|
||||||||||||||||
|
Suomi: KKP:n elinryöstöt jälleen esillä Elielinaukiolla
Helmikuun 17. päivänä 2007, kiinalaisen uudenvuoden aattona, helsinkiläisiä Falun Gongin harjoittajia kokoontui Rautatieaseman viereen Elielinaukiolle tiedottamaan Kiinan kommunistisen puolueen seitsemän ja puoli vuotta jatkuneesta vainokampanjasta sekä uusista tutkimusraporteista, joiden mukaan eläviltä Falun Gongin harjoittajilta on järjestelmällisesti ryöstetty sisäelimiä Kiinan työleireillä, pidätyskeskuksissa ja vankiloissa. Ohikulkijat saivat halutessaan allekirjoittaa vetoomuksen, joka toimitetaan Suomen ulkoministeriön ihmisoikeusyksikköön. Kun harjoittajat olivat ripustamassa banderollejaan, kaksi miestä pystytti kameratelineen ottaakseen kuvia tapahtumasta. Myöhemmin he myös pyysivät lisämateriaalia vainosta antaakseen sitä eteenpäin muille ihmisille. Nuori mies ihmetteli, miksi Suomen hallitus ei tee enemmän vainon pysäyttämiseksi. Hän oli myös halukas tuomaan asiaa esille omalla verkkosivustollaan. Tapahtumaan osallistunut suomalainen harjoittaja totesi: "Tämän aktiviteetin tarkoitus on kertoa ihmisille, että Kiinan kommunistisen puolueen hirmuteot jatkuvat tälläkin hetkellä. Tappouhkauksista ja jatkuvasta vainosta huolimatta Kiinan harjoittajat selventävät tosiasioita Falun Gongista ja vainosta omille maanmiehilleen, kun taas harjoittajat ulkomailla tukevat heitä omalla toiminnallaan. Yhteinen päämäärämme on herättää tietoisuutta Falun Gongin vastaisesta vainosta, jotta nämä rikokset ihmisyyttä vastaan saataisiin loppumaan niin pian kuin mahdollista." Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen. Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/200702/38198.html |
||||||||||||||||