Kultaisen laulukaskaan kertomus näyttää toteen vakavat seuraukset Buddha-Lain kunnioituksen puutteesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kertomuksen Kultaisesta laulukaskaasta löytää luvusta 100. Matkalla Länteen (tunnettu myös apinakuninkaana). Luvun nimi on ”Buddhalaisten kirjoitusten etsimisen päämäärä on saavutettu: Viisi pyhää pappia saavuttavat totuuden.” Kertomuksen mukaan Buddha Sakyamuni puhui Tangin papille sekä hänen kolmelle opetuslapselleen, (Apinakuninkaalle, Pigsylle ja Sandylle) kun hän aikoi antaa heille heidän taivaallisen arvoasteensa paratiisissa. Buddha Sakyamuni selitti Tangin papille, ”Aikaisemmassa olemassaolossa olit järjestyksessä toinen opetuslapseni ja sinua kutsuttiin Kultaiseksi laulukaskaaksi, mutta koska oli välittämättä opetuksistani ja osoitit kunnian puutetta, annoin sinun syntyä Itään.”

Vaikka Kultainen laulukaskas oli järjestyksessä toinen opetuslapsi, Buddha Sakyamuni ei sulkenut silmiään kun Kultainen laulukaskas osoitti kunnian puutetta Buddha-Laille. Kakki olennot ovat samanarvoisia Buddha-Lain edessä. Kaikkien heidän, jotka osoittavat kunnian puutetta Buddha-Laille, on kohdattava seuraukset, joten Buddha Sakyamuni karkotti hänet paratiisista ihmisten maailmaan, missä hänen oli kärsittävä onnettomuuksista ja vaikeuksista. Hän järjesti että Kultainen laulukaskas syntyi ihmiseksi ja hänen oli kultivoitava peräkkäin kymmenen jälleensyntymistä. Kymmenennellä jälleensyntymisellä Kultainen laulukaskas melkein hukkui vuoden ikäisenä kun hänet laitettiin koriin joka laitettiin jokeen.

Kultainen laulukaskas kasvoi ilman vanhempia ja hänestä tuli munkki buddhalaisessa temppelissä. Kun hän lähti matkalle Länteen pyhien buddhalaisten kirjoituksien vuoksi, hän kohtasi monia onnettomuuksia ja koettelemuksia. Hänen oli oltava päättäväinen ja oli pidettävä yllä voimakkaita oikeamielisiä ajatuksia voidakseen saada Fa’n [Buddha-opin Laki ja periaatteet], oli selvittävä jokaisesta kokeesta ja päästävä jokaisen onnettomuuden yli matkallaan Länteen. Jos hän epäonnistuisi, hän olisi kärsinyt kaikki koettelemukset turhaan ja hirviöt olisivat saattaneet tappaa hänet matkan aikana.

Kultainen laulukaskas ja hänen opetuslapsensa olivat niin päättäväisiä Buddha-Lain saamisessa, että mitkään vaikeudet tai onnettomuudet eivät voineet estää heitä saavuttamasta päämäärää ja estää palaamasta paratiisiin. Heidän oli kärsittävä ja päästävä tarkalleen kahdeksankymmenenyhden onnettomuuden yli ennen kuin he voivat palata takaisin aitojen buddhalaisten kirjoituksien kanssa Itään. Heidän vaikeutensa todistivat vakavuuden Buddha-Lain kunnioittamisen puutteesta ja kuinka paljon heidän oli kärsittävä maksaakseen takaisin synnin.

Buddha Sakyamuni on Tathagatan tasolla. Kultainen laulukaskas ei ollut osoittanut kunnioitusta Tathagatan Buddha-Laille. Hänen oli kärsittävä kymmenen kivullista jälleensyntymistä, koska hän oli pilkannut Tathagatan lakia. Jos hän olisi panetellut tai kironnut Buddha-Lakia korkeammalla tasolla kuin Tathagatan, hänen olisi kärsittävä vielä suurempia onnettomuuksia. Voi vain kuvitella synnin suuruusluokkaa, kun panettelee maailmankaikkeuden kaikkein perustavinta laatua olevaa lakia tai kiroaa Buddhien Valtiasta.

Kultaisen laulukaskaan kertomuksesta voimme päätellä kohtalon, joka odottaa heitä, jotka panettelevat suurta maailmankaikkeuden Fa’ta. Ei ole väliä mistä nämä olennot ovat peräisin tai kuinka korkeat heidän taivaalliset tasonsa ovat, heidän on kohdattava karminen takaisinmaksu rikoksistaan. Kultaisen laulukaskaan tarina muistuttaa myös Dafa-opetuslapsia Falun Dafan totuuden selventämisen äärimmäisestä tärkeydestä ja suurenmoisuudesta maailman ihmisille tarjoten heille pelastusta.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a18784-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.