EFGIC: 25 Falun Gongin harjoittajan kuolemaa vahvistettu maaliskuussa

Todellisen luvun epäillään olevan viisi tai kymmenen kertaa suurempi kuin vahvistettu lukumäärä; Harjoittajien ikä vaihtelee 20 ja 78 välillä

 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

LONTOO (EFGIC) – 25 Falun Gongin harjoittajan kuolemaa vahvistettiin Kiinassa viime maaliskuussa luotettavien lähteiden mukaan. Mukana on viimeaikaisten kuolemantapausten yksityiskohdat, kuten myös informaatio kuolemista, joita oli peitelty viimeiset neljä vuotta.

Hra Chang Baoli, 20, pidätettiin kun hän oli vetoamassa Pekingissä marraskuussa 1999. Hänet siirrettiin sitten Gongyin kaupunkiin, missä poliisit hakkasivat hänet kuoliaaksi seuraavana päivänä.

Viive Changin kuoleman vahvistamisesta paljastaa vaikeuden saada ulos tietoa Kiinasta. Jokaista vahvistettua kuolemantapausta kohti viisi tai kymmenen vastaavaa tapausta uskotaan jäävän raportoimatta.

Euroopan Falun Gongin informaatiokeskus saa yhtä vahvistetutta kuolematapausraporttia kohden kymmeniä raportteja harjoittajista, joita on kidutettu.

Yksi maaliskuussa tapetuista oli Daqingin kaupungin asukas hra Li Yuanguang, 34. Kuollessaan hän painoi alle 45 kg johtuen pitkäaikaisesta kidutuksesta. Häneltä jäi vaimo ja perhe, jonka poliisit saattoivat kiristämällä vararikkoon.

Hra Li melkein jätti korkeakouluopintonsa kesken vakavien munuaisongelmien vuoksi. Kun hän aloitti harjoittaa Falun Gongia, hänen terveytensä koheni huomattavasti ja hän jatkoi opintojaan, saavuttaen Maisterin tutkinnon. Ennen kuin Falun Gong oli kielletty, hra Li sai valtion tunnustuksen avustuksistaan kotikaupungilleen.

Kun hän matkusti Pekingin vetoomustoimistoon 1999, poliisit ovat siitä lähtien jatkuvasti ahdistelleet häntä. Poliisit sieppasivat hänet kotoaan 24. huhtikuuta 2001 ja lähettivät Sha’n piirin pidätyskeskukseen. Siellä virkamiehet pakottivat hänet istumaan metallituolilla, tökkivät sormilla hänen silmiään, laittoivat savukkeita hänen suuhunsa, pakkosyöttivät häntä lääkkeillä, tunkivat sinappia hänen nenäänsä, polkivat kehoa ja sormia ja panivat hänet kärsimään muita pahoinpitelyjä.

Li aloitti syömälakon vastustaakseen epäinhimillistä kohtelua. Häntä pakkosyötettiin sen jälkeen toistuvasti väkivalloin, mikä on ollut suora kuolinsyy 10 prosentille tapetuista Falun Gongin harjoittajista.

Hra Li vapautettiin pidätyksestä hirvittävässä kunnossa ja hän menehtyi kotonaan.

“Kidutuksien ja murhatapauksien lukumäärä ja tiheys Kiinassa korostaa sitä tosiasiaa, että tämä on harkittu kampanja, joka on korkea-arvoisten virkamiesten ohjaamaa,” sanoo Euroopan Falun Gongin informaatiokeskuksen puhemies Peter Jauhal, ”eikä pelkästään muutaman ylikiihkeän vanginvartijan rikoksia.”

Maaliskuun raportit osoittavat, että monet vartijoista saivat bonuksia harjoittajien kiduttamisesta. Vangit kiduttivat myös harjoittajia saadakseen nopeammin vapautuksen.

Kidutuskeinot sisältävät harjoittajien kastelemista kylmällä vedellä, jättämistä ulos hyytävän kylmään ilmaan, iskujen antamista sähköpampuilla, valvottamista, nälässä pitämistä ja sitomista tuskallisiin asentoihin.

