Englannin harjoittajat juhlivat maailman Falun Dafa -päivää ja lähettivät onnitteluterveiset Mestarille

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafa -päivää vietetään toukokuun 13. päivänä, ja se on myös Mestari Li'n syntymäpäivä, ja Falun Gongin julkistamisen 21-vuosipäivä

Ihmiset saivat esitteitä ja tietoa Falun Gongista.

Trafalgar Squarella Lontoossa järjestetyssä tapahtumassa ihmisille jaettiin paperista taiteltuja lootuskukkia, ja niitä oli myös mahdollisuus opetella tekemään. Kiinnostuneet saivat nimensä kirjoitettuna kiinalaisella kalligrafialla, ja etenkin lapset pitivät siitä. Ohikulkijat ilmaisivat arvostavansa tällaista tapahtumaa.

Tapahtumassa oli vetoomus, joka myöhemmin toimitetaan Englannin pääministerille. Häntä pyydetään julkisesti tukemaan Falun Gongin harjoittajien ihmisoikeuksia Kiinassa.

Maailman Falun Dafa -päivän juhlassa näkyi Falun Dafan kauneus, ja ihmiset saivat kuulla englantilaisten harjoittajien kokemuksia, kuinka he ovat hyötyneet menetelmästä.

Ihmiset olivat järkyttyneitä Kiinan kommunistisen puolueen ihmisoikeusloukkauksista, jotka ovat kohdistuneet Falun Gongin harjoittajiin jo 14 vuoden ajan.

Brittiläiset harjoittajat juhlivat maailman Falun Dafa -päivää sekä Opettajan syntymäpäivää


Englanniksi:
http://se.clearharmony.net/articles/201305/110516.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.