Bao Shuya olivat ystävyksiä teini-iästä lähtien. Oivaltaessaan Guanin lahjakkuuden, mutta heikon taloudellisen taustan, Bao huolehti Guanista ja kohteli häntä ystävällisesti, vaikka tämä oli joskus ottanut hänen henkilökohtaisia tavaroitaan. Bao Shuya myös suositteli Guania pääministeriehdokkaaksi Qi'n herttua Huanille. Pian nimityksensä jälkeen Guan aloitti Qi'n valtion nykyaikaistamisen useilla uudistuksilla, ja hänen politiikkansa auttoi myöhemmin Huanin herttuaa nousemaan ensimmäiseksi hegemoniaksi vasalliliittoumassa kevään ja syksyn aikakautena.

Guan keskittyi valtiovaltaan jakamalla valtion yksiköiksi, joita hallinnoi keskusvirasto suoraan herttuan alaisuudessa. Luokittelemalla väestön neljään ryhmään; virkamiehet, talonpojat, käsityöläiset ja kauppiaat, Guan kehitti paremman menetelmän, jolla valita kyvykkäitä virkamiehiä koulutusohjelmien avulla. Hän muutti verotusta koskemaan jokaista taloutta. Näillä uudistuksilla Guan auttoi ohjaamaan hallinnollisen vastuun, kerran niin voimakkailta aristokraattisilta klaaneilta, ammattimaisesti keskitettyyn virastoon.

Guan uskoi myös, että ihmisten hyvinvointi on valtion perusta. Hyvin ravitut ihmiset olisivat hallitsijoiden ohjaamina helposti koulutettavia, kunniallisia ja käytöstietoisia. Hän kannusti hallitsijaa huolehtimaan taloudellisesta vauraudesta kaikissa yhteiskuntaluokissa, ja varmistamaan, että ihmiset ovat valmiita palvelemaan hallitsijaa. Neljä valtion tukipilaria olivat säädyllisyys, oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja omatunto, ja hallitsijan tulee osoittaa esimerkkiä seuraamalla näitä ohjeita. Guan Zhong toteutti useita uudistuksia sisä- ja ulkopolitiikassa 40 pääministerivuotensa aikana.

Guan Zhong tunnetaan "Guanzi" -kirjan kirjoittajana. Kirja on varhaisin tunnettu kirja legalismista ja taloudesta muinaisessa Kiinassa. Se kattaa rahoitus-, pankki-, raha-, kauppa-, verotus- ja muut osat talouspolitiikkassa, ja sillä oli suuri vaikutus talouden kehitykseen muinaisessa Kiinassa.

Guan Zhong ja Qi'n herttua Huan, kuvitus Zhiching Chen, Epoch Times


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.