Harjoittajia kuoli myös sen jälkeen kun heidät pakotettiin kodittomiksi, kuten 78-vuotiaan nti Fang Yuqinin tapauksessa. Poliisien suorittama ahdistelu pakotti Fangin ja hänen perheensä kadulle ja köyhyyteen. Fang kuoli muutama kuukausi myöhemmin, kun hänen tyttärensä ja tyttärentytär lähetettiin pahanmaineiselle Masanjian työleirille.

Harjoittajien nimet, joiden kuolemantapaukset vahvistettiin maaliskuussa 2004: Liu Jie, Dong Ruilain, Chen Rongyao, Xiao Yali, Zhang Yanju, Di Xishun, Chang Baoli, Liao Furong, Luo Junling, Wang Jihua, Fang Yuqin, Yu Xianjiang, Li Yuanguang, Sun Yuhua, Zhang Yanxun, Xie Caile, Duan Qingfang, Song Yulian, Zhang Guoqing, Chen Dexi, Zhao Fengyun, Gu Xiuxian, Jing Fengyun, Chen Hanchang, ja Cao Yali.


# # #

TAUSTAA

Falun Gong, joka tunnetaan myös nimellä (Falun Dafa) on täysin rauhanomainen kehon ja mielen harjoitus, jossa on viisi liikesarjaa. Harjoittaminen perustuu periaatteisiin: totuudenmukaisuus, laupeus ja kärsivällisyys. Falun Gongia opetettiin yksityisesti tuhansia vuosia, ennen kuin se tuotiin julkisuuteen Mestari Li Hongzhin toimesta Kiinassa vuonna 1992. Harjoituksella on juurensa kiinalaisessa kulttuurissa, mutta se ei ole suoranaista sukua buddhalaisuuden tai taolaisuuden harjoituksille. Esittelynsä jälkeen Falun Gong levisi nopeasti suullisesti ja sitä harjoitetaan tällä hetkellä yli 60 maassa. Miljoonat ihmiset ovat huomanneet huomattavan positiivisen vaikutuksen terveydessään harjoittaessaan Falun Gongia. Falun Gongin opettaja Li Hongzhi on saanut satoja kunniamainintoja, ja hän on ollut kolmena vuotena mm. Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaana.

Vuonna 1999 kun Falun Gongin harjoittajia oli lähes 100 miljoonaa – kymmeniä miljoonia enemmän kuin kommunistisessa puolueessa jäseniä – Jiang Zeminin johdolla (raportti) Kiinan hallinto kielsi Falun Gongin. Käynnistettiin voimakas kampanja, jossa mediaa käytettiin levittämään valheita ja lavastamaan Falun Gong, saaden sen näyttämään syylliseltä. Kykenemättömänä murskaamaan tahdon miljoonilta ihmisiltä, jotka olivat kokeneet positiivisia muutoksia terveydessään, Jiangin hallinto on voimistanut kampanjaa nostamaan yleisen mielipiteen Falun Gongia vastaan, samalla vangiten, kiduttaen ja jopa murhaten niitä, jotka harjoittavat sitä.

Yli neljän vuoden aikana Kiinan viranomaisten käsissä kuolleiden Falun Gongin harjoittajien vahvistettu lukumäärä Falun Dafan informaatiokeskuksen mukaan on 925 (raportit / lähteet), kun todellinen luku Kiinan sisäisten tietojen mukaan on yli 2000. Asiantuntijat sanovat, että luku on paljon suurempi. Satoja tuhansia ihmisiä on pidätetty; tuhansia on tuomittu vankiloihin ja mielisairaaloihin; yli 100 000 on tuomittu laittomasti työleireille ilman oikeudenkäyntiä.

# # #

Ottakaa yhteyttä Euroopan Falun Gongin tiedotuskeskukseen saadaksenne enemmän tietoa
Peter Jauhal 44 (0) 7717 508 268 Nicolas Schols 32 (0) 479875734
Sähköposti: [email protected]
YHTEYSTIEDOT SUOMESSA - Mikko Mattila +358 40 5044 838

www.falundafa.org
www.faluninfo.net
www.flgjustice.org

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a19002-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.