Totuudenselventäminen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kunnioitettu Mestari!
Harjoitustoverit!

Olen espanjalainen harjoittaja. Osallistuin 16. toukokuuta 1996 Dalianin Falun Dafan oppikursseihin erään ystäväni esittelyn kautta. Katsottuani videon jossa Mestari opetti Fata, näkemykseni maailmasta muuttui perusteellisesti. Ymmärsin ettemme elä sen vuoksi, että tavoittelemme mainetta ja mammonaa, vaan elämme kärsimisen ja karman takaisinmaksun vuoksi voidaksemme palata takaisin omaan alkuperäämme ja todelliseen itseemme, alkuperäiseen maailmaamme. Kun olin lukenut "Zhuan Falunin", olin todella innoissani, aivan kuin olisin saanut aarteen. Olin vihdoinkin löytänyt tien takaisin taivaaseen. Aioin päättäväisesti kulkea kultivointitietä ja ahkerasti pyrkiä saavuttamaan päämäärän.

Muutuin dramaattisesti opiskeltuani Fa’ta jonkin aikaa. Kiintymykseni kilpailla omista eduista vähenivät enemmän ja enemmän. Opiskelin Fa’ta ja tein harjoituksia muiden kanssa joka päivä. Olin terveen näköinen ja tunsin olevani täynnä energiaa. Annoin myös tietoa Fa’sta sukulaisilleni ja ystävilleni ja kerroin heille kokemistani muutoksista alettuani kultivoida. Minulla oli siihen aikaan sopimus hostellin pitämisestä, ja otin aina vapaan huoneen, jossa opiskelimme Fa’ta. Menimme usein kaduille levittämään tietoa Fa’sta ja tekemään harjoituksia. Opiskelemaan tulleiden ihmisten määrä kasvoi joka päivä.

20. heinäkuuta 1999 Kiinan kommunistipuolue aloitti julman Falun Gongin vainon ja harjoittajia pidätettiin paljon. Yhtäkkiä taivas muuttui mustaksi. KKP:n herjaava propaganda ei yksinkertaisesti vaikuttanut todelliseen kultivoijaan. Illalla opiskelimme Fa’ta ja teimme harjoituksia ja päivällä menimme ulos selventämään totuutta Falun Gongista.

Eräänä päivänä, kun luin Zhuan Falunia konttorissa, yhtäkkiä poliisi murtautui sisään. Hän näki minun lukevan Dafa -kirjaa ja kiirehti nappaamaan sen. Tuolloin ensimmäinen ajatukseni oli että minun ei pidä antaa hänen ottaa kirjaa, minun täytyy suojella Dafa-kirjaa. Juoksin pöydän ympäri. Lopulta hän uhkaili minua: "Anna minulle kirja, ja kirjoita katumuskirje niin selviydyt asiasta hienosti." Vastasin: "En anna sinulle kirjaa, kultivoin Dafa’a tullakseni hyväksi ihmiseksi eikä siinä ole mitään väärää, en kirjoita katumuskirjettä." Hän yritti ottaa minut kiinni uudelleen, mutta laitoin kirjan vaatteideni sisään. Mielessäni ajattelin: "Mestari suojele minua, älä anna hänen ottaa kirjaa.” Niin pian kuin minulla oli tämä ajatus hän välittömästi veti kätensä pois. Hän sanoi: "Odotapas vain. Uskallat uhmata hallitusta, seuraukset siitä ovat huonot. Mainitsemattakaan sitä, että ehkä et saa pitää hostelliasi auki." Sitten hän lähti vihaisena. Tunsin helpotusta, kun näin hänen lähtevän, Dafa-kirja oli pelastettu.

