Free China -dokumenttielokuva esitettiin kutsuvieraille Ruotsin vanhimmassa elokuvateatterissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Péter Kovács, Kokoomuksen kunnanvaltuutettu Höganäsissä sanoin, että meidän pitäisi olla enemmän huolissamme kiinalaisten voinnista Kiinassa eikä vain heidän taloudestaan. (Kuva: Hans Bengtsson)

Monta palkintoa voittanut dokumenttielokuva "Free China: The Courage to Believe, Rohkeus uskoa" esitettiin kutsuvieraille Ruotsin vanhimmassa elokuvateatteri Sagassa Höganäsissä.

- Tiedämme aivan liian vähän siitä, mitä Kiinassa tapahtuu, sanoi kunnanvaltuutettu Péter Kovács nähtyään elokuvan.

Elokuvateatteri Sagassa käynnistettiin ensimmäinen projektori jo vuonna 1899 Köpmangatanilla Skånen Höganäsissä, kertoi Péter Kovács. Hän oli kutsunut politiikan kollegojaan yksityiseen Free China -elokuvan näytökseen. Elokuvan on tuottanut tv-asema NTD, joka myös oli järjestäjänä.

Dokumenttielokuva kertoo kahden kiinalaisen kamppailusta uskonsa puolesta, ja heidän joutumista vankilaan, kun Kiinan kommunistipuolue vangitsi heidät käynnistettyään vainon hengellistä Falun Gong -menetelmää vastaan. Se kertoo myös siitä, kuinka he vapautumisen jälkeen pyrkivät levittämään tietoa vainosta, ja miten he haluavat auttaa kiinalaisia vapautumaan kommunistipuolueen sorrosta.

Péter Kovácsin mukaan painopiste on liiaksi pelkästään Kiinan kaupassa ja taloudellisessa menestyksessä.

- Olemme unohtaneet Kiinan kansan, miten se elää ja miltä heidän arkipäivänsä näyttää.

Elokuvassa kuvattavaa Falun Gongin harjoittajien kidutusta ja elinryöstöjä, Kovács vertasi toisen maailmasodan aikana tapahtuneeseen sortoon Itä-Euroopassa.

- Mutta tämä oli pahempaa.

Se antoi myös erilaisen näkökulman kunnan arkipäiväisiin asioihin.

- Täällä meillä saatta olla valtava riita siitä, että joku saa rakentaa pari kerrosta lisää.

- Meillä on kaikki niin hyvin täällä. Elokuva antoi ajattelemisen aihetta, ainakin minulle.

Free China: Rohkeus uskoa:

Vuonna 2012 elokuva on palkittu neljä kertaa elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa ja se on valittu palkinnon saajaehdokkaaksi kolme kertaa.


http://www.epochtimes.se/articles/2012/11/30/24272.html
http://se.clearharmony.net/articles/201212/110327.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.