Free China -dokumenttielokuva herätti kiinnostusta Ruotsin eduskunnassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Free China -elokuvan tuottaja Kean Wong, ja elokuvan naispääosan esittäjä Jennifer Zeng vierailivat Ruotsin eduskunnassa Free China: The Courage to Believe -elokuvan esitystilaisuudessa. (Kuva: Eva Sagerfors/Epoch Times)

Palkittu dokumenttielokuva Free China esitettiin kiinnostuneelle ryhmälle Ruotsin parlamentissa 12.3. 2013. Erityisvieraina olivat elokuvan tuottaja Kean Wong ja naispääosan esittäjä Jennifer Zeng.

Elokuva ei ole vielä julkisessa levityksessä, mutta sitä esitettiin viime vuoden aikana elokuvafestivaaleilla ja yksityisesityksissä eripuolilla maailmaa, muun muassa Yhdysvaltain kongressissa ja Euroopan parlamentissa.

Elokuvassa seurataan kahden henkilön kertomusta, miten heidät vangittiin uskonsa vuoksi Kiinassa. Tänäkin päivänä heidän kohtalonsa jakavat sadat tuhannet mielipidevangit Kiinan vankiloissa. Elokuva käsittelee myös työleirien hirvittäviä olosuhteita, joissa vangit altistetaan fyysiselle ja henkiselle kidutukselle sekä vaaralle joutua elinryöstön kohteeksi.

Jennifer Zeng muistutti ennen elokuvan alkua: ”En ole täällä pitämässä historian oppituntia. Tätä tapahtuu Kiinassa juuri nyt.”

Vuonna 2006 paljastui, että Kiinassa on olemassa valtiollinen järjestelmä elinsiirtoja varten. Asiakkaina ovat rikkaat kiinalaiset ja länsimaalaiset henkilöt. Julkisilla sairaaloilla on kotisivustoja, jotka lupaavat nopeasti sopivan ja korkealaatuisen elimen. Elimet tulevat eläviltä ihmisiltä. Tutkimusten ja haastattelujen mukaan elinten lähteitä ovat kristityt, uiguurit, poliittiset toisinajattelijat ja Falun Gongin harjoittajat. Tahtomattaan he muodostavat elävän elinpankin.

Elokuva kertoo Charles Leen ja Jennifer Zengin tarinan; he harjoittavat Falun Gongia, joka kiellettiin Kiinassa 1999. Dokumentissa kerrotaan Falun Gongin harjoittajien seuraavan periaatteita Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys ja että menetelmä saavutti nopeasti suuren suosion 90-luvun alussa Kiinassa. Silloin Kiinan kommunistinen puolue tuki menetelmää, jonka vaikutus yhteiskunnan moraalin nousuun oli hyvä ja ihmiset pysyivät terveinä. Siinä vaiheessa, kun puolue arvioi harjoittajien määrän ylittäneet kommunistisen puolueen jäsenmäärän, toisin sanoen harjoittajia oli yli 70 miljoonaa, Falun Gong kiellettiin Kiinassa. Harjoittajia vangittiin ja valtava mustamaalauskampanja ja uudelleenkoulutusohjelma käynnistettiin.

Tuottaja Kean Wong kertoi huomanneensa, kuinka elokuvan ansiosta ihmisten silmät ovat auenneet näkemään Kiinassa olevan Falun Gong -kysymyksen.

Kansanedustaja Elisabeth Björnsdotter-Rahm (kok) vastaa SRHR- ja ihmisoikeuskysymyksistä ulkoasiainvaliokunnassa. Hän kertoi saaneensa uutta tietoa elokuvan kautta, ja hänestä on tärkeää, että mahdollisimman monet näkevät sen. (Kuva: Anne Hakosalo / Epoch Times)

Vaikka Elisabeth Björnsdotter-Rahm seuraa ihmisoikeustilannetta maailmassa, hänelle oli uutta vainon laajuus ja sen vakavuus. Hänen mielestään elokuva on erittäin hyvä, ja kaikkien olisi nähtävä se!

Hän oli yksi niistä poliitikoista, joiden avulla elokuvan esitys saatiin järjestettyä eduskunnassa.

Elokuvan jälkeen Kean Wong, Jennifer Zeng ja International Society for Human Rightsin puheenjohtaja Peter Ebertz vastasivat yleisön kysymyksiin.

Kun kysyttiin, mitä Ruotsi voisi tehdä Wong vastasi, että Kiinan kanssa käytävien kokousten aikana on aina tärkeää ottaa esille ihmisoikeudet, uskonnon- ja sananvapaus. ”Se on molempien maiden etu”, hän sanoi. ”Jotta Kiinasta tulisi vapaa, tästä on tärkeää tiedottaa ihmisille ympäri maailmaa. Mitä jos kaikki hallitukset asettaisivat vaatimuksia kauppasuhteilleen Kiinan kanssa”, lisäsi Wong.

Boriana Åberg (kok) osallistui elokuvanäytöksen järjestämiseen, ja hän kertoi kokeneensa dokumentin voimakkaasti osittain siksi, että hän kasvoi kommunistisessa maassa. (Kuva: Anne Hakosalo)

Nähtyään elokuvassa Kiinan kansan sorron, se herätti monenlaisia tunteita Boriana Åberg, joka itse varttui kommunistisessa Bulgariassa. Hänelle Jennifer Zeng on todellinen sankari. Hänen mielestään on sääli, että elokuvassa esiin tulevat kysymykset eivät saa näkyvyyttä tiedotusvälineissä. Hän lisäsi, että ihmisoikeuskysymykset eivät herätä ihmisissä riittävää kiinnostusta.

Annelie Enochson (Kd) esitti kysymyksiä paneelin jäsenille. Hänen toimiin kuuluu Kiinan ihmisoikeuskysymykset. (Kuva: eduskunnan valokuva)

Monet olivat vaikuttuneita Jennifer Zengin rohkeudesta tulla julkisuuteen tarinansa kanssa. Häntä on myös painostettu olemaan hiljaa. Hän kuitenkin sanoo jatkavansa, kunnes vaino on ohi.

- Miten voisimme kokea olevamme vapaita, kun viidesosa maailman väestöstä ei sitä ole? Voimme auttaa muuttamalla asioita ja samalla luomme historiaa.

Kaikesta huolimatta hän näkee asiassa tapahtuneen parannusta. Vain muutama vuosi sitten, kun elokuvaa alettiin tehdä, 77 miljoonaa kiinalaista oli hylännyt KKP:n ja sen alajärjestöt. Nyt luku on jo 130 miljoonaa. Se on merkki siitä, että ihmiset Kiinassa ovat heräämässä, he ymmärtävät, että jotain on todella pielessä Kiinassa.

Annelie Enochson on perehtynyt ihmisoikeuskysymyksiin ja Kiinan tapahtumiin. Hän on muun muassa ollut edistämässä uiguurien tilannetta Luoteis-Kiinassa. Kuullessaan Jennifer Zengin ja Charles Leen tarinan, hän kertoi sen koskettaneen häntä, ja hän toivoo, että nämä kertomukset auttavat saamaan vainolle kasvot eikä ainoastaan tilastotietoja.

”Uskonnonvapaus, sananvapaus, mielipidevapaus ja omantunnonvapaus. Nämä vapaudet ovat erittäin tärkeitä minulle. Jos nämä vapaudet olisivat Kiinassa, Kiina olisi nyt vapaa”, sanoi Annelie Enochson.


Lähde: http://www.epochtimes.se/articles/2013/03/15/24800.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.