|
||||||
|
Ni Wenkui kuoli kidutukseen ja pahoinpitelyyn Daqingissa
Falun Dafan harjoittaja Ni Wenkui työskenteli Daqingin kaupungin kuudennessa öljytehtaassa, Heilongjiangin maakunnassa. Hän oli huonossa kunnossa siitä lähtien, kun hänet vapautettiin Daqingin vankilasta vuoden 2005 lopussa. Kymmenenä viimeisenä elinkuukautenaan Ni oli tiedottomassa tilassa eikä pystynyt huolehtimaan itsestään. Ni kuoli marraskuun 12. päivänä 2007.
Ennen kuin Ni Wenkui alkoi harjoittaa Falun Gongia, hän kärsi vakavasta psoriasiksesta. 98 prosenttia hänen ihostaan, mukaan lukien kasvot, oli ihottuman peitossa. Hän kärsi myös unettomuudesta ja joutui nukkumaan kaikki vaatteet päällään, sillä hänen ihostaan olisi vuotanut verta, jos se olisi joutunut kosketuksiin lakanan kanssa. Huhtikuussa 1997 Ni lähetettiin Wudalianchin parantolasta kotiin, ja hänelle sanottiin, että hänen ihonsa tila oli parantumaton. Ennen kuin Ni oli luopunut kaikesta toivosta, hän alkoi harjoittaa Falun Gongia. Hän luopui savukkeista ja alkoholista yhdessä päivässä luettuaan Zhuan Falunin (kirja sisältää Falun Dafan pääasialliset opit), ja ihottuma hävisi kokonaan, kun hän oli harjoittanut Falun Dafaa reilun kuukauden ajan. Kaikki hänen työpaikallaan olivat ällistyneitä harjoittamisen aihettamasta ihmeestä. Viimeisen yli 8 vuoden vainon aikana Ni Wenkui on ollut pidätettynä useita kertoja. Hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen, ja hän koki epäinhimillistä kohtelua Hongweixin vankilassa. Kun hän vapautui vankilasta, paikallinen poliisi ahdisteli häntä jatkuvasti. Joulukuussa 2000 Ni meni Taivaallisen rauhan aukiolle Pekingiin vedotakseen Falun Gongin vainon lopettamisen puolesta. Hänet pidätettiin ja lähetettiin takaisen Daqingin kaupunkiin. Hän oli pidätettynä Ranghu-tien pidätyskeskuksessa 15 päivän ajan ja myöhemmin Sartun alueen pidätyskeskuksessa 45 päivän ajan. Marraskuun 2. päivänä 2002 yli 20 poliisia Lamadian poliisiasemalta murtautui Ni'n asuntoon kuistin ikkunan kautta ja vei hänet poliisiasemalle. Ni tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen Paikallinen poliisi vainosi Ni'tä jatkuvasti hänen vapautumisensa jälkeen, eikä hän koskaan toipunut vankilassa kokemastaan julmasta kohtelusta. Maaliskuussa 2006 Ni joutui lähtemään kotoaan yli kymmeneksi päiväksi välttääkseen tulemasta pidätetyksi uudelleen, kun useat vanginvartijat tulivat etsimään häntä. Hänestä tuli heikompi ja heikompi. Helmikuun 28. päivänä 2007 Ni vajosi yhtäkkiä koomaan. Hän ei pystynyt huolehtimaan itsestään ja joutui letkuruokintaan. Ni kuoli marraskuun 12. päivänä 2007. Aiheeseen liittyvä raportti: http://www.clearharmony.net/articles/200709/41081.html
1. "Kolme lausuntoa": Harjoittajia painostetaan aivopesun ja kidutuksen avulla allekirjoittamaan “katumuslausunto”, “takuulausunto” ja “erolausunto” vakuutena siitä, että he ovat luopuneet vakaumuksestaan. Lausunnoissa heidät pakotetaan ilmaisemaan katumusta Falun Gongin harjoittamisesta, lupaamaan, että he lopettavat harjoittamisen, ja suostumaan siihen, etteivät he koskaan lähde Pekingiin vetoamaan vainon lopettamisen puolesta. Lisäksi harjoittajan täytyy ilmiantaa kaikki henkilöt, joiden hän tietää harjoittavan Falun Gongia.
|
||||||