Muutin Espanjaan syyskuussa 2004. Useiden hankaluuksien jälkeen löysin vihdoin paikallisen harjoituspaikan. Mestari sanoo Fa-luennoissa: ”Dafa opetuslapsien täytyy tehdä kolme asiaa hyvin: opiskella Fa’ta, lähettää oikeamielisiä ajatuksia, ja selventää totuus”. Alussa tunsin itseni hyvin masentuneeksi, koska minulla ei pelkoni vuoksi ollut paljon sanottavaa, enkä saanut kovin montaa irtisanoutumaan KKP:sta. Samalla näin, että muut harjoittajat tuntuivat saavan palkkion, koska he selvensivät totuuden pelastaakseen ihmisiä. Kun olin jakanut kokemukseni muiden harjoittajien kanssa, löysin syyn, mikä oli etten ollut opiskellut Fa’ta hyvin ja minulla oli pelon kiintymys.

Valaistuin Fa -opiskelun kautta siihen miksei minulla ole mitään sanottavaa. Niinä synkkinä heinäkuun päivinä 1999 enkö itse todistanut KKP:n aloittamaa Falun Gongin vainoa? Kaikista näistä tosiasioista voisin puhua, jotta ihmiset saisivat tietää totuuden vainosta, ja voisin kertoa heille, että Falun Gong on oikeamielinen. Eivätkö kokemukseni olleet kaikkein vakuuttavimpia esimerkkejä? Kun ajattelin tätä, sydämeni selkeni. Päätin, että tapahtuipa mitä tahansa, millä säällä tahansa, minun on mentävä ulos ja kannustettava ihmisiä irtisanoutumaan Kiinan kommunistisesta puolueesta, Nuorisojärjestöstä ja Nuorista pioneereista.

Vaikka ymmärsin Fa’n näkökulmasta tunsin silti itseni hermostuneeksi, kun menin ulos selventämään totuutta kasvotusten, ja pelkäsin etten puhunut selkeästi. Kun kohtasin jonkun, joka ei ottanut materiaalia, ajattelin: ”Ei ole mitään mitä voin tehdä, jos et arvosta tätä mahdollisuutta”. Kun tapasin jonkun jolla oli huono asenne, tunsin itseni hyvin surulliseksi ja toisaalta säälin häntä, koska hän menetti tilaisuuden, toisaalta tunsin syyllisyyttä, koska en voinut pelastaa häntä kun en selventänyt totuutta hyvin. Joskus olin huolestunut palattuani kotiin totuudenselvennyspaikalta. Mestari sanoi Chicagon Fa -konferenssissa: "Mitä tahansa koet kultivoinnin aikana – olipa se hyvää tai pahaa – se on hyvä asia sillä se tulee juuri sen vuoksi että kultivoit. Kultivoija ei voi saavuttaa täydellistymistä, kun hän on täynnä inhimillisiä ajatuksia, ja hänellä on karmavelkoja tai hän on täynnä kiintymyksiä."

Kun paransin Xinxingiäni opiskelemalla Fa’ta, ymmärsin, että syy miksi en voinut pelastaa näitä ihmisiä johtui laupeuden ja kärsivällisyyden puutteesta. Nämä konfliktit ilmestyivät kiintymysteni vuoksi. Opiskelemalla Fa’ta ja tekemällä ne kolme asiaa, sydämeni on tullut puhtaaksi ja totuudenselventämisen vaikutus oli parempi. Olen valaistunut siihen, että tehdessäni totuudenselvennystä kasvotusten ihmisten kanssa, kaikki pahat asiat joita kohtasin, olivat kuin peili, joka auttoi minua katsomaan sisäänpäin. Kun katson taaksepäin, ne kaikki olivat Xinxingin parannuksen askeleita. Totuudenselventämisen kautta tuntevia olentoja pelastui ja minäkin menin askel askeleelta eteenpäin.

