julkaistu: tiistaina 21. helmikuuta 2006      
Yhdysvallat: Opiskelijat järkyttyneitä KKP:n agenttien väkivaltaisuudesta ja ryöstöistä

Eräs amerikkalainen opettaja on kiinnostunut tukemaan uutta Kiinaa, joka on vapaa häijystä kommunistisesta puolueesta (KKP). Hän kertoo nuorille muun muassa julmasta vainosta, jonka uhreina kiinalaiset Falun Gongin harjoittajat ovat olleet yli kuusi vuotta.

Yhdysvaltain opiskelijat allekirjoittavat vetoomuksen

The Epoch Timesin teknikko Peter Li hakattiin (teon takana väitetään olevan kommunistisen puolueen palkkaamat rikolliset) Atlantassa, ja opettaja käytti tapausta kertoakseen lukion oppilaille totuuden KKP:n häijyistä toimista Yhdysvalloissa. Kertoessaan valmistautumisesta lukion jälkeiseen elämään opettaja kertoi opiskelijoille Peter Li’n esimerkistä sekä Falun Gongin vainosta, ja kuinka tärkeää on ylläpitää moraaliaan ja seistä vakaana kenen tahansa edessä, joka yrittää turmella heitä.

Tarina Peter Li’n pahoinpitelystä oli esillä koulun ilmoitustaululla, jossa oli myös mahdollisuus allekirjoittaa vetoomus tuomitsemaan amerikkalaisen pahoinpitely omassa maassaan Kiinan kommunistisen puolueen toimesta. Opiskelijat olivat järkyttyneitä, että vieras hallinto pystyy terrorisoimaan uskon ja ilmaisuvapautta Amerikan maaperällä. Historiasta he kuitenkin tiesivät Kiinan kommunistisen puolueen häpeämättömistä ja julmista keinoista.

Vetoomuksessa luki seuraavat sanat: “Olemme nuoria amerikkalaisia, jotka ovat saaneet tietää kommunistisen puolueen aiheuttamasta amerikkalaisen Peter Li’n pahoinpitelystä ja ryöstöstä, ja allekirjoituksellamme protestoimme, että tällaisia rikoksia voi tapahtua maassamme.”

Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.

Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/200602/31498.html



 Aiheeseen liittyviä artikkeleita:





Email editors: editor@fi.clearharmony.net
© 2001-2006 ClearHarmony Net (Suomeksi)