julkaistu: maanantaina 10. syyskuuta 2007      
Venäjä: Falun Gongin harjoittajat levittävät tietoisuutta vainosta Moskovan kaduilla

Elokuun 25. päivänä 2007 Falun Gongin harjoittajat järjestivät Moskovan tärkeimmällä liikealueella tapahtuman tuodakseen esille Kiinan kommunistipuolueen toteuttamaa kahdeksan vuotta kestänyttä vainoa.

Harjoittajien banderolli kiinnitti monien metroasemalta tulevien ohikulkijoiden huomion. Heidän joukossaan oli monia duuman jäseniä, Venäjän tiedeakatemian professoreita, yliopisto-opiskelijoita ja eläkeläisiä. Jotkut heistä eivät olleet koskaan kuulleet Falun Gongin harjoittajien kärsimästä vainosta. Banderollit ja esitteet luettuaan he ilmaisivat olevansa raivostuneita Kiinan kommunistipuolueelle, joka vainoaa syyttömiä ihmisiä sillä tavoin, ja monet kirjoittivat nimensä vainon lopettamista vaativaan kansalaisadressiin.

Allekirjoituksia vetoomukseen

Poliisikin antoi nimensä adressiin

Jotkut harjoittajat myös jakoivat materiaalia läheisellä Kutuzov-kadulla, jossa liikkui runsaasti turisteja ja autoilijoita. Useimmat ihmiset ottivat lehtisen vastaan hyvillä mielin. Jotkut autoilijat jopa pysäyttivät autonsa ja tulivat itse hakemaan materiaalia, etenkin vainosta kertovia DVD-levyjä.

Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.

Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/200709/41123.html



 Aiheeseen liittyviä artikkeleita:





Email editors: editor@fi.clearharmony.net
© 2001-2007 ClearHarmony Net (Suomeksi)