Aina kun minulla on aikaa, menen selventämään totuutta kiinalaisille. Milloin vain menen ulos ja mitä vain teen, otan aina mukaani Dafa-materiaalia laukkuuni. Kun näen kiinalaisia, kerron heille tosiasiat Falun Gongista, ja rohkaisen heitä irtisanoutumaan KKP:sta. Niiden ihmisten määrä, jotka irtisanoutuvat kommunistipuolueesta, kasvaa joka kerta, mutta kohtaan silti joskus vaikeuksia tai ihmiset kiroavat minulle, tai kohtaan sarkasmia, ja jotkut repivät materiaalit palasiksi jne., mutta en lannistu vaan kohtelen asioita mahdollisuutena kohottaa Xinxingiäni. Uskon voivani pelastaa heidät myötätunnollani.

Muistan, kun olin kerran selventämässä totuutta, ja jakamassa materiaaleja maanalaisen sisäänkäynnin edessä. Tervehdin kiinalaista miestä, joka tuli sinne ja sanoin hänelle: "Hei ystäväni, mistä päin Kiinaa olet kotoisin?" Hän sanoi: "Fujianista.” Sanoin: "Oletko kuullut KKP:sta ja Falun Gongin vainosta. Falun Dafa on oikeamielinen, se opettaa ihmisiä olemaan hyviä ja parantamaan moraalista luonnettaan. Tässä on sinulle vähän materiaaleja joita voit viedä kotiin ja lukea niitä." Hän otti materiaalit, repi ne palasiksi ja heitti sitten maahan. Hän myös moitti minua: "Olette kiinalainen? Hävetkää!" Sanoin hänelle hymyillen: "Älkää suuttuko, ymmärrätte kun olen kertonut kaiken." Hän sanoi jotain vihaisesti, kääntyi kannoillaan ja käveli pois.

Polvistuin poimimaan silputut materiaalit ja huomasin, että muutamia ihmisiä oli kerääntynyt katsomaan jupakkaa. Ajattelin: "Koska täällä on nyt näin paljon ihmisiä, minulla on hyvä tilaisuus kertoa heille totuus." Joten hymyilin ja tervehdin ihmisiä ympärilläni, ja kerroin heille Dafan hyvyydestä, ja kerroin heille tosiasiat KKP:n ylläpitämästä Falun Gongin vainosta. Sanoin: "Tämä on mitä olen kokenut henkilökohtaisesti Kiinassa." Silloin siihen asti niin hiljainen yleisö alkoi puhua, ja yksi heistä sanoi: "Se mitä sanoit on totta, KKP ei ole enää kauan vallassa. "Toinen sanoi: "Olet hyvin ystävällinen, vaikka ihmiset solvaavat sinua tuolla tavalla, et kuitenkaan suutu." Yksi ja toinen sanoi: "Olen kuullut puhuttavan Falun Gongista kauan aikaa sitten, ihmiset jotka harjoittavat Falun Gongia ovat kaikki hyviä ihmisiä." Jatkoin keskustelua: "Koska olen oppinut Falun Dafa’a, ja ymmärtänyt periaatteet "Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys", haluan tehdä tätä auttaakseni teitä näkemään totuuden. KKP on paha henki, ja vain irtisanoutumalla kommunistipuolueesta ihmiset voivat saada paremman tulevaisuuden." Kaikki halusivat irtisanoutua kaikista kommunistipuolueen järjestöistä yksi toisensa jälkeen. Autoin heitä siinä, ja sen jälkeen he lähtivät onnellisina pois.

Kaksi päivää myöhemmin olin taas maanalaisen sisäänkäynnin edessä selventämässä totuutta, mutta harvat ihmiset irtisanoutuivat KKP:sta. Sitten kuulin kun joku sanoi: "Hänessä on jotain vikaa, kirosin hänelle mutta hän on yhä täällä." Katsoin ääntä kohti ja näin sen henkilön, joka oli repinyt materiaalit kaksi päivää sitten. Hän toi kaksi kaveriaan nauramaan minulle! Muistin mitä Mestari sanoi: "Kaikki mitä koet kultivoinnin aikana – joko hyvää tai pahaa - on hyvä asia, sillä se tulee vain koska olet kultivoija." (’Chicagon Fa -konferenssi ’)

