Lapin Kansan uutinen: ”Kiina kiduttaa Lappiin paenneiden siskojen äitiä”.

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Pohjois-Suomessa ilmestyvä Lapin Kansa kertoo 11.2.2013 ilmestyneessä jutussaan Suomessa asuvan Jin Zhaoyun äidistä Chen Zhenpingistä, joka pidätettiin Kiinassa 2008 Falun Gongin harjoittamisen vuoksi. Jin Zhaoyu ja hänen siskonsa asuvat Rovaniemellä.

Lehti kertoo, että siskokset eivät ole kuulleet äidistään yli kolmeen vuoteen, ja Jin kertoo olevansa syvästi huolissaan äidistään. Tietolähteiden mukaan äitiä kidutetaan naisvankilassa, ja Falun Gongin harjoittajien vainosta kertovalle nettisivustolle ilmaantui hiljattain kertomus, jonka mukaan Cheniä aivopestään, valvotetaan ja vahingoitetaan fyysisesti. Kertomuksen mukaan Jin Zhaoyun äidilleen lähettämät rahat ryöstetään ja tämä on pakotettu vakuuttamaan, ettei häntä kohdella vankilassa kaltoin.

Lapin Kansan jutussa kerrotaan muun muassa, että tietolähteen mukaan Chen Zhenpingin mielenterveys on järkkynyt kidutuksen vuoksi. Hän ei pysty enää seisomaan ja hänen näkönsä on heikentynyt. Lehdelle Jin Zhaoyu oli kertonut pitävänsä tietoja uskottavina. Hän arvelee tietojen olevan peräisin joltain vankilasta vapautuneelta vangilta. Tytär oli soittanut vankilaan, missä hänen äitiään koskevat tiedot kiistettiin ja puhelu katkaistiin. Jin toivoo, että suomalaispäättäjät ottaisivat asian esiin kiinalaisjohtajia tavatessaan, ja ihmiset tukisivat Cheniä postikorttikampanjalla. Se voi olla ainoa keino pitää äiti hengissä.

Näin voit auttaa:
Chen Zhenpingin Rovaniemellä asuvat tyttäret pyytävät ihmisiä lähettämään heidän äidilleen postikortteja vankilaan. Vaikka kortit eivät kulkeutuisi Chenille asti, ne painostavat kiinalaisvankilaa pitämään tämän hengissä.

Osoite: Chen Zhenping
Henansheng Nuzi Jianyu
Xinyuan lu No.16
Xinxiangshi 453700
Henansheng
CHINA


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.