julkaistu: sunnuntaina 11. tammikuuta 2009      
Maalaus: "Orvon suru"
Maalannut Dong Xiqiang

Maalannut Dong Xiqiang,
öljymaalaus, 48"x 48" (2006)

Ehkä vähiten tunnetut vainon uhrit Kiinassa ovat lapset, kuten tämä nuori tyttö, joka pitää käsissään vanhempiensa maallisia jäännöksiä - heidän tuhkaansa. Hänen isänsä takki verhoaa hänen pientä kehoaan ja on luultavasti hänen ainoa suojansa tulevalle talvelle. Dokumentoitujen tapahtumien innoittamana maalaus keskittyy lapsen tuskalliseen katseeseen kuvattuna tummilla väreillä, joihin hän näyttää hukkuvan. Tämä on monien hänen ikäistensä kollektiivinen kärsimys. Lukemattomat lapset ovat nähneet kuinka heidän vanhempansa on viety pois vain vakaumuksensa vuoksi.

Tähän päivään mennessä tuhansien sellaisten lasten vanhemmat tiedetään tulleen tapetuksi. Monet lapset ovat jääneet orvoiksi ja kohtaavat lisätaakan laitokseen sijoitettujen syrjintänä. Oman tai vanhempiensa Falun Gongin harjoittamisen vuoksi opettajat tai luokkatoverit kurittavat usein näitä lapsia ja jossain tapauksissa heitä on jopa estetty saamasta opetusta koulussa. Vasemmalla olevan kirjoituksen taustalla olevan seinän voi tunnistaa kuuluvan pakkotyöleirille, jossa hänen vanhempansa on todennäköisesti tapettu.

Englanniksi: http://www.zhengjian.org/zj/articles/2008/4/29/52594.html


Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.

 Aiheeseen liittyviä artikkeleita:





Email editors: editor@fi.clearharmony.net
© 2001-2009 ClearHarmony Net (Suomeksi)