Koska minulla oli ennalta määrätty suhde heidän kanssaan, tapasin heidät uudelleen. Niin kauan kuin he voivat saada tietää totuuden, en välitä miten he kohtelivat minua. Lähestyin heitä ja sanoin: ”Hei, se on kohtalo, tapaamme jälleen." Jatkoin kertomalla lisää tosiasioita Falun Gongin vainosta. Tällä kertaa hän ei ollut niin järjetön. Sanoin: "Tapaamme uudelleen, jos meillä on ennalta määrätty suhde. Uskon että olette mukavia ihmisiä, teillä on huolia ja murheita, sillä ettekö muuten asuisi Kiinassa perheenne kanssa sen sijaan, että tulitte tänne kärsimään." He nauroivat ja lähtivät.

Muutama päivä myöhemmin, kun tulin maanalaisen sisäänkäynnin eteen, näin heidät jo siellä. Tällä kertaa he tervehtivät minua ensin. Mies sanoi: "Hei sisko, olin töykeä kahdesti, mutta silti olit ystävällinen minulle ja hymyilit. Se mitä sanoit meille sinä päivänä todella järkytti minua, miten tiedät, että elämäni ei sujunut hyvin Kiinassa ja että lähdin perheeni kanssa tänne?" Vastasin: "Koska KKP:lla ei ole hyvettä, ei ole demokratiaa. Se on tehnyt paljon pahoja asioita ja vahingoittanut niin monia ihmisiä, jopa Falun Dafa’a, joka opettaa ihmisiä olemaan hyviä, KKP vainoaa sitä armottomasti. Monet perheet kamppailevat ja ovat murheellisia. Siksi tulemme julkisesti kertomaan totuuden ihmisille, antaen heille mahdollisuuden murtautua ulos KKP:n pahan vaikutuksen alaisuudesta ja saada parempi tulevaisuus." Hän sanoi: "Ymmärrän mitä sanot, tulin tänään odottamaan ja haluan materiaalia. Olet todella mukava ihminen. Kiitos, sisko!"

Kahden päivän kuluttua tapasin hänet uudelleen, kun olin selventämässä totuutta. Tällä kertaa hänellä oli taas kaksi kaveria mukanaan ja hän sanoi: "Luin kaikki materiaalit mitkä annoit minulle, olet oikeassa. Minulla on tunne, että KKP on loppuvaiheissaan, KKP on todella huono. Joten haluaisimme irtisanoutua Nuorista pioneereista." Irtisanouduttuaan KKP:sta he lähtivät onnellisina pois.

Lääketieteen seminaari pidettiin Barcelonassa tämän vuoden huhtikuussa ja siihen osallistui paljon kiinalaisia lääketieteen asiantuntijoita. Ajattelin, että kiinalaisten ei ole helppo matkustaa ulkomaille, joten tämä on hyvä mahdollisuus antaa heidän tietää tosiasiat Dafa’sta. Kokous kesti kolme päivää. Tapasimme kokouspaikan ulkopuolella muutamia kokoukseen tulleita kiinalaisia.

Ensimmäisenä päivänä keskustelin kiinalaisen naisen kanssa, joka tuli ulos kokouksesta. Keskusteltuani vähän aikaa hänen kanssaan, kysyin jos hän oli kuullut Falun Gongista Kiinassa. Hän nyökkäsi ja kysyi: "Mitä asia koskee?" Sanoin: "Tiedättekö millainen harjoitusmenetelmä Falun Gong on?" Hän pudisti päätään. Minä jatkoin: "Falun Dafa opettaa ihmisiä olemaan hyviä, nostaa moraalista tasoa ja ihmiset voivat saada terveen kehon. Mutta tällaista hyvää menetelmää, joka voi hyödyttää sekä kansaa että yhteiskuntaa, KKP vainoaa julmasti. KKP:n ylläpitämän Falun Gongin vainon vuoksi annamme kaikkien kiinalaisten ja koko maailman tietää tosiasiat." Sitten kerroin hänelle totuuden Taivaallisen rauhan aukion itsemurhapoltosta ja nykyisestä suuntauksesta irtisanoutua KKP:sta.

