Kiinan eettisen kulttuurin kantaisä - Keisari Shun

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Keisari Shun ( 2255 eKr.) muistetaan Kiinassa Kiinan eettisen kulttuurin kantaisänä. Hänen elämäntapansa opetti hänen lähellään oleville ihmisille miten käyttäytyä oikein eettisestä ja moraalisesta näkökulmasta katsottuna.

Etiikan ydin oli seuraava: omien vanhempiensa kunnioittaminen, oikeudenmukainen hallitseminen, uskollisuus puolisoa kohtaan, vanhempien ihmisten kunnioittaminen ja luotettava ystävyys.

Valtakautensa lopulla Keisari Yao ymmärsi ettei hänen poikansa ollut riittävän hyveellinen periäkseen valtaistuinta. Niinpä hän vieraili monilla paikkakunnilla yrittäen löytää ihmisen, jonka hyveellisyys riittäisi keisariksi nimittämiseen.

Tuohon aikaan Shun oli 20-vuotias, mutta hänen kunnioituksensa vanhempiaan kohtaan oli hyvin tiedossa. Kaikki ministerit, jotka keisarin pyynnöstä etsivät riittävän pätevää henkilöä hänen valtaistuimensa perijäksi, suosittelivat Shunia, joka tuolloin oli 30-vuotias.

Shun oli hyvin vaatimaton, ystävällinen ja ahkera. Kyntäessään pellolla hän saattoi antaa pois hyvälaatuista maata jos joku tarvitsi sitä. Shunin hyveellisyyden innoittamana ihmiset lopettivat toistensa kanssa riitelemisen raja-asioista ja sen sijaan osasivat asettaa itsensä toisen asemaan. Mennessään kalastamaan, Shun ei koskaan vallannut hyviä kalavesiä, ja vähitellen muut ihmiset tekivät samoin; antoivat rikkaat kalavedet myös muiden käyttöön. Shunin hyvällä luonteella oli hyvin syvällinen vaikutus ihmisiin.

Ihmiset halusivat olla Shunin naapureita ja jokainen, joka eli hänen läheisyydessään sai häneltä vaikutteita. Niinpä paikka, jossa Shun asui, kasvoi kyläksi yhdessä vuodessa, pikkukaupungiksi seuraavana vuonna ja kolmantena vuotena suurkaupungiksi.

Keisari Yao pyysi 50-vuotiasta Shunia palvelemaan keisarina. Shunin luonteen suuruus ja lahjakkuus vakuuttivat keisari Yaon, ja 61-vuotiaana Shunista tuli koko valtakunnan hallitsija.

Keisari Shunin valtakausi kesti kolmekymmentäyhdeksän vuotta jonka jälkeen hän luovutti valtaistuimen Yu`lle. Hän hallitsi valtakuntaansa myötätunnolla, joten jokainen rakasti ja totteli häntä. Keisari Shun kuoli 110-vuotiaana.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.