julkaistu: perjantaina 27. tammikuuta 2006      
Charles Lee palasi San Franciscoon oltuaan laittomasti vangittuna kolme vuotta

Yhdysvaltain kansalainen ja Falun Gongin harjoittaja Charles Lee, on istunut vangittuna kolme vuotta kiinalaisessa vankilassa, koska hän matkusti Kiinaan levittämään totuutta Falun Gongista. Tammikuun 21. päivänä hän lopulta palasi ja pääsi perheensä ja ystäviensä pariin San Franciscon lentoasemalla.

Eräässä puhelussa lehdistön kanssa lentoasemalla Charles Lee sanoi: ”Olen iloinen, että olen jälleen USA:ssa. Tahtoisin kiittää kanssaharjoittajiani, Amerikan konsulaattia ja kaikkia hyväsydämisiä ihmisiä kautta maailman, jotka ovat tukeneet minua. Kaikkien harjoittajien ja ihmisten apu oikeudenmukaisuuden tunteella, kuten myös amerikkalaisten virkamiesten ponnistelut, ovat auttaneet minua selviytymään näiden kolmen vuoden vankeuden ajan.”

Viimeisten kolmen vuoden aikana Charles Leeltä kiellettiin Falun Gongin harjoittaminen, häntä pahoinpideltiin, aivopestiin, hänet pakotettiin pakkotyöhön ja häntä kidutettiin. Protestina hän oli useita kertoja syömälakossa. Syömälakkojen aikana häntä pakkosyötettiin.

Amnesty International kehottaa Kiinan kommunistihallitusta vapauttamaan kaikki vangitut Falun Gongin harjoittajat

Amnesty Internationalin henkilökuntaa tapasi Charles Leen lentoasemalla ja toivotti hänet tervetulleeksi kotiin. Jeffrey Shurtleff Amnesty Internationalista sanoo: “Olemme täällä toivottaaksemme Charles Leen tervetulleeksi takaisin. Hänet pidätettiin ja tuomittiin laittomasti kolmeksi vuodeksi vankeuteen, koska hän matkusti Kiinaan selventääkseen totuutta tukeakseen Falun Gongia. Kehotamme Kiinan kommunistihallitusta vapauttamaan kaikki vangitut Falun Gongin harjoittajat.”

Käännetty: http://se.clearharmony.net/articles/200601/16673.html

Voit vapaasti tulostaa ja levittää kaikkia Clearharmony-sivuilla julkaistuja artikkeleita ja niiden sisältöä, pyydämme kuitenkin että näin tehdessäsi mainitset lähteen.





Email editors: editor@fi.clearharmony.net
© 2001-2006 ClearHarmony Net (Suomeksi)