Jotkut kokoukseen osallistuneista kiinalaisista olivat järkyttyneitä, jotkut olivat hiljaisia. Yksi heistä sanoi ettei asia kuulu heille. Sanoin: "Totuuden tietäminen koskee kaikkien tulevaisuutta." Annoin heille Dafa-materiaaleja, ja jotkut heistä ottivat niitä. Lisäsin: "Se että tapaamme ulkomailla on ennalta määrätty kohtalonsuhde. Puhun teille lisää seuraavalla kertaa, kun olette vapaalla."

Toisena päivänä minä ja muut harjoittajat odotimme kokouspaikan oven edessä. Kokouksen jälkeen tapasin heidät uudelleen. Tervehdin heitä ja kysyin jos he olivat lukeneet materiaaleja. He sanoivat olleensa liian kiireisiä ehtiäkseen lukemaan. Sanoin heille: "Toivon vain, että saisitte tietää totuuden mahdollisimman pian." Sitten kerroin heille omista suurista muutoksista sekä kehossani, että ajatuksissani, kun aloin kultivoida Falun Gongia. Ennen kuin he lähtivät he sanoivat: "Kiitos, että kerroitte meille kaikki nämä asiat, luemme nämä materiaalit."

Kolmantena päivänä – kokouksen viimeisenä päivänä – tapasimme jälleen. Ryhmässä ollut keski-ikäinen mies puhui ensin. Hän sanoi: "Kiitos että annoitte meille näitä materiaaleja, kiitos myös siitä, mitä kerroitte meille näinä parina päivänä. Tiedämme nyt paljon enemmän asioista, joita emme ymmärtäneet aiemmin. Olemme saaneet paljon hyötyä tältä Espanjan matkalta, olemme nähneet länsimaalaisten todellisen elämän. ”Ja sen lisäksi", hän osoitti totuutta selventäviä materiaaleja, ”nämä materiaalit ovat odottamattomia bonuksia, bonuksia sielulle. Tämän vuoksi me todella arvostamme sinua. Mitä tulee irtisanoutumiseen KKP:sta, olemme keskustelleet asiasta ja päättäneet kaikki irtisanoutua KKP:sta, ilmoittakaa meidät ja käyttäkää hyviä peitenimiä.”

Olin todella innoissani kun kuulin sen. He saivat peitenimet ja lähtivät hymyillen pois.

Nähtyäni kiinalaisten, jotka olivat irtisanoutuneet KKP:sta, lähtevän pois iloisina, arvostin Mestaria täydestä sydämestä. Pinnalta katsoen minä olin se, joka suostutteli ennalta määrätyt ihmiset irtisanoutumaan KKP:sta vaikka itse asiassa se on Mestarin valtava myötätunto, joka saa tuntevat olennot muuttamaan asennettaan tullakseen pelastetuiksi.

Fa-opiskelu ja harjoituksien tekeminen sai minut tuntemaan oloni virkeäksi ja energiseksi. Työni jälkeen haluan mennä ulos selventämään totuutta, levittämään Fa’ta ja pelastamaan ihmisiä milloin vain minulla on aikaa. Perustana on se, että opiskelen Fa’ta hyvin ja teen ne kolme asiaa. Ei ole väliä kenet tapaan, yritän aina osoittaa suurinta laupeutta, ja tehdä asioita Fa’n mukaan. Minun tulee selventää totuus hyvin voidakseni antaa useampien ihmisten tietää totuus, jotta he irtisanoutuvat pahasta puolueesta ja pelastuvat pian.

Olen vilpittömästi kiitollinen Mestarin myötätuntoisesta ohjauksesta, mitä Mestari on pyytänyt meitä tekemään aion tehdä sen hyvin, yritän ahkerasti tehdä parhaani loppuun asti kunnes saavutan täydellistymisen.


Kiitos Mestari!
Kiitos harjoitustoverit!

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.