Kiinan elinryöstöjä koskeva konferenssi Israelin Knessetissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Konferenssi "Israelin vastuu; mielipidevangeille tehdyt pakkoelinryöstöt Kiinassa", pidettiin keskiviikkona 24. huhtikuuta 2013 Israelin parlamentissa.

Konferenssissa esitettiin dokumenttielokuva Free China: The Courage to Believe (palkittu 5 kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla). Tapahtumassa Falun Gongin harjoittaja Lizhi He kertoi omasta kokemuksestaan oltuaan mielipidevankina Kiinassa. Lizhi He asuu Kanadassa.

Lizhi He

Huolimatta kiireisestä aikataulustaan, kymmenen parlamentin jäsentä ja henkilökuntaa osallistui konferenssiin.

Tapahtumaa käsitteli myös kansallinen tv-ohjelma ja muita tiedotusvälineitä. Parlamentin jäsen Moshe Feiglin ja Lizhi He olivat suositun radio-ohjelman haastateltavina.


Falun Gongin vainon esilletuominen Knessetissä

Aloite asian esille tuomisesta teki parlamentin varapuheenjohtaja Moshe Feiglin. Hän on viime vuosina useaan otteeseen tuonut esille Falun Gongin vainoa ja puhunut julkisesti rikoksista ihmisyyttä vastaan, johon ovat syyllistyneet Kiinan viranomaiset.

Avauspuheenvuorossaan Feiglin sanoi, että häntä oli painostettu peruuttamaan tapahtuma, ja muita jäseniä olit painostettu olemaan osallistumatta siihen. Hän kertoi myös, että monet jäsenet, jotka eivät voineet osallistua, esittivät myötätuntonsa tapahtumalle.

Tämä julmuus pakkoelinryöstöistä - varastaa ihmisen elimiä - on käsittämätöntä, ja se tapahtuu meidän maailmassamme, koska maailma ei ole korottanut tarpeeksi ääntään - se on liian hiljaa. Mutta nyt, kun maailma on heräämässä ja parlamentit ympäri maailmaa ovat korottamassa ääntään, se ei sovi, että Israelin parlamentti vaikenisi."

Uhrin lausunto

Lizhi He pelastettiin Kiinasta Kanadan viranomaisten avulla, 3,5 vuoden laiton vankeus ja henkinen ja fyysinen kidutus melkein tappoi hänet.

Kidutuksessa käytettiin erilaisia menetelmiä, kuten istuttamalla samassa asennossa, pitämällä talvella jääkylmässä vedessä pitkiä aikoja, estettiin nukkumasta, rajoitettiin wc:n käyttöä, annettiin sähkösokkeja, ja pakotettiin lukemaan Falun Gongia herjaavaa kirjallisuutta.

Kidutus ja pitkään jatkunut korkea kuume vaurioittivat He’n keuhkoja pahoin. Siitä seurasi hengitysvaikeuksia, verenvuotoa, ja munuaisongelmia. Hän oli hyvin heikko, mutta siitä huolimatta hänet pakotettiin kaivamaan ojia ja kuljettamaan kiviä pitkiä päiviä. Tätä jatkui useita kuukausia.

Vasemmalta oikealle: Lizhi He, Knessetin varapuheenjohtaja Feiglin ja Israelin Falun Gong Informaatiokeskuksen johtaja Bar-Illan.


”Ei koskaan enää”

Kidutuskokemukset olivat synkkää kuultavaa. He sanoi lopuksi: ”Israelin kansalla on vielä muistissa holokaustin kärsimykset ja uskon, että he ovat tietoisia seurauksista, kun totuus ja tosiasiat kansanmurhasta kohtaavat ”sokeat silmät” ja ”kuuroutuneet korvat”. ”Ei koskaan enää”, on lupauksemme koko ihmiskunnalle, Falun Gongin vainon on loputtava. Elinryöstöjen on loputtava. Meidän on sanottava syyllisille: ”Se on loppu nyt!” Puhumalla asiasta voit auttaa pelastamaan ihmishenkiä, teollasi on Jumalan siunaus. Kiitos.”

”Kansakunnan vahvuus mitataan sen moraalisilla arvoilla”

Natan (Anatoli) Sharansky on Jewish Agency for Israelin puheenjohtaja. Hän itse oli mielipidevanki silloisessa Neuvostoliitossa ja hänet pelastettiin maailmanlaajuisen tuen avulla. Sharansky puhui uskostaan: ”Kansana Israelilla on moraalinen viesti maailmalle. Kansakunnan vahvuus mitataan sen moraalisilla arvoilla.” Hän kertoi, että vuosia sitten kauppavaltuuskunnan johtajana, hän tapasi Kiinan pääministerin ja kertoi olleensa mielipidevanki. Yritys nostaa esille ihmisoikeudet, järkytti enemmän muita kokouksen osallistujia, kuin Kiinan pääministeriä.

Natan Sharansky

Pitkäaikainen rabbien tuki

Monet Israelin rabbit ovat vuosia aktiivisesti osoittaneet tukensa. ”Miksi Kiinan hallitus vainoaa näitä ihmisiä”, kysyi rabbi Meir Halevi . ”Koska näillä ihmisillä on kolme periaatetta: Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys. Hän, joka vainoaa Totuutta, tukee valheita, hän, joka vainoaa Myötätuntoa, tukee pahaa; ja joka vainoaa Kärsivällisyyttä, ei todellakaan ole myötätuntoinen. ”Uusi ”Sanhedrin” aloitti toimintansa useita vuosia sitten ja valitsi Falun Gongin ensimmäiseksi tapauksekseen (ks. "Israeli Rabbinical Council Finds Chinese Regime Liable for Falun Gong Deaths")

Rabbi Uri Sharkin mukaan on erittäin merkittävää, että tämä kysymys otettiin esille Knessetissä. Rabbi Elyakim Levanon tuki keskustelua sanomalla uhrille: ”Sinulla on usko, meillä on usko - usko voittaa.”

”Lopettakaa kohtelemasta ihmisiä kaltoin heidän uskonsa vuoksi”

Järjestäjät antoi päätöksen, jossa luki: ”Me, tähän konferenssiin osallistujat vaadimme, että Kiinan hallitus lopettaa elinryöstötoiminnan; kunnioittakaa ”Jumalan kuvaa”, joka on yhteinen meille kaikille; ja lopettakaa vaino ja ihmisten kaltoin kohtelu heidän uskonsa vuoksi. Knessetin Liberaaliryhmä seuraa vakavia ihmisoikeusloukkauksia Kiinassa, ja pitää tiukasti kiinni tästä moraalisesta vaatimuksesta.”

Konferenssin isäntänä toimi hiljattain perustettu Liberaalien eturyhmä yhteistyössä New Tang Dynasty Television Israelin alaosaston kanssa.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/4/29/